torstai 17. joulukuuta 2020

Marja-tuorejuustokakku

Kyseinen ohje löytyykin jo blogistani eri näköisessä versiossa, jossa siis tämä on tehty piirakkana. Tässä versiossa tein tästä kakun muotoon ja toimi myös näin hyvin! Kulinaristin keittiössä Instagramin puolelle valmistuksesta lisäilin myös videota, kannattaa käydä tsekkaamassa se siellä puolella. Instagramiini pääsee sivun oikeasta reunasta olevasta hodari kuvasta klikkaamalla.


Marja-tuorejuustokakku

Pohja:
300 g digestive-keksiä 
150 g voita

Täyte 1:
600 g maustamatonta tuorejuustoa 
4 kananmunaa 
2 dl sokeria 
300 g pakastemarjoja
2 rkl perunajauhoja

Täyte 2:
2 prk ranskankermaa 
1½ dl tomusokeria 
2 tl vaniljasokeria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Murenna keksit pieneksi muruksi ja sekoita niihin sulatettu voi.
Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele pohjan seos sen päälle.
Esipaista pohjaa uunissa noin 10 minuuttia.
Laske uunin lämpötila 175 asteeseen, kun olet ottanut pohjan pois.

Vatkaa tuorejuusto, munat ja sokeri.
Levitä seos esipaistetun pohjan päälle.
Sekoita perunajauhot marjojen sekaan ja ripottele ne täytteen päälle.
Paista kakkua taas uunin keskitasolla noin 40 minuuttia.
Ota valmis kakku uunista ja anna jäähtyä.

Sekoita toisen täytteen ainekset ja levitä jäähtyneen kakun päälle.
Paista vielä uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä hyvin ja nosta jääkaappiin yöksi.
Tarjoile seuraavana päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti