torstai 10. toukokuuta 2018

Ristiäiskakku


Tällä kertaa kakku rintamalla, minulta kysyttiin ristiäiskakkua pienelle tytölle jolla oli suuri päivä ja hän sai kauniin nimen. Toiveissa oli hempeän vaaleanpunaista ja sain pari suuntaa antavaa kuvaa malliksi. En ole pitkään aikaa kakkutilauksia ottanut vastaan, koska yksinkertaisesti niistä tulee itselle niin kauhea stressi, että haitta on suurempi kuin hyöty. Tällä(kin) kertaa vannoin, että tämä kyseinen kakku on viimeinen kun koskaan ikinä teen kenellekään tilauksesta! Kakkupohja ja täytteet onnistui mielestäni hyvin, koristeet sain tehtyä ajoissa ja niistäkin tuli omaan makuun ihan hyvännäköisiä.. mutta kakun päällystäminen on oma kantapääni enkä saa siitä koskaan niin kaunista kuin haluaisin. Tällä kertaa myös, jos saisin tehdä jotain toisin, leikkaisin ylimmän kakun reunoilta hiukan pois jolloin siitä tulisi pienempi ja enemmän kerrosmainen.
Mutta tuohon lupaukseen.. Kakkua alkaessani päällystämään kreemillä, ennen massaa, satutin sormeni ja vatkaimen vispilät lensivät kiukuspäissäni seinään. Mies tuli lohduttamaan, josta suutuin josta hän suuttui josta minä suutuin. Kun vihdoin sain kakun valmiiksi kymmenen aikaan illalla, pääsin nukkumaan, mutta stressasin kuitenkin vielä niin, että valvoin seuraavan tunnin miettien
"jos kakku lässähtää yön aikana"
"mitä kakun tilanneet ajattelevat kakusta"
"miettivätköhän tilaajat, että miksi he joutuvat maksamaan näin paljon tällaisesta kakusta"
"mitä jos kakku hajoaa kuljetuksen aikana"
"mitä jos kakku hajoaa kun siirrän sen"
Niin.. siis oman mielenterveyteni ja parisuhteeni tähden en voi näitä tilauksia enää ottaa vastaan! Eli seuraavat kakut tulee olemaan vain omasta tahdosta tehtyjä.

Kakkupohjasta vielä sen verran, että tein ensimmäistä kertaa 70% tekniikalla mitä nyt hehkutetaan ja puhutaan paljon. Täältä myös iso peukku tälle! Kannattaa kokeilla!



Ristiäiskakku

Kakkupohja:
12 kananmunaa
70 % munien painosta jauhoja (joista 70 % vehnäjauhoja, 30 % perunajauhoja)
2 tl leivinjauhetta
70 % munien painosta sokeria

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.
Voitele ja korppujauhota 24 ja 20cm kokoiset irtopohjavuuat.
Riko kananmunat kulhoon ja punnitse mitä ne painaa.
Punnitse kananmunien painosta 70% sokeria ja yhdistä ne kananmunien kanssa.
Vatkaa kovaksi vaahdoksi niin, että vaahdon pintaan jää hetkeksi tekemäsi kuvio.
Sekoita toisessa kulhossa 70% munien painosta jauhot (70 % vehnäjauhoja, 30 % perunajauhoja) ja leivinjauhe.
Siivilöi jauhoseos muna-sokeri vaahtoon pienissä erissä ja sekoittele varovasti tasaiseksi.
Jaa pohja vuokiin ja paista uunin alatasolla noin 35 minuuttia tai kunnes pohjat ovat kypsät.

Leikkaa hiukan viilenneet pohjat kolmeen kerrokseen ja kelmuta samaiset pestyt irtopohjavuuat, mitä pohjan teossa käytettiin, niin että kelmua tulee reilusti reunojen yli. Reunoilla voi käyttää myös reunakalvoa tai taittaa leivinpaperia, jos kakusta tulee korkeampi. Näin täyte ei valu yli, kakun reunoista tulee tasaisemmat ja täytettä tulee saman verran molempiin väleihin. Laita vuokien pohjalle yksi kolmesta kerroksesta molemmista pohjista, joista tulee kakkujen päällimmäinen. Kostuta pohjia esimerkiksi maidolla.

Vaniljatäyte:
2 prk Flora Vanilla
1 vanilja tuorejuusto
1 prk vanilja rahkaa
6 liivatetta

Vadelmatäyte:
2 prk Flora Vanilla
1 vadelma tuorejuusto
1 prk vadelma rahkaa
6 liivatetta

Laita kummankin täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota kaikki Flora Vanillat.
Jaa vaahdotettu Vanilla kahteen astiaan.


Lisää toiseen vanilja tuorejuusto ja rahka.
Vatkaa kaikki sekaisin.
Lämmitä mikrossa muutama lusikallinen vettä kuumaksi ja liota siihen vaniljatäytteen liivatteet. Lisää se ohuena nauhana täytteen joukkoon kokoajan sekoittaen.
Jaa täyte vuokien pohjalla olevien pohjien päälle.
Nosta täytteen päälle keskimmäinen kerros pohjista ja kostuta.

Lisää toiseen täytteeseen vadelma tuorejuusto ja rahka.
Vatkaa kaikki sekaisin.
Lämmitä mikrossa muutama lusikallinen vettä kuumaksi ja liota siihen vadelmatäytteen liivatteet. Lisää se ohuena nauhana täytteen joukkoon kokoajan sekoittaen.
Jaa täyte keskimmäisten kerrosten päälle.
Laita lopuksi viimeiset pohja kerrokset päällimmäiseksi ja muista kostuttaa.
Nosta jääkaappiin yöksi, että täytteet hyytyy.


Kreemi:
leivontamargariinia

tomusokeria
maitoa

Nosta kakku seuraavana päivänä jääkaapista ja tasoita reunoja jos tarvis.
Vatkaa margariinia ja tomusokeria niin, että niistä tulee kuohkea kreemi.
Lisää pieni loraus maitoa joukkoon, jolloin siitä tulee notkeampaa ja helpompi levittää.
Levitä kreemi kakun pintaan joka kohtaan ja tällä pystyt myös peittelemään mahdollisia kumpuja tai kuoppia.
Nosta jääkaappiin hetkeksi.

Koristeet ja päällinen:
vaaleanpunaista sokerimassaa
vaalean lilaa sokerimassaa
valkoista sokerimassaa
vaaleanpunaisia nonparelleja

Tee koristeet hyvissä ajoin, vähintään pari päivää ennen.
Vauvan tein muotilla, asettelin vain päälle mekon minkä muotoilin muotoonsa, tein vapaasti tyynyn alle ja rusetin mekkoon.
Kukat tein muotilla mitä vielä muotoilin itse.
Kirjaimet tein myös muotilla.

Kuorrutemassaa kannattaa kaulita reilusti yli kakun! Näin saat reunat siistimmin laskeutumaan ja asettumaan kakkuun.
Hyvät kuvalliset ohjeet myös tähän löytyy Kinuskikissan sivuilta, kannattaa kurkata jos ei ole ihan tuttua. Itse en kuitenkaan ole koskaan käyttänyt tomusokeria apuna massan käsittelyssä, onnistuu siis ilmankin, mutta vähän miten itse tykkää tehdä.
Yritä olla kuitenkin ripeä koska massa on herkkä kuivumaan ja repeilemään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti