Masaliisaa minun on jo pitkään tehnyt mieli tehdä!
Nyt sain hyvän syyn, kun tytöt olivat tulossa kahville. Suurena mintun ystävänä tykkään lisätä pohjaan aina hiukan pätkistä ja niin myös tällä kertaa.
Myös tämän alkuperäinen ohje löytyy Tarun Taikakakut blogista.
Pätkismasaliisa
(pellillinen)
3 kananmunaa
3,75 dl sokeria
200 g sulatettua voita
2 dl maitoa
5½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1 pss mini pätkiksiä
Päällinen:
Päällinen:
400 g tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
8 reilua rkl voita
6 rkl kahvia
2 tl vaniljasokeria
Laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen.
Laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen.
Vatkaa pohjan munat ja sokeri.
Yhdistä kuivat aineet keskenään.
Sulata voi mikrossa ja lisää sinne maito.
Kaada muna-sokerivaahtoon vuorotellen kuivia aineita ja voi-maitoseosta.
Paloittele Pätkis -palat pieneksi ja lisää seokseen.
Laita korkeammalle pellille leivinpaperi ja kaada pohjan seos siihen.
Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Anna valmiin pohjan jäähtyä ennen kuin kaadat päällisen.
Anna valmiin pohjan jäähtyä ennen kuin kaadat päällisen.
Sulata päällisen voi ja sekoita siihen muut ainekset tasaiseksi seokseksi.
Kaada päällinen pohjan päälle ja levitä tasaisesti.
Päällinen jähmettyy nopeasti, joten levittämisessä kannattaa olla nopea ja myös halutut koristeet esimerkiksi nonparellit kannattaa ripotella saman tien piirakan päälle.
Laita piirakka jähmettymään jääkaappiin, ennen kuin leikkaat sen paloihin. Näin saat paloista siistit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti