Vapaapäivänä siivotessa mieleeni tuli yhtäkkiä, että keittiön alahyllyllä on jotain syötäviä "erikoisjuttuja" mitä sain joululahjaksi. Samaiselta hyllyltä löytyi avattu vajaa Nutella purkki, mikä oli sinne jäänyt unohduksiin. Parasta ennen päivä lähestyi ja ajattelin, että siitähän on jotain leivottava. Selasin netistä Nutella ohjeita ja Kodin kuvalehden sivuilta löytyi herrasväen pikkuleipien ohje. Näihin väliin siis hillon sijasta Nutellaa ja näistä saa varmasti makean nälän taltutettua ♥️
Nutella herrasväen pikkuleivät
200 g leivontamargariinia
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 dl Nutellaa
tomusokeria
Sekoita pehmeä voi ja sokeri.
Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet.
Lisää kuivat aineet voi-sokeri seokseen.
Sekoita taikina tasaiseksi ja kääri se kelmuun.
Laita taikina jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Kauli taikina tasaiseksi, ohkaiseksi levyksi pöydälle vehnäjauhojen avulla.
Painele pyöreällä muotilla (tai esimerkiksi pienellä lasilla) taikinasta keksejä.
Halutessasi tee puoleen rinkuloista haluamasi jälki, esimerkiksi omissani kukkanen.
Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia tai kunnes keksit ovat hieman saaneet väriä.
Anna jäähtyä ja kuivahtaa hetki pellillä.
Sivele Nutellaa ehjälle keksille ja nosta kuviollinen keksi päälle.
Paina keksiä hiukan, että se kiinnittyy Nutellaan, mutta varo ettei se mene rikki.
Koristele halutessasi tomusokerilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti