lauantai 15. syyskuuta 2018

Mustikkakukko

Niinkin pitkä aika, kuin viime Koko Suomi leipoo ohjelmasta, kiinnostuin mustikkakukosta (ai että odotan ohjelman palaamista ruutuun!). Nyt olen ollut pari päivää kauheassa flunssassa ja sairaslomalla kotona, saikun perään alkoi vielä loma eli saan vielä seuraavan viikon olla kotona! Meidän keittiökin on viimeisiä silauksia kesken valmis ja sormet syyhyää päästä leipomaan, tekemään ruokaa ja tutustumaan uusiin kuvaus paikkoihin meidän talossa. Niinpä tänään, kun olo hiukan jo parempi, pääsin kokeilemaan tätä herkkua (enkä itseasiassa tajunnutkaan että se olisi NÄIN hyvää) ja tässä ohjetta myös teille! Alkuperäisen ohjeen löysin Iltalehden sivuilta.
 


Mustikkakukko

125 g voita 
½ dl sokeria
½ tl leivinjauhetta
2½ dl ruisjauhoja
300 g mustikoita
1 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria 
Flora vanilla

Sekoita huoneenlämpöiseen voihin ½ dl sokeria, leivinjauhe ja ruisjauho.
Voitele pitkulainen irtopohjavuoka.
Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen.
Paienele taikina vuuan reunoille ja pohjaan, kastele tarvittaessa sormia vedessä jolloin taikinan käsittely on helpompaa.
Sekoita mustikoiden joukkoon perunajauho ja 2 rkl sokeria.
Kaada mustikat pohjan päälle tasaisesti.
Paista uunin keskitasolla noin 45 minuuttia.
Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti