maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäisbrunssi

Suunnitelmissani oli kestitä tyttö kavereitani jo pääsiäisperjantaina brunssilla, mutta meidän perhettä on koko viime viikon vaivannut flunssa ja kaikki kuumeesta yskään ja nuhaan on käyty viikon aikana läpi. Vieläkään olo ei ole täysi kymppi, mutta lupasin tytöille järjestää brunssin vaikka pää kainalossa joten soveimme uudeksi päiväksi tämän maanantain. Olin jo kaikki suunnitelmat kerinnyt tekemään valmiiksi kauppalistoja myöden, joten ei tarvinnut enään kuin toteuttaa! Onneksi on vielä pari päivää vapaata, jos niiden aikana päästäisiin vihdoin lopuista taudeistakin eroon...

 


Pääsiäisbrunssi

cocktailpiirakoita ja munavoita
vohveleita erilaisin täyttein
ananasta, appelsiinia, banaania ja rypäleitä
toasteja
kinder kuppikakkuja
pääsiäistrifle
appelsiinimehua
kahvia
vettä sitruunanviipaleilla
+ tietysti kaikille omat pääsiäismunat
 
 Vohvelit:
3 kananmunaa
1 prk rahkaa
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
1 dl sulatettua voita
 
Tonnikalatäyte:
2 prk tonnikalaa
½ prk ranskankermaa
1 dl voileipäpikkelsiä
tilliä
½ sitruunanmehu
suolaa
mustapippuria
 
Pekonitäyte:
1 pkt pekonia
1 prk Creme Bonjour Cuisine sipuli
½ prk ranskankermaa
persilja
 
Lisäksi:
1 prk Flora Vanilla
hilloa
nutellaa
 
Vatkaa kananmunat kevyesti kulhossa ja lisää joukkoon rahka ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi.
Lisää lopuksi maito ja voi.
Lämmitä vohvelirauta ja levitä pullasudilla voita sen paistopintaan.
Lisää taikinaa raudalle noin 1dl per vohveli.
Paina kansi kiinni ja paista vohveleista kullanruskeita.
 
Sekoita tonnikalatäytteen ainekset sekaisin ja laita jääkaappiin maustumaan.
Paista pekoni pannulla tai uunissa rapeaksi.
Leikkaa rapea pekoni pienemmäksi palaksi ja sekoita muiden ainesten kanssa.
Laita jääkaappiin maustumaan.
Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi.
Laita kaikki täytteet omiin kippoihinsa tarjolle vohveleiden viereen.
 
Hedelmiä:
1 pkt viinirypäleitä
2 appelsiinia
1 tuore ananas
2 banaania
 
Viipaloi kaikki viipaleiksi ja laita tarjolle tarjottimelle.
 
 Cocktailpiirakat:
1 pss pakastepiirakoita

Munavoi:
 5 kovaksi keitettyä kananmunaa
100 g huoneenlämpöistä voita
suolaa

Paista pakastepiirakat pussin ohjeen mukaan.
 Viipaloi keitetyt kananmunat ja sekoita voin kanssa sekaisin.
Lisää suolaa ja sekoita tasaiseksi.
Tarjoa yhdessä.

Pääsiäistrifle:
1 prk Flora Vanilla
1 prk tuoreita mansikoita
4 banaania
savoiardi keksejä
 
Vaniljakreemi:
4 dl maitoa
0,5 tl vaniljaa myllystä tai vaniljatanko
1 dl sokeria
4 keltuaista
3 rkl maizenaa

Mittaa maito ja vanilja kattilaan ja lämmitä sitä hiljalleen.
Mittaa kulhoon keltuaiset, maizena ja sokeri ja vatkaa sekaisin.
Lisää kiehumispisteessä olevasta maidosta puolet keltuaisseokseen ja vatkaa.
Kaada sitten maito-keltuaisseos siivilän läpi kattilaan, missä on loput maidot.
Jatka seoksen kuumentamista koko aika sekoittaen miedolla lämmöllä.
Kreemi paksuuntuu pikkuhiljaa ja on valmista 84 asteisena.
Anna kreemin jäähtyä.
 
Vaahdota Flora Vanilla vaahdoksi.
Viipaloi mansikat ja banaanit viipaleiksi.
Laita kermavaahtoa tarjoilukulhon pohjalle hieman.
Laita mansikan ja banaanin viipaleita päällekkäin kerman päälle.
Nostele hieman vaniljakreemiä päälle ja murusta päällimmäiseksi keksiä.
Toista niin kauan kun täytteitä riittää.
Koristele päällimmäinen kerros banaanin ja mansikan viipaleilla ja keksimurulla.

Toastit:
1 pss paahtoleipää
3 tomaattia
kalkkunaa
2 avokadoa
2 pss mozzarellaa
voita

Viipaloi tomaatit, avokadot ja mozzarellat viipaleiksi.
Voitele kaksi paahtoleipää pienellä määrällä voilla.
Laita toisen puolikkaan päälle muutama siivu kalkkunaa, tomaattia, avokadoa ja mozzarellaa.
Nosta toinen siivu päälle.
Tee kaikki leivät samoin ja paista ne voileipägrillissä rapeiksi.
Halkaise leivät keskeltä kolmion muotoisiksi ja nosta tarjolle.
 

Kinderkuppikakut
  3 dl vehnäjauhoja
  2 tl leivinjauhetta
  2 tl vaniliinisokeria
  2 rkl kaakaota
  1/4 tl suolaa
  1,5 dl sokeria
100 g rouhittua Kinder maxi patukkaa
  2 kananmunaa
  1 dl ruokaöljyä
 1 dl maitoa
3 Kinder maxi patukkaa
 
Kuorrute:
1 pkt maustamatonta tuorejuustoa
½ prk Flora Vanillaa
130 g sulatettua Kinder maxi patukkaa
 
Koristeet:
Kinder bueno
sulatettua suklaata
 
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. 
Sekoita kuivat aineet ja rouhittu suklaa keskenään. 
Lisää munat, öljy ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. 
Laita paperiset muffinivuoat muffinipellin koloihin. 
Jaa taikina vuokiin ja paina kaikkiin yksi pala Kinder maxia sydämmeksi.
Paista uunissa noin 13-15 minuuttia ja anna jäähtyä.
 
Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja sekoita tuorejuuston ja sulatetun Kinderin kanssa sekaisin tasaiseksi seokseksi.
Pursota kuorrute kuppikakkujen päälle.
Koristele Kinder buenolla ja sulatetulla suklaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti