sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Lehtitaikina leipäsiä tomaatti-mozzarella

Tomaatti-mozzarella-pesto yhdistelmä on taivaallinen. Jos mietitään kasvis vaihtoehtoa esimerkiksi piirakkaan, leipiin, tarjottaviin tulee itsellä ensimmäisenä aina mieleen tämä combo! Tällä kertaa lisäsin tätä yhdistelmää lehtitaikina neliöihin, jonka taikinan ohjeen nappasin Meillä kotona sivuilta. Olen aikaisemminkin tätä yrittänyt tehdä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Viimeksi laitoin siis kaikki ainekset uuniin, basilikaa lukuun ottamatta, jolloin mozzarella suli pitkin peltiä ja lehtitaikina jäi raa'aksi. Tällä kertaa fiksumpana, sain leipäset onnistumaan, kylläkin yhden pellillisen kokeilun jälkeen. Yleensä tekisin peston itse, mutta saimme joululahjaksi siskoltani valmista pistaasipestoa jota halusin testata tähän. Ensimmäiseen pellilliseen laitoin peston heti aluksi pelkästään uuniin, jolloin se tottakai paloi ennen kuin lehtitaikina oli kypsää. Seuraavaan pellilliseen laitoin ensin lehtitaikina neliöt yksinään uuniin vähäksi aikaa ja keskivaiheessa lisäsin päälle peston ja tomaatin siivun. Näin nämä onnistuivat kaikista parhaiten. Ja tietenkin maistuivat ♥️


Lehtitaikina leipäsiä tomaatti-mozzarella

Lehtitaikina:
300 g kylmää ja kovaa voita
300 g vehnäjauhoja
2 dl kylmää vettä

pistaasipesto
tomaattia
mozzarellaa
basilika

Lehtitaikinaa tehdessä kaikkien ainesten on hyvä olla kylmiä.
Itse laitoin voin ja vehnäjauhot pakkaseen aluksi ja aina siksi aikaa kun en niitä tarvinnut.
Ota ensin kolmasosa voista ja nypi ne vehnäjauhojen kanssa tasaiseksi seokseksi.
Lisää sekaan kylmä vesi ja sekoita mahdollisimman nopeasti tasaiseksi.
Muotoile taikina pieneksi neliöksi ja laita pakkaseen pakastepussissa.
Anna taikinan levätä noin 15 minuuttia.

Jauhota pöytä ja kauli taikina noin 30x30cm isoksi levyksi.
Leikkaa loppu kylmä voi ohkaisiksi siivuiksi ja laita ne taikinan keskelle neliön muotoon.
Nosta taikinan kaikki kulmat keskelle, voin päälle.
Ala kaulia taikinaa ohuemmaksi, lisää jauhoja tarvittaessa.
Kääntele taikina kaulimisen jälkeen pienemmäksi, kolmeen osaan. Muista pyyhiä aina taikinan välistä kaikki ylimääräinen jauho pois esimerkiksi pullasudilla.

Kauli taikina taas noin 20x45cm isoksi levyksi.
Taittele taas kolmeen osaan ja muista pyyhiä ylimääräiset jauhot pois.
Kauli vielä kerran taikina noin 30x30cm levyksi ja taita kolmeen osaan.
Nosta taikina taas pakastinpussiin ja pakastimeen jäähtymään noin 20 minuutiksi.

Kauli taikina vielä kolme kertaa jäähtymisen jälkeen noin 20x45cm levyksi, pyyhi jauhot ja taita kolmeen osaan.
Nosta taikina taas pakastinpussiin ja nosta pakastimeen niin kauaksi aikaa, että se kerkeää jäätyä.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Leikkaa tomaatit sopivan kokoisiksi paloiksi.
Kun taikina on valmis kauli siitä noin 6mm paksu levy ja leikkaa siitä sopivan kokoisia neliöitä. Muista että taikina kutistuu hieman paistaessa, leikkaa tarpeeksi suuret palat.
Nosta palat leivinpaperin päälle pellille ja paista uunin keskitasolla noin 7 minuuttia.
Ota niitä hetkeksi uunista pois ja lisää päälle pistaasipestoa noin 1 ruokalusikallinen.
Lisää vielä peston päälle pari siivua tomaattia.
Jatka paistamista vielä noin 8 minuuttia tai kunnes taikina on kypsää.
Ota valmiit leipäset uunista ja anna muutaman minuutin jäähtyä.

Revi mozzarellapalloista paloja ja lisää päällimmäiseksi leivän päälle.
Juusto sulaa vielä hieman, mitä kuumempi leipä vielä on.
Lisää lopuksi vielä basilikan lehtiä koristeeksi ja makua tuomaan.




Fine dining harjoittelua

Vapaa viikonloppu oli tulossa ja mieli teki jonnekin mennä syömään hienosti. Pähkäiltiin vaihtoehtoja mitä tehdään ja missä, mutta kun kummityttö pyytää kylään ei ole vaihtoehtoja. Niinpä hurautimme yhdeksi yöksi Saloon siskon luokse ja koska teki mieli hienosti syödä, suunnittelin meille fine dining annokset neljälle illaksi. Hyvää valkkaria kylkeen, vähän pelejä ja jutustelua niin ilta on täydellinen ♥️
 
 
Kylmäsavulohta, hollandaise ja parsaa
 
150 g kylmäsavulohta
nippu parsaa
2 retiisiä
cavi-art (merilevämätiä)
versoja
mustapippuri
suola
voita
 
Hollandaise:
0,5 dl vettä
1 rkl valkoviinietikkaa
2 kananmunan keltuaista
200 g voita
½ sitruunan mehu
suola
 
Laita kattilaan vettä kiehumaan esimerkiksi puoleen väliin.
Mittaa kuumuutta kestävään, kattilan päälle sopivaan astiaan hollandaise kastikkeen vesi, valkoviinietikka ja keltuaiset.
Nosta astia kiehuvaa vettä olevan kattilan päälle ja kuumenna noin 5minuuttia koko aika sekoittaen, kunnes seos paksunee. Nosta pois kattilan päältä.
Sulata voi mikrossa ja kaada se ohuena nauhana kastikkeen joukkoon koko aika sekoittaen.
Lisää sitruunan mehu, suola ja maista maku.
 
Pese parsat.
Sulata kuumalla paistinpannulla nokare voita ja paista parsoja siinä, kunnes saavat väriä ja hieman pehmenevät. Mausta suolalla.
Leikkaa retiisit ohkaisiksi siivuiksi.
 
Lisää lautaselle valmista hollandaise kastiketta pohjalle.
Lisää kylmäsavulohen siivuja.
Halkaise parsat sopivan kokoisiksi ja lisää lautaselle retiisi siivujen kanssa.
Koristele cavi-artilla, versoilla ja mustapippurilla.
 

Kampasimpukkaa ja hernekastiketta
 
12 kampasimpukkaa
versoja
4 pekonia
herneitä
voita
suola
 
Hernekastike:
200 g herneitä
1½ dl majoneesia
½ dl kuohukermaa
½ sitruunan mehu
2 tl sinappia
suola
mustapippuri
 
Lisää kaikki hernekastikkeen ainekset astiaan ja soseuta sauvasekoittimella kaikki tasaiseksi tahnaksi.
 
Lisää nokare voita kuumalle paistinpannulle ja paista sulaneessa voissa kampasimpukoita niin, että saavat väriä molemmin puolin ja pinta hieman rapistuu.
Mausta suolalla.
Paista samalla pannulla myös pekonit hyvin rapeiksi ja nosta sen jälkeen talouspaperin päälle hetkeksi.
 
Levitä hernekastiketta lautaselle esimerkiksi ympyrän muotoon.
Nosta kastikkeen päälle paistetut kampasimpukat.
Leikkaa rapea pekoni ihan pieneksi muruksi ja levitä murua myös kastikkeen päälle.
Koristele versoilla ja muutamalla herneellä.


Risottoa, herkkusientä ja mustikkaa
 
Risotto:
1 sipuli
1 kpl valkosipulinkynttä
5 dl kasvislientä
1,5 rkl oliiviöljyä
200 g risottoriisiä
 suolaa
 mustapippuria
1 dl kuivaa valkoviiniä
25 g voita
 
herkkusieniä
timjamia
parmesan juustoa
mustikoita
voita
suola

Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet hyvin pieneksi silpuksi.
Kuumenna kasvisliemi kattilassa kuumaksi.
Kuullota sipulit kattilassa voissa ja lisää joukkoon riisi, kuullota vielä niin kauan, että riisi on läpikuultavaa.
Kaada joukkoon viini ja sekoittele niin kauan kunnes viini on imeytynyt riisiin.
Ala lisäämään kasvislientä kauha kerrallaan riisin joukkoon ja sekoittele aina välillä.
Lisää kasvislientä aina lisää edellisen kauhallisen imeydyttyä riisiin.
Jatka kunnes riisi on kypsää.
Lisää sekaan lopuksi voi.
 
Pilko herkkusienet viipaleiksi ja paista niitä kuumalla pannulla voissa niin, että saavat väriä, ylimääräiset nesteet haihtuu ja hieman pehmenevät.
Mausta suolalla.
Raasta parmesan juustosta ohkasia siivuja.
 
Levitä lautaselle risottoa sopiva määrä jokaiselle syöjälle.
Painele risottoon paistettuja herkkusieni siivuja ja parmesan juustoa.
Koristele timjamin lehdillä ja mustikoilla.
 

Omenaa, kinuskia ja vaniljajäätelöä
 
2 omenaa
voita
3 rkl fariinisokeria
vaniljajäätelöä
kanelia
 
Kinuski:
1 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
 
Mittaa kinuskin fariinisokeri ja kuohukerma kattilaan.
Lämmitä kinuskia liedellä niin kauan, että se paksunee.
Kokeile kinuskin valmiutta vesitekniikalla, eli laita kylmää vettä lasiin ja tiputa pieni tilkka kinuskia veteen. Jos kinuski pysyy muodossaan, on se valmista mutta jos alkaa liukenemaan keitä vielä hetki. 
 
Kuori omenat, poista siemenkota ja leikkaa ne ohkaisiksi siivuiksi.
Sulata kuumalla paistinpannulla nokare voita ja sulata joukkoon fariinisokeria.
Lisää omenan siivut ja paista niitä voi-sokeri seoksessa niin, että saavat väriä ja pehmenevät hiukan.
 
Lisää lautaselle pohjalle kinuskia.
Nosta kinuskin päälle vaniljajäätelöstä pallo ja viereen paistettua omenaa.
Ripottele lopuksi päälle vielä kanelia.
 

torstai 7. maaliskuuta 2019

Masaliisa vai mokkapala?


 Meillä päin tätä kutsutaan masaliisaksi, tiedän että monelle tutumpi on mokkapala. Kumpi se sinulle on?
Tämä on kuitenkin semmoinen herkku meidän perheessä, että pienenä tätä löytyi AINA meidän pakasteesta ja todella usein söin tätä aamupalaksi kahvin kanssa. Nykyään olen päässyt tästä "pahasta" tavasta eroon ja aamupalaksi kahvin kanssa menee jotain hieman terveellisempää. Pitkään aikaan tätä en ollut tehnyt ja äitini kun vapaapäivinäni tulee usein kyläilemään, niin tämä on helppo ja nopea sulattaa pakkasesta tarjottavaksi, joten päätin vapaapäivän ratoksi sitä tehdä pellillisen. Itse asiassa ensimmäinen versio tästä meni roskiin, koska pohja oli jäänyt sisältä raa'aksi. Seuraavalla kerralla onnistuin kun teimme äidin kanssa yhdessä tätä ja pullia, niinpä saatiin molempien pakkaseen vieraita varten hyvää ♥️


Masaliisa
pellillinen

Pohja:
3 3/4 dl vettä
300 g leivontamargariinia
6 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl suolaa
7 ½ dl vehnäjauhoja
7 ½ dl sokeria
3 vaniljasokeria
2 1/4 tl soodaa
1,5 dl kermaviiliä
3 kananmunaa

Päälinen:
300 g leivontamargariinia
1,5 rkl kaakaojauhetta
tomusokeria
3 rkl maitoa
nonparelleja

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Lisää kattilaan pohjan vesi, margariini, kaakao ja suola.
Lämmitä seos niin, että se kiehahtaa ja margariini sulaa.
Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä.
Sekoita toisessa kulhossa jauhot, sokerit ja sooda sekaisin.
Lisää jauhoseos varovasti lämpimään vesi-margariiniseokseen ja sekoita tasaiseksi.
Sekoita kermaviili ja kananmunat sekaisin toisessa kulhossa.
Sekoita tehosekoittimella kermaviili-muna seos taikinan joukkoon ja vispaa tasaiseksi nopeasti.
Laita leivinpaperi uunipellille ja kaada pohjan taikina siihen.
Paista uunin keskitasolla noin 30-40 minuuttia tai kunnes pohja on kypsää.
Anna pohjan jäähtyä.

Sulata päälisen leivontamargariini kattilassa.
Ota kattila liedeltä, anna hetken jäähtyä ja lisää joukkoon kaakaojauhe ja maito.
Sekoita tasaiseksi ja lisää tomusokeria joukkoon niin kauan, että päälisestä tulee riittävän paksua.
Kaada päälinen jäähtyneen pohjan päälle ja levitä sitä tasaisesti reunoja kohden, lastaa apuna käyttäen.
Koristele haluamallasi nonparelleilla.



perjantai 1. maaliskuuta 2019

Nutella herrasväen pikkuleivät

Vapaapäivänä siivotessa mieleeni tuli yhtäkkiä, että keittiön alahyllyllä on jotain syötäviä "erikoisjuttuja" mitä sain joululahjaksi. Samaiselta hyllyltä löytyi avattu vajaa Nutella purkki, mikä oli sinne jäänyt unohduksiin. Parasta ennen päivä lähestyi ja ajattelin, että siitähän on jotain leivottava. Selasin netistä Nutella ohjeita ja Kodin kuvalehden sivuilta löytyi herrasväen pikkuleipien ohje. Näihin väliin siis hillon sijasta Nutellaa ja näistä saa varmasti makean nälän taltutettua ♥️



Nutella herrasväen pikkuleivät

200 g leivontamargariinia
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 dl Nutellaa
tomusokeria

Sekoita pehmeä voi ja sokeri.
Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet.
Lisää kuivat aineet voi-sokeri seokseen.
Sekoita taikina tasaiseksi ja kääri se kelmuun.
Laita taikina jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Kauli taikina tasaiseksi, ohkaiseksi levyksi pöydälle vehnäjauhojen avulla.
Painele pyöreällä muotilla (tai esimerkiksi pienellä lasilla) taikinasta keksejä.
Halutessasi tee puoleen rinkuloista haluamasi jälki, esimerkiksi omissani kukkanen.
Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia tai kunnes keksit ovat hieman saaneet väriä.
Anna jäähtyä ja kuivahtaa hetki pellillä.
Sivele Nutellaa ehjälle keksille ja nosta kuviollinen keksi päälle.
Paina keksiä hiukan, että se kiinnittyy Nutellaan, mutta varo ettei se mene rikki.
Koristele halutessasi tomusokerilla.