Meidän uudessa omakotitalossa on yhteensä kaksi tonttia ja toinen tontti on täynnä marjapuskia, raparperia ja pari omenapuutakin löytyy. Tänä kesänä me ei paljon saada hyötykäyttöä näille, koska suurimmaksi osaksi aika menee remonttia tehdessä. Ensi kesänä aiomme panostaa enemmän pihaan ja ajatuksissa on laittaa esimerkiksi yrttejäkin kasvamaan. Eilen vapaa päivänä oli niin hieno ilma, että halusin edes vähän aikaa olla pihalla ja kävin poimimassa pienen kipallisen punaviinimarjoja ja yhden raparperi oksan otin myös matkaan. Menin takaisin sisälle ilmoittamaan miehelle, että nyt tarvitaan leivinpaperia joka oli hyllystä loppu ja vaniljajäätelöä valmiin piirakan kylkeen! En malta odottaa ensi kesää, että saan kunnolla käyttää oman maan tuotoksia!
Ohjeesta tulee yksi pellillinen piirakkaa.
Raparperi-punaviinimarja piirakka
4 kananmunaa
4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
7 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
1 raparperi
punaviinimarjoja
Lisäksi:
vanilja jäätelöä
Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.
Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi.
Sekoita toisessa kulhossa jauhot ja leivinjauhe.
Yhdistä kulhojen ainekset ja lisää muut aineet sekaan, ilman marjoja.
Laita uunipellille leivinpaperi ja kaada pohja sen päälle.
Pilko raparperi sopivan kokoisiksi paloiksi ja puhdista marjat.
Kaada raparperit ja marjat pohjan päälle.
Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Nauti valmista piirakkaa vanilja jäätelön kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti