Oltiin lähdössä kaveriporukalla mökille viikonlopuksi viettämään hauskaa ja olin jo lupautunut tekemään meille lauantai illaksi pitsaa koko porukalle. Pitsoja suunnitellessani, kurkistin meidän kaappiin mistä löytyi aukinainen Baileys pullo ja loput lirut sen pohjalta. Tästä sain idean tehdä Baileys -kakun, jota siis olen ennenkin tarjoillut ystävilleni. Niinpä kaupasta kaikki tarvittavat ainekset mukaan ja kakun tekoon. Baileys kiehautetaan ja lisätään lopuksi täytteen joukkoon, mutta pulloa kaataessani ei sieltä tullut mitään, heilutin pulloa ja kuului että siellä vielä jotain on. Käänsin pullon ylösalaisin lavuaarin päälle ja puristin sitä niin, että sisältä tuli yhdeksi kököksi mennyt juoma (mikä olisi tyhmemmänkin pitänyt tajuta, kun pullo oli kaapissa jo tovin seissyt mutta...). Niinpä siis suunnitelma B ja kaivoin kaapista avatun brandy pullon, joka toimi tilanteessa kuitenkin tosi hyvänä vaihtoehtona!
Mutta siis täytteeseen voi laittaa omien mieltymysten (tai pakottavien seuraamusten johdosta) mitä alkoholia haluaa tai toimii myös ilman alkoholia.
Alkuperäisen Baileys -kakun ohjeen olen bongannut Kinuskikissan sivuilta.
Pahoittelen myös tässä sivussa, jos lähitulevaisuudessa täällä blogissani alkaa olemaan hiljaisempaa, koska ensi viikolla meillä alkaa muutto omakotitaloon ja siellä meitä odottaa remonttipuuhat. Yritän kuitenkin mahdollisimman paljon sivussa harrastaa tätä omaa intohimoani ❤️
Brandy -juustokakku
Pohja:
235 g minttu Domino keksejä
125 g margariinia
Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 1/4 dl tomusokeria
2 prk mascarpone-juustoa
3 valkuaista
1½ dl brandyä
Lisäksi:
tuoreita mansikoita
valkosuklaata
maitosuklaata
Pingota leivinpaperi 24cm halkaisijan irtopohjavuuan pohjalle.
Murskaa Domino keksit pieneksi muruksi.
Sulata margariini ja sekoita se keksimurun sekaan.
Painele keksi-margariiniseos leivinpaperin päälle pohjalle ja vuuan reunoille.
Nosta vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota kuohukerma vaahdoksi ja sekoita tomusokeri ja mascarpone joukkoon.
Vaahdota valkuaiset toisessa kulhossa kovaksi vaahdoksi ja sekoita se varovasti kerma-sokeri-juusto seokseen.
Kiehauta brandy kattilassa ja sulata siihen liivatelehdet.
Kaada kuuma seos ohuena nauhana täytteen joukkoon kokoajan sekoittaen.
Ota pohja jääkaapista ja kaada täyte sen päälle, tasoita esimerkiksi nuolijalla ja heiluttele vuokaa niin, että pinta tasoittuu.
Laita kakku jääkaappiin ja hyydytä vähintään kolme tuntia, mielellään yön yli.
Kun kakku on hyytynyt, koristele mansikoilla ja sulalla suklaalla.
Kun kakku on hyytynyt, koristele mansikoilla ja sulalla suklaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti