Etsiessäni raakakakkujen ohjeita, tämä ihana (ei todellakaan raaka)kakku tuli vastaan enkä voinut vastustaa kiusausta etten olisi tehnyt myös tätä pöytään tarjolle, sopivasti siskon tullessa kylään. Ihana kinuskin ja suolan yhdistelmä ja siihen kaveriksi aina toimivaa uunissa tehtyä juustokakkua! Ohjeen löysin Paperivuoan sivuilta, käyttäysin itse vain uudestaan tehtynä pienempää vuokaa kuin 24cm. Näin kakkuun saisi enemmän korkeutta, koska tästä tuli aika matala vaikka ei niin makeasta pitävälle tämä olisi varmasti parempi vaihtoehto.
Suola-kinuski juustokakku
Pohja:
170 g digestive keksejä
80 g voita
Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl omenamehua
ripaus suolaa
2 kananmunaa
1 rkl maissitärkkelystä
Kinuski:
1½ dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa
Päälle:
sormisuolaa
Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen.
Murskaa digestive keksit ja sekoita sulatettu voi sekaan.
Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele pohja sen päälle ja vuoan reunoille.
Paista pohjaa 12 minuuttia uunin keskitasolla.
Anna jäähtyä hetken.
Vatkaa tuorejuusto notkeaksi sähkövatkaimella ja lisää sokerit sekaan.
Sekoita vielä noin 2 minuuttia.
Lisää vielä joukkoon omenamehu ja suola.
Lisää kananmunat yksitellen joukkoon ja sekoita aina jokaisen jälkeen.
Lisää lopuksi maissitärkkelys ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle.
Paista uunin keskitasolla noin 35-45 minuuttia, kunnes täyty on suurinpiirtein hyytynyt ja pinta on saanut väriä.
Anna jäähtyä.
Lämmitä kinuskin kerma ja lisää fariinisokeri joukkoon.
Keitä pienellä lämmöllä välillä sekoitellen noin 15 minuuttia, kunnes kinuski paksunee.
Anna jäähtyä minuutin verran ja kaada sitten kakun päälle.
Laita kakku jääkaappiin ja anna olla siellä yön ylitse.
Nosta seuraavana päivänä kakku jääkaapista ja ripottele päälle sormisuolaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti