Porissa järjestettiin Porispere joka on perjantaista sunnuntaihin tapahtuma ja joka vuosi sunnuntai on ollut perhepäivä! Silloin kaikenikäiset on tervetulleita ja useat ottavat piknik viltin mukaan, istahtaa nurmikolle kuuntelemaan hyvää musiikkia ja nauttimaan omista tai tapahtuman eväistä! Mekin tällä kertaa siskon ja hänen tyttärensä kanssa nautiskeltiin omista eväistä muiden joukossa. Seuraavana niistä ohjeita!
Perunavartaisiin ja jääteehen ohjetta löysin K-ruoka sivuilta, vähän niitä muokaten!
Piknik eväät
Kana croissantit:
croissantit
broilerin ohuita fileepihvejä
persikkaa
fetaa
silmusalaattia
Currymajoneesi:
2 keltuaista
1 tl sinappia
suolaa
valkopippuria
1½ rkl sitruunamehua
3½ dl öljyä
currya
sinappista kurkkusalaattia
Sekoita majoneesin keltuaiset ja mausteet (paitsi kurkkusalaattia) kierrevatkaimella hyvin sekaisin.
Ala lisäämään öljyä sekaan aluksi muutamalla tipalla ja voimakkaasti sekoittaen.
Jatka öljyn kaatamista sekaan ohuena nauhana edelleen sekoittaen, niin että majoneesi paksunee. Lisää joukkoon kurkkusalaatti.
Maista majoneesia ja lisää tarvittaessa mausteita.
Paista broilerin pihvit joko pannulla tai uunissa.
Halkaise croissantit niin, että jäävät kuitenkin toisesta puolesta kiinni.
Sipaise majoneesia croissantin väliin.
Lisää broileria, persikan siivuja, fetaa ja silmusalaattia väliin.
Jäätee:
8 pss appelsiini teetä
3 litraa vettä
6 rkl hunajaa
1 dl sokeria
½ sitruuna
2 persikan puolikasta sokeriliemessä
(appelsiinia)
jäitä
Keitä vesi isossa kattilassa ja lisää tee pussit.
Anna maustua hetken aikaa ja lisää sen jälkeen hunaja ja sokeri.
Anna hunajan ja sokerin liueta veden joukkoon, jonka jälkeen anna jäähtyä.
Pilko pulloon tai esimerkiksi valmiisiin mukeihin sitruuna, persikat (ja appelsiini).
Kaada valmis tee päälle ja anna maustua.
Lisää joukkoon jääpaloja.
Poke bowl:
riisinuudelia
lohta
soijaa
wasabia
hunajaa
punakaalia
porkkanaa
avokadoa
papuja
chiliä
korianteria
siemeniä
Keitä nuudeli kypsäksi ja lisää kulhon pohjalle.
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Poista lohesta nahka ja pilko noin 2cm kokoisiksi paloiksi.
Lisää lohipalat uuninkestävään kulhoon ja sekoita joukkoon soijaa, wasabia ja hunajaa.
Anna hetken aikaa maustua jääkaapissa ja paista uunissa kypsäksi.
Pilko punakaali soiroiksi, porkkana ohkaisiksi tikuiksi ja avokado siivuiksi.
Kasaa nuudelin päälle kasvikset ja pavut omiksi keoiksi.
Lisää valmiit lohipalat viimeisenä.
Koristele siemenillä, chiliviipaleilla ja korianterilla.
Mozzarella-tomaattipitsa:
Pitsapohja:
25 g hiivaa
2 dl vettä
0,5 tl suolaa
0,5 dl voita
5 dl vehnäjauhoja
Päälle:
ketsuppia/tomaattisosetta
2 pkt mozzarellaa
4 tomaattia
pestoa
rucolaa
Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
Lämmitä pohjan vesi kädenlämpöiseksi mikrossa ja liota siihen hiiva.
Sekoita joukkoon muut ainekset ja vaivaa taikinaa niin, että siitä tulee kimmoisaa.
Anna kohota liinan alla noin kaksinkertaiseksi.
Laita leivinpaperi uunipellin päälle ja levitä paperin päälle pieni määrä öljyä.
Kaada kohonnut taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Älä käytä kaulinta, vaan painele pitsasta halutun muotoinen.
Esipaista pohjaa noin 10 minuuttia.
Viipaloi tomaatit ja mozzarella.
Pursota pohjan päälle ketsuppia tai tomaattisosetta ja levitä tasaiseksi.
Asettele tomaatit ja mozzarella.
Levitä pestoa hiukan täytteiden päälle.
Paista vielä hetki uunissa, niin että tomaatti hiukan sulaa ja pohja on kypsä.
Levitä valmiin pitsan päälle rucolaa.
HOX! Voit myös paistaa pohjan valmiiksi ja levittää täytteet kylmänä päälle.
Perunavartaat:noin 5 uusia perunoita riippuen koosta
öljyä
4 varrastikkuja
suolaa
Pese perunat kunnolla ja viipaloi hyvin ohkaisiksi paloiksi, joko juustohöylällä, raastimella, puukolla tai kuorimella.
Kaada kulhoon öljyä ja lisää valmiit perunaviipaleet sinne.
Kasta myös varrastikkuja öljyssä.
Pujota perunaviipaleet vartaisiin.
Grillaa niitä grillissä tai uunissa vastuksen alla noin 10-15 minuuttia. Varo palamista.
Ripottele valmiiden vartaiden päälle suolaa ja haluttuja muita mausteita, esimerkiksi grilli-, paprika tai valkosipulimausteita.
Säilytä paperipussissa ja tarjoile hyvän majoneesin kanssa.