perjantai 7. joulukuuta 2018

Itsenäisyyspäivän illallinen

Kutsuin äitini, isäpuoleni ja siskoni lapsineen meille itsenäisyyspäivänä katselemaan linnanjuhlia ja päätin aika nopealla aikataululla myös valmistaa illallisen. Nopealla aikataululla siis myös esimerkiksi kaupassa käynti jäi samalle päivälle ja meidän pikkukylän kaupoista ei löytynyt kaikkea mitä olisin kaipaillut. Näinpä joissakin ruokalajeissa ja varsinkin koristeluissa täytyi tehdä muutamia poikkeuksia, siitä mitä olin suunnitellut. Suunnittelussa yritin ottaa huomioon suomalaisia raaka-aineita vähän uudemmalla modernimmalla tavalla plus siskoni kasvis ruokavalion. Loppupeleissä, kaikki huomioon ottaen, sain mielestäni kuitenkin koottua aika hyvän viiden ruokalajin illallisen, kiireestä huolimatta.
Piimäjäätelön ja mustikkakeiton ohjeen nappasin Yhteishyvältä. Mustikkamuffinien ohjeen löysin Kodin Kuvalehti sivuilta.


Sieni alkupala

200 g herkkusientä
2 rkl sitruunamehua
persiljaa
½ prk ranskankermaa
pieni sipuli
suola
mustapippuri
1 punajuuri
1 ruisleipä
voita
valkosipulinkynsi

Poista sienistä kannat ja pilko niitä hieman pienemmäksi puukolla.
Leikkaa sipuli pieneksi.
Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja lisää nokare voita.
Paista sipuli ja sienet voissa niin, että ylimääräinen neste haihtuu pois.
Lisää paistetut sienet ja sipuli, persilja ja ranskankerma tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi tahnaksi. Lisää suola ja pippuri.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Kuori punajuuri ja leikkaa kuorimaveitsellä siitä ohuita suikaleita.
Lisää suikaleet leivinpaperin päälle pellille ja paista uunin alatasolla noin 10-15 minuuttia, kunnes suikaleet ovat rapeita.
Lisää suolaa.

Lämmitä paistinpannussa pieni nokare voita.
Lisää pilkottu valkosipulinkynsi.
Leikkaa ruisleipä pieniksi paloiksi ja paista pannulla valkosipulin kanssa.
Laita jäähtymään talouspaperin päälle hetkeksi.

Lisää alkupalalusikan päälle pieni nokare sienimoussea.
Ripottele päälle vähän ruisleivän murua ja muutama punajuurisipsi.
Tarjoa.

 

Punajuuririsottoa, lohta ja hernekastike



Punajuuririsotto:
1 sipuli
2 kpl valkosipulinkynttä
10 dl kasvislientä
3 rkl oliiviöljyä
400 g risottoriisiä
 suolaa
 mustapippuria
2 dl valkoviiniä
50 g voita
4 punajuurta

Hernekastike:
70 g hernettä
½ sitruunanmehu
½ prk kermaviiliä
suola
mustapippuri
persilja

300 g lohta
salaatinlehtiä
voita tai öljyä
suolaa

Kuori ja pilko risoton punajuuret pieneksi.
Keitä niin, että ne pehmenevät.
Lisää sen jälkeen tehosekoittimeen ja soseuta tasaiseksi.

Pilko sipuli hyvin pieneksi silpuksi.
Kuumenna kasvisliemi kattilassa kuumaksi.
Kuullota sipulit kattilassa voissa ja lisää joukkoon riisi, kuullota vielä niin kauan, että riisi on läpikuultavaa.
Kaada joukkoon viini ja sekoittele niin kauan kunnes viini on imeytynyt riisiin.
Sekoita joukkoon soseutetut punajuuret.
 Ala lisäämään kasvislientä kauha kerrallaan riisin joukkoon ja sekoittele aina välillä.
Lisää kasvislientä aina lisää edellisen kauhallisen imeydyttyä riisiin.
Jatka kunnes riisi on kypsää.
Lisää sekaan lopuksi voi ja mausteet.

Leikkaa lohi sopivan kokoisiksi paloiksi.
Paista palat kuumalla pannulla voissa tai öljyssä kypsäksi.
Lisää kaloihin sopiva suola.

Soseuta kastikkeen herneet soseeksi.
Lisää joukkoon muut ainekset ja pyöräytä tehosekoittimessa tasaiseksi kastikkeeksi.

Lisää lautaselle kastikeraita, pieni määrä punajuuririsottoa, risoton päälle lohenpala ja vielä pieni määrä salaatinlehtiä.
HOX! Voit salaatinlehtiä myös pyöritellä esimerkiksi pienessä määrässä öljyä ja mausteita, lisämakua antamaan.


Kasvispihvit ja paistettua kaalia

Kasvispihvit:
2 porkkanaa
1 palsternakka
2 kananmunaa
4 rkl perunajauhoja
2 rkl sitruunanmehua
korppujauhoja
suola
mustapippuri
voita paistamiseen

Kastike:
1 dl majoneesia
1 prk ranskankermaa
1 tl savupaprika maustetta
3 rkl sitruunanmehua

kiinankaalia
lehtikaalia
suola

Raasta porkkanat ja palsternakka.
Sekoita raasteiden joukkoon kananmunat, perunajauhot, mausteet ja sitruunanmehu.
Sekoita tasaiseksi ja muotoile massasta pieniä pihvejä.
Laita pihvit jääkaappiin hetkeksi.
Kaada korppujauhoja laakeaan astiaan ja pyörittele siinä pihvit varovasti molemmin puolin.
Kuumenna paistinpannu ja sulata siinä voi.
Paista pihvit voissa pannulla molemmin puolin niin, että pinnasta tulee rapea.

Sekoita kastikkeen ainekset sekaisin ja nosta jääkaappiin maustumaan.

Leikkaa kiinankaali sopivan kokoisiksi paloiksi.
Kuumenna paistinpannulla taas nokare voita.
Paista kiinankaalia voissa niin, että pinta saa väriä.
Sirottele pinnalle hieman suolaa.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Revi lehtikaaleista lehdet ja nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille.
Ripottele päälle hieman öljyä.
Laita uunin alatasolle ja paista noin 10-15 minuuttia, kunnes saavat vähän väriä ja muuttuvat rapeiksi.
Sirottele pinnalle hieman suolaa.

Tee kastikkeesta lautaselle raidat.
Lisää päälle hieman paistettua kiinankaalia.
Nosta myös paistetut pihvit lautaselle ja murskaa nyrkissä hieman rapeaa lehtikaalia päällimmäiseksi.
Tarjoa.


Possua, punaviinikastiketta ja muusia

250 g possun sisäfilettä
6 perunaa
1 dl maitoa
ruohosipulia
3 retiisiä
suola
mustapippuri
öljy

Punaviinikastike:
2 dl punaviiniä
4 dl vettä
lihafondi
4 rkl balsamicoa
1 pieni sipuli
2 laakerinlehteä
1 rkl maissitärkkelystä
10 g voita
mustapippuria
suolaa

Mittaa vesi kattilaan, kiehauta ja lisää joukkoon lihafondi.
Mittaa sekaan punaviini ja sekoita.
Lisää balsamico, karkeasti leikattu sipuli ja laakerinlehdet.
Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia.
Lisää maissitärkkelys pieneen tilkkaan vettä ja sekoita tasaiseksi.
Lisää vesi-tärkkelys ohuena nauhana kastikkeen joukkoon kokoajan sekoittaen.
Anna vielä kiehua hetken aikaa.
Lisää joukkoon mausteet ja voi, sekoita tasaiseksi.

Possu kannattaa kypsentää ohjeiden mukaan, mutta omani paistoin uunissa, ensin noin 10 minuuttia 250 asteessa ja sitten loput ajasta uuni 150 astetta, niin kauan että possun sisälämpö oli 70 astetta. 
Kypsennyksen jälkeen lepäämään folion sisään.

Kuori ja pilko perunat pienemmäksi.
Keitä kypsäksi ja muussaa sen jälkeen käsivatkaimella.
Lisää joukkoon pieni määrä maitoa, mausteita ja pilkottua ruohosipulia.
Sekoita tasaiseksi.
HOX! Itse kaadoin myös levänneestä possusta tulleen lihaliemen muusin joukkoon.

Leikkaa retiisi siivuiksi.
Laita siivut kulhoon ja lisää joukkoon mausteita ja öljy.
Sekoita tasaiseksi ja anna hetken levätä jääkaapissa.

Kokoa annos ja tarjoa.


Mustikkakeittoa, mustikkamuffinsi ja piimäjäätelö

Piimäjäätelö:
3 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
vaniljaa
3 kananmunakeltuaista
1 1/4 dl sokeria
3 dl piimää

Mustikkakeitto:
3 dl pakastemustikoita
1 dl vettä
½ dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
½ rkl perunajauhoja
1 rkl vettä

Mustikkamuffinsi:
3½ dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl voita
1 dl kermaa
2 kananmunaa
4 dl jäisiä mustikoita

Lisäksi:
keksimurua

Mittaa jäätelön kerma ja maito kattilaan.
Lisää joukkoon myös vanilja.
Keitä seosta hiljalleen 5 minuuttia ja anna jäähtyä.
Sekoita keltuaiset ja sokeri keskenään.
Sekoita keltuais-sokerin joukkoon 2-3 rkl kermaseosta.
Valuta keltuaisseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen lämpimään kermamaitoon.
Kuumenna seos hiljalleen koko ajan sekoittaen, mutta älä anna kiehua.
Jäähdytä vesihauteessa ja sekoita piimä joukkoon.
Kaada massa pakkasen kestävään kulhoon ja nosta päälle kansi tai folio.
Pakasta, mutta sekoita 30 minuutin välein sähkövatkaimella kunnes muuttuu jähmeäksi.
Anna jäätyä vielä ennen tarjoilua.

Laita keiton mustikat, vesi, sokeri ja sitruunanmehu kattilaan.
Anna kiehua noin 3 minuuttia.
Sekoita perunajauhot vesitilkkaan ja lisää ohuena nauhana kuumaan kastikkeeseen koko ajan sekoittaen.
Anna kastikkeen pulpahtaa kerran ja nosta heti pois levyltä.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Sekoita muffinien kuivat aineet puuhaarukalla ja lisää joukkoon sulatettu voi, kerma ja kananmunat.
Sekoita myös jäiset mustikat sekaan.
Jaa taikina muffinivuokiin ja paista keskitasolla 15 minuuttia tai kunnes muffinit ovat saaneet väriä ja ovat kypsiä.


Hajota 1-2 muffinia ja asettele muruset ympyrän muotoon lautaselle.
Kaada mustikkakeittoa ympyrän keskelle.
Tee jäätelöstä pallo ja aseta se mustikkakeiton päälle.
Murusta lopuksi keksimurua.
Tarjoa.

maanantai 5. marraskuuta 2018

Tapakset

Sovimme ystävien kanssa meille peli-illan ja samalla he pääsivät katsomaan, miten meidän talon remontti oli edennyt. Tottakai emäntänä sain suunnitella pöydän täyteen herkkuja ja tottakai sehän on itselle kunnia asia. Ja niinhän niitä taas tuli suunniteltua.. pöytä täyteen! Itselle kaikkein mieluisimpia ovat tapaksen tyyliset pienet suupalat, joita saan pipertää ja laittaa pienellä kauniiksi. Niinpä tällä(kin) kertaa tarjolle tuli erilaisia tapaksia ja vielä illalla maisteltiin erilaisia juustoja ja leikkeleitä tuc -keksien ja ruissipsien kanssa.
Ohjeita on otettu, yhdistelty ja päässä käännelty uudestaan monesta paikkaa, mutta suurimman osan löysin Fazerin sivuilta. Yritin myös miettiä tarjottavia hiukan satokauden mukaan.



Nautaa ja viinirypälettä

400 g petite tender eli naudan lavasta leikattu
versoa
1 rs punaisia viinirypäleitä
suolaa
mustapippuria
öljyä
4 rkl balsamicoa
2 patonkia

Valmista petite tender pakkauksen ohjeiden mukaan uunissa.
Laita valmis liha vielä hetkeksi vetäytymään folioon.
Varo ettei lihasta tule ylikypsää!
Paista patongit ohjeiden mukaan uunissa.
Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi ja halutessasi voit vielä paistaa pannulla rasvassa palat niin, että saavat väriä ja makua.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Laita viinirypäleet rankoineen pellille ja sirottele päälle suolaa ja öljyä.
Paista uunin keskitasossa noin 15 minuuttia.
Nosta rypäleet pois uunista ja kuumalle pannulle.
Lisää joukkoon balsamico ja anna hetken aikaa kiehua.

Lisää patonkien päälle ensin versoja.
Leikkaa nauta ohkaisiksi siivuiksi ja lisää niitä versojen päälle.
Riko pari viinirypälettä päällimmäiseksi ja lisää vielä lusikalla pannulta kuumaa lientä koko leivän päälle.

Avokado-juures leipä

ciabatta leipä
3 avokadoa
1 nauris
1 porkkana
1 punajuuri
öljyä
silmusalaattia
3 oksaa lehtikaalia

Leikkaa ciabatta leipä siivuiksi.
Paista niitä voissa kuumalla pannulla.
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Kuori porkkana, punajuuri ja nauris.
Tee niistä kuorijalla ohkaisia siivuja ja laita ne uunipellille leivinpaperin päälle.
Pirskota pieni määrä öljyä ja suolaa juuresten päälle.
Paista uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia, kunnes saavat vähän väriä ja rapean pinnan.
Lisää seuraavaksi lehtikaalin oksat pellille ja paista niitä uunissa 10-15 minuuttia tai kunnes ne ovat hyvin rapeita mutta ei palaneita.
Murskaa rapeat lehtikaalit pieneksi joko veitsellä tai käsisekoittimen kanssa tulleessa kipassa.
Kuori avokadot ja lisää ne kippaan, missä ne on helppo haarukalla muusata karkeasti.

Lisää avokadoa leivän päälle ja siihen uunista tulleet juureslastut.
Lisää päälle hieman silmusalaattia ja lehtikaali tomua.



Jättikatkarapu saaristolaisleipä

saaristolaisleipää
1 pkt pakaste jättikatkarapuja
öljyä
½ nippua persiljaa
1 chili
2 valkosipulinkynttä

Pilko saaristolaisleipä siivuiksi ja paina niistä esimerkiksi snapsi lasilla tai pyöreällä muotilla pyöreitä rinkuloita.
Pilko persilja, chili ja valkosipulinkynnet pieneksi ja sekoita öljyn kanssa.
Anna öljyn tekeytyä hetki jääkaapissa.
Sulata katkaravut.
Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja lisää siihen jääkaapissa tekeytynyt öljy.
Paista jättikatkarapuja pannulla niin, että saavat väriä ja makua mausteista.
Lisää 1-2 katkarapua leivän päälle ja nostele vielä lusikalla mausteöljyä niiden päälle.


Punajuurikeitto

500 g punajuurta
1 porkkana
200 g keräkaalia
juuriselleri
1 sipuli
2 kanaliemikuutiota
1,5 l vettä
1 laakerinlehti
mustapippuria

Leikkaa kaikki karkeasti paloihin ja lisää veden, kanaliemikuutioiden ja mausteiden kanssa kattilaan.
Keitä hiljalleen noin puoli tuntia.
Siivilöi keitto toiseen kattilaan ja nosta vielä punajuuret sekaan.
Anna jäähtyä ja nosta jääkaappiin maustumaan yön yli.
Lämmitä vielä liedellä seuraavana päivänä kuumaksi ennen tarjoilua.
Jos haluat keitosta paksumpaa, soseuta punajuuret joukkoon, muuten nosta palat pois ennen tarjoilua.
Keitto sopii erinomaisesti kuivatun poro focaccian kanssa, jonka ohje löytyy alempaa.


Suklaakakku

Pohja:
3 dl sokeria
4 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
200 g tummaa suklaata
 1 dl lämmintä vettä
maitoa

Mousse:
400 g tummaa suklaata
5 dl vispikermaa 

Päälle:
mustikoita
karhunvatukoita

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Vatkaa pohjan kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe toisessa kulhossa sekaisin.
Lisää jauhot muna-sokeri seokseen ja sekoita tasaiseksi.
Sulata pohjan suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja lisää myös se ja lämmin vesi taikinaan.
 Voitele ja korppujauhota 20cm irtopohjavuoka.
Kaada taikina vuokaan.
Paista uunin keskitasolla noin 45 minuuttia ja anna jäähtyä kunnolla.

Sulata moussen suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Anna jäähtyä hetken.
Vatkaa moussen vispikerma kunnolla vaahdoksi.
Kaada suklaa kerman joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Varo ettei seos juoksetu.
Jos moussesta tuntuu tulevan kauhean paksua, voit lisätä joukkoon pienen tilkan vettä.

Leikkaa pohja 3 osaan.
Kokoa ensin pohjimmainen tarjoilualustalle, kostuta vähän maidolla ja lisää päälle moussea 1/3 osa.
Nosta keskimmäinen pohja moussen päälle, kostuta sitäkin hiukan maidolla ja lisää taas 1/3 osa moussea päälle. 
Nosta päälimmäinen pohja, kostuta maidolla ja lisää loput moussesta sen päälle. 
Koristele marjoilla.


Manchego-päärynä leipäset

paahtoleipää
voita
1 manchego juusto
 3 pientä päärynää
hunajaa
persiljaa
syötäviä kukkia

Leikkaa paahtoleivästä sopivan kokoisia paloja.
Lämmitä paistinpannu ja sulata siinä nokare voita.
Paista leivänpalasia pannulla voissa niin, että saavat väriä ja rapean pinnan.
Leikkaa juusto palasiksi ja lisää leivän päälle.
Kuori päärynät ja leikkaa ne neljään osaan.
Lisää päärynän palaset juustojen päälle.
Valuta hunajaa päälimmäiseksi ja koristele persiljalla ja kukilla.


Kuivattu poro focaccia

Focaccia leipä:
½ pkt tuorehiivaa
3½ dl vettä
3 rkl oliiviöljyä
1½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
5 dl vehnäjauhoja
n. 2 dl durumvehnäjauhoja
timjamia

poron ulkofilettä
suola
mustapippuri 
soija
kuivattua timjamia
suppilonvahveroita
majoneesia
versoa
1 punajuuri 

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
Sekoita joukkoon öljy, suola ja hunaja.
Lisää jauhoja vähän kerrallaan koko ajan taikinaa vaivaten.
Muista jättää taikina löysähköksi.
Lisää vielä timjami joukkoon.
Anna taikinan kohota noin 30 minuuttia.
Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
Levitä leivinpaperi vuokaan.
Kaada taikina paperin päälle ja anna kohota siinä vielä noin 30 minuuttia.
Paista leipää uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia.
 Anna jäähtyä ja leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi.
Lämmitä paistinpannulla pieni nokare voita ja paista leivän paloja, että saavat vähän väriä ja rapeampaa pintaa.
 
 Leikkaa poro noin 5cm pitkiksi suiroiksi ja 5 millin paksuisiksi.
Nosta palat kulhoon ja lisää joukkoon suolaa, mustapippuria, kuivattua timjamia ja soijaa.
Laita jääkaappiin maustumaan mielellään yön yli, mutta vähintään pariksi tunniksi.
Paina kaikista paloista päästä hammastikku läpi.
Laita uuni 70 asteeseen ja kiertoilma päälle, jos kiertoilmaa ei löydy jätä luukku raolleen.
Laita lihat roikkumaan uunin ritilä tasoon hammastikuista ja ritilä ylimmälle tasolle.
Alimmaiseksi kannattaa laittaa vielä pelti, jos lihoista tippuu jotain ettei uuni likaannu.
Liha kuivuu noin 12 tuntia, riippuen lihan koosta.
Leikkaa veitsellä tai käsisekoittimen kanssa tulleessa kipassa liha pieneksi muruksi.

Laita suppilovahverot uunipellille tai paistinpannulle ja paista niin, että ylimääräinen neste haihtuu pois.
Leikkaa sieni hyvin pieneksi ja sekoita se majoneesin kanssa sekaisin.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kuori punajuuri ja leikkaa kuorijalla siitä ohkaisia siivuja.
Laita siivut uunipellille leivinpaperin päälle, mausta suolalla ja paista uunin keskitasossa noin 10-15 minuuttia.

Nosta paistettujen leipäpalojen päälle hiukan sienimajoneesia.
Nosta siihen päälle kuivattua poroa.
Koristele versoilla ja punajuuren siivuilla.


Minikanahampurilaiset

Sämpylät:
3½ dl maitoa
2 tl kuivahiivaa
1 ½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
50 g voita
noin 9 dl vehnäjauhoja
kananmuna
seesaminsiemeniä
 
Tsatsiki:
1 kurkku
3 dl turkkilaista jogurttia
1 valkosipulin kynsi
suolaa
mustapippuria
 
broilerin rintafileitä
punakaalia
rucola

Lämmitä sämpylöiden maito hiukan kädenlämpöä lämpimämmäksi.
Sekoita joukkoon kuivahiiva, suola, hunaja ja sulatettu voi.
Lisää jauhoja vähän kerrallaan koko aika kädellä tai yleiskoneella vaivaten.
Leivo taikinasta sämpylöitä uunipellille leivinpaperin päälle.
Kohota liinan alla 1 tunti.
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Voitele kohonneet sämpylät kananmunalla, ripottele päälle seesaminsiemeniä ja paista uunissa noin 10 minuuttia.
 
Raasta tsatsikin kurkku ja painele ylimääräiset nesteet pois.
Laita raaste kulhoon ja ripottele päälle suolaa.
Pilko valkosipulin kynsi pieneksi ja lisää raasteen joukkoon.
Sekoita myös turkkilainen jogurtti ja mustapippuri joukkoon.
Laita kulho jääkaappiin maustumaan hetkeksi.
 
Paista pannulla tai uunissa broilerin rintafileet kypsäksi.
Raasta punakaali raasteeksi.
 
Halkaise valmiit sämpylät ja lisää pohjalle pieni keko rucolaa.
Leikkaa rintafileet sopivan kokoisiksi palasiksi ja lisää rucolan päälle.
Laita päälimmäiseksi punakaali raastetta ja tsatsikia.
Nosta hattu päälle ja paina hammastikku hampurilaisen läpi.


Paahtoleipä kuppi kurpitsalla ja lohella

12 paahtoleipää
voita
1 myskikurpitsa
öljyä
2 chiliä
½ rasia timjamia
suola
mustapippuri
200 g lohta
syötäviä kukkasia 

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Voitele muffinipellin kolot voilla.
Leikkaa ensin paahtoleivistä reunat pois ja kauli kaulimella mahdollisimman litteäksi.
Voitele myös leipien toinen puoli.
Painele leipä voideltu puoli ylöspäin koloihin.
Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, varmista pois ottaessa että kupit pysyvät muodossaan.
  
Nosta uunin lämmöt 225 asteeseen.
Kuori ja paloittele myskikurpitsa uunivuokaan.
Lisää kurpitsan sekaan paloiteltu chili, timjami, suola, pippuri ja öljyä.
Sekoita tasaiseksi ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Leikkaa lohi sopivan kokoisiksi paloiksi ja lisää suolaa päälle.
Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes lohi on kypsää.

Lisää kupin pohjalle kurpitsaa ja sen päälle lohipala.
Lisää päälle mustapippuria ja koristele kukilla.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Tonnikalapasta

Tästä ruuasta voisi sanoa, että se on omassa nuoruudessani legendaarinen! Monesti ensimmäistä kertaa yksin asuessani, tein tätä ruuaksi sen takia että se oli nopeaa ja helppoa eikä ruuan hinnaksikaan tule montaa euroa. Mutta myös maku on hyvä ja tonnikala kastiketta voi muutella omien makujen mukaan. Tällä kertaa terveellisyyden vuoksi teimme myös kylkeen uunikasviksia mitkä sopivat hyvin ruuan seuraksi, mutta mietein että niitä olisi hyvin voinut myös jo valmiiksi pilkkoa kastikkeen joukkoon!


Tonnikalapasta

fusilli kierrepasta
4 prk tonnikalaa paloina öljyssä
2 prk tomaattimurskaa
1 prk kermaa
½ limen mehu
valkosipulin kynsi
mustapippuri
suola

Lisäksi:
parmesan juustoa
basilika
uunikasviksia

Keitä pasta kypsäksi kiehuvassa vedessä.
Lisää joukkoon suola.

Pilko valkosipulin kynsi pieneksi.
Kuumenna kattila ja lisää ylimääräisestä öljystä puristetut tonnikalat ja valkosipulin kynsi.
Anna kuumentua hetki kattilassa, jotta vielä ylimääräiset nesteet haihtuu pois.
Lisää tomaattimurskat ja anna hautua noin 10 minuuttia.
Lisää lopuksi kerma ja mausteet ja anna vielä hetki olla liedellä.

Tarjoa pastan ja uunikasvisten kanssa.
Lisää päälle vielä parmesan raastetta ja basilikaa.




lauantai 20. lokakuuta 2018

Suola-kinuski juustokakku

Etsiessäni raakakakkujen ohjeita, tämä ihana (ei todellakaan raaka)kakku tuli vastaan enkä voinut vastustaa kiusausta etten olisi tehnyt myös tätä pöytään tarjolle, sopivasti siskon tullessa kylään. Ihana kinuskin ja suolan yhdistelmä ja siihen kaveriksi aina toimivaa uunissa tehtyä juustokakkua! Ohjeen löysin Paperivuoan sivuilta, käyttäysin itse vain uudestaan tehtynä pienempää vuokaa kuin 24cm. Näin kakkuun saisi enemmän korkeutta, koska tästä tuli aika matala vaikka ei niin makeasta pitävälle tämä olisi varmasti parempi vaihtoehto.
 


Suola-kinuski juustokakku

Pohja:
170 g digestive keksejä
80 g voita

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl omenamehua
ripaus suolaa
2 kananmunaa
1 rkl maissitärkkelystä

Kinuski:
1½ dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa

Päälle:
sormisuolaa

Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen.
Murskaa digestive keksit ja sekoita sulatettu voi sekaan.
Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele pohja sen päälle ja vuoan reunoille.
Paista pohjaa 12 minuuttia uunin keskitasolla.
Anna jäähtyä hetken.

Vatkaa tuorejuusto notkeaksi sähkövatkaimella ja lisää sokerit sekaan.
Sekoita vielä noin 2 minuuttia.
Lisää vielä joukkoon omenamehu ja suola.
Lisää kananmunat yksitellen joukkoon ja sekoita aina jokaisen jälkeen.
Lisää lopuksi maissitärkkelys ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle.
Paista uunin keskitasolla noin 35-45 minuuttia, kunnes täyty on suurinpiirtein hyytynyt ja pinta on saanut väriä. 
Anna jäähtyä.

Lämmitä kinuskin kerma ja lisää fariinisokeri joukkoon.
Keitä pienellä lämmöllä välillä sekoitellen noin 15 minuuttia, kunnes kinuski paksunee.
Anna jäähtyä minuutin verran ja kaada sitten kakun päälle.
Laita kakku jääkaappiin ja anna olla siellä yön ylitse.

Nosta seuraavana päivänä kakku jääkaapista ja ripottele päälle sormisuolaa.