torstai 30. toukokuuta 2019

Värikäs läksiäiskakku

 Kakkurintamalla minulta pyydettiin aika nopeallakin aikataululla kakkua, joka vietäisiin töihin viimeisenä päivänä. Lupauduin tähän kuitenkin koska haluttu kakku kuulosti niin kiinnostavalta tehdä ja sain monen asian suhteen vapaat kädet. Ainoa toive kakkuun oli, että se olisi värikäs. Löysin netistä suuntaa antavan kuvan, jota lähdin innoissani toteuttamaan ♥️


Värikäs läksiäiskakku

Kakkupohja:
8 kananmunaa
70 % munien painosta jauhoja (joista 2dl kaakaojauhoja ja loput 70 % vehnäjauhoja, 30 % perunajauhoja)
2 tl leivinjauhetta
70 % munien painosta sokeria

Täyte molempiin väleihin:
4 dl kuohukermaa
400 g persikkaa
150 g vaniljarahkaa
½ prk lemon curdia
200 g valkosuklaata
4 liivatetta

Päälle:
noin 4 dl tomusokeria
125 g voita
vaniljasokeri
vettä
2  pkt valkosuklaata
1 dl kuohukermaa
sininen ja pinkki pastaväri
nonparelleja

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.
Voitele ja korppujauhota 24 kokoinen irtopohjavuoka.
Riko kananmunat kulhoon ja punnitse mitä ne painaa.
Punnitse kananmunien painosta 70% sokeria ja yhdistä ne kananmunien kanssa.
Vatkaa kovaksi vaahdoksi niin, että vaahdon pintaan jää hetkeksi tekemäsi kuvio.
Mittaa toiseen kulhoon 2dl kaakaojauhoja ja punnitse mitä ne painaa. Miinusta paino siitä mitä aiemmin punnitsit kananmunien painosta 70% ja jaa se vehnäjauhoihin 70% ja perunajauhoihin 30%. Sekoita nämä kaikki yhteen kulhossa ja mittaa joukkoon leivinjauhe.
Siivilöi jauhoseos muna-sokeri vaahtoon pienissä erissä ja sekoittele varovasti tasaiseksi.
Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 35 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä.
Leikkaa hiukan viilennyt pohja kolmeen kerrokseen ja kelmuta samainen pesty irtopohjavuoka, mitä pohjan teossa käytettiin, niin että kelmua tulee reilusti reunojen yli. Reunoilla voi käyttää myös reunakalvoa tai taittaa leivinpaperia, jos kakusta tulee korkeampi. Näin täyte ei valu yli, kakun reunoista tulee tasaisemmat ja täytettä tulee saman verran molempiin väleihin. Laita vuuan pohjalle yksi kolmesta kerroksesta, joista tulee kakkujen päällimmäinen. Kostuta pohjaa esimerkiksi maidolla.

Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota kuohukerma vaahdoksi.
Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Soseuta persikat sauvasekoittimella ja sekoita joukkoon vaniljarahka ja lemon curd.
Lisää myös jäähtynyt valkosuklaa joukkoon varovasti sekoittamalla.
Sekoita seos kermavaahdon joukkoon tasaiseksi täytteeksi.
Lämmitä pieni tilkka vettä mikrossa ja lisää liivatteet kuumaan veteen niin, että ne sulavat tasaiseksi nesteeksi.
Valuta ohuena nauhana liivate täytteen joukkoon koko aika sekoittaen.

Nosta puolet täytteestä kostutetun pohjan päälle vuokaan.
Nosta keskimmäinen pohjan kerros täytteen päälle, kostuta ja nosta loput täytteestä.
Laita vielä viimeinen pohjan kerros päällimmäiseksi, kostuta, peittele kelmulla ja nosta jääkaappiin hyytymään yön yli.

Sulata toinen päälisen valkosuklaa levyistä mikrossa tai vesihauteessa.
Levitä sula suklaa esimerkiksi vuokaan leivinpaperin päälle.
Koristele suklaa erilaisin menetelmin, itse käytin sinistä ja punaista elintarviketta josta tein pintaan hammastikkua apuna käyttäen kuviota ja toisiin ripottelin nonparelleja.
Nosta jääkaappiin hyytymään.

Pehmennä ensin päälisen voi sähkövatkaimella sekoittaen ja sekoita joukkoon samalla vaniljasokeria.
Lisää sitten vähin määrin joukkoon tomusokeria koko ajan sekoittaen.
Lisää lopuksi pieni määrä vettä ja sekoita vielä vähän aikaa.
Sekoita joukkoon vielä sinistä elintarvikeväriä sen verran, että saat halutun väristä massaa.
Levitä päälinen hyytyneen kakun pintaan päälle ja reunoille, voit käyttää apuna palettiveistä jota kannattaa kuumentaa kuuman veden alla.
Nosta päällystetty kakku jääkaappiin.

Lisää toinen valkosuklaa levy palasina kuohukerman kanssa kattilaan.
Lämmitä niin, että valkosuklaa sulaa kerman joukkoon.
Sekoita joukkoon vielä pinkki elintarvikeväri niin, että saat siitä sopivan väristä.
Nosta kakku jääkaapista ja kaada suklaa ganache kakun päälle niin, että se hiukan valuu reunoilta. Nosta tämän jälkeen heti takaisin jääkaappiin.

Nosta koristeltu valkosuklaa jääkaapista ja paloittele se esimerkiksi kolmion muotoisiksi paloiksi. Asettele suklaakolmioita kakun pintaan.
Painele nonparelleja kakun alaosaan ja ripottele vielä pintaan.
Nosta tarjolle.

perjantai 10. toukokuuta 2019

Pitsukka

Olemme viime aikoina muutaman kerran tehty kotona iltapalaksi, meidän itse nimittämää, pitsukkaa. Eli pitsaa tortillalätyn päälle. Laitoin omaan Instagramiin kuvaa pitsukasta ja muutamat tutut kyselivät ohjeen perään, joten ajattelin sen kirjoittaa tännekkin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tämä onkin mainio esimerkiksi iltapala sen helppouden ja nopeuden takia, plus tästä saa myös kevyemmän valitsemalla täytteet oikein ♥️



Pitsukka

tortillalättyjä
ketsuppia
juustoraastetta
kylmäsavustettua lohta
parsaa
fetaa
versoja

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Levitä lättyjen päälle pieni määrä ketsuppia pohjalle.
Levitä ketsupin päälle juustoraastetta niin, että pohjalla on sitä tasaisesti.
Pese ja leikkaa parsat ensin pitkittäis suunnassa ja sitten vielä kahtia.
Asettele parsan palat ja kylmäsavustettua lohta pitsan päälle.
Paista uunin keskitasossa noin 5-10 minuuttia tai kunnes pitsa näyttää valmiilta.
Murusta kuuman pitsan päälle vielä fetaa ja lopuksi ripottele versoja.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Mustikkapiirakkakakku

 Katselin vanhoja jaksoja vuodelta 2017 Koko suomi leipoo -ohjelmasta ja siellä finaalissa Jaana leipoi kakkua mihin pohjaan ripotteli mustikoita. Sain tästä idean tehdä mustikkapiirakkaa kakun muodossa. Kakkupohjaan siis samalla tyylillä ripottelin myös itse pakkasesta mustikoita ja täytteeksi pursottelin vanilja tuorejuusto-rahka massaa, missä yhdistyisi rahka mitä yleensä laitan mustikkapiirakan täytteeseen ja vanilja kastike mitä valutetaan piirakan päälle. Tästä tuli mielestäni kyllä onnistunut ja vielä päivän jääkaapissa olleena maistui vielä paremmalta! Mustikat kylläkin kakkupohjaan laittaessa tietenkin painuivat alaspäin, joten ylimpään kerrokseen (minkä itse vaihdoin keskimmäiseksi) ei jäänyt montaa mustikkaa. Mietein siis, että tässä olisi varmasti viisainta tehdä kerrokset erikseen, aivan kuin Jaanakin! ♥️


Mustikkapiirakkakakku


Kakkupohja:
5 kananmunaa
70 % munien painosta jauhoja (joista 70 % vehnäjauhoja, 30 % perunajauhoja)
2 tl leivinjauhetta
70 % munien painosta sokeria
200g mustikkaa

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.
Voitele ja korppujauhota 20cm kokoinen irtopohjavuoka.
Riko kananmunat kulhoon ja punnitse mitä ne painaa.
Punnitse kananmunien painosta 70% sokeria ja yhdistä ne kananmunien kanssa.
Vatkaa kovaksi vaahdoksi niin, että vaahdon pintaan jää hetkeksi tekemäsi kuvio.
Sekoita toisessa kulhossa 70% munien painosta jauhot (70 % vehnäjauhoja, 30 % perunajauhoja) ja leivinjauhe.
Siivilöi jauhoseos muna-sokeri vaahtoon pienissä erissä ja sekoittele varovasti tasaiseksi.
Lisää tässä vaiheessa myös mustikat ja kääntele ne pohjan joukkoon.
Kaada pohja vuokaan (tai jaa pohja esimerkiksi kolmeen pieneen vuokaan) ja paista uunin alatasolla noin 35 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä.
Anna jäähtyä hyvin.

Täyte:
1 prk vanilja tuorejuustoa
1 prk maustamatonta rahkaa
1 Flora vanilla
vaniljasokeria

Vatkaa Flora vanilla kuohkeaksi vaahdoksi.
Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja rahka.
Mausta sokerilla.

Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan ja nosta alimmainen tarjoilualustalle.
Kostuta maidolla tai vedellä pohjaa hieman.
Laita täyte pursotinpussiin ja pursota alimman pohjan päälle noin 1/3 osa täytteestä.
Nosta keskimmäinen kerros täytteen päälle ja kostuta myös sitä hieman maidolla tai vedellä.
Pursota 1/3 osa taas täytteestä kerroksen päälle.
Nosta päällimmäinen kerros pohjasta ja myös sitä kostuta, jonka jälkeen loput täytteestä voi pursottaa päällimmäiseksi.
Koristele muutamalla mustikalla ja rosmariinin oksalla.
HOX! Rosmariini voisi toimia myös pohjassa hyvin mustikan kaverina!


torstai 2. toukokuuta 2019

Naked voileipäkakku

Ajatus naked tyyppisestä voileipäkakusta ponnahti päähäni, jostain tuntemattomasta. En tämän tyyppistä ratkaisua ollut nähnyt missään ja halusin heti päästä testaamaan omaa ajatustani. Lopputuloksen sain aika hyvin siihen, mitä olin sitä päässäni pyöritellyt. Ja lohen ja saaristolaisleivän yhdistelmä toimii aina, itse käytin valmista saaristolaisleipää vaikka sitä usein itse teenkin ja siihen löytyy ohje blogistani jos joku haluaa alkaa leipää pakertaa. Koristetta se ei paljon päälle tarvitse, koska itse täyte toimii jo hyvin. Itse päädyin tekemään punasipulikukkasen ja hieman versoa + tilliä, jolloin kakku oli jo näyttävä kuitenkin kauniin täytteen vielä näytille jättäen ♥️

Naked voileipäkakku

1 saaristolaisleipä
maitoa
0,5 kg savustettua lohta
½ nippu tilliä
400 g ranskankermaa
2 pkt ruohosipulituorejuustoa
½ sitruunan mehu

Koristeet:
punasipuli
versoja
tilliä

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen.
Kuori punasipuli ja leikkaa molemmista päistä pieni osa pois niin, että sipuli pysyy pystyssä.
Leikkaa sipuli terävällä puukolla ensin neljään osaan ja sen jälkeen osat vielä kahteen osaa, eli siis yhteensä 12 osaan. Älä paina loppuun saakka, vaan varmista että sipuli pysyy pohjasta vielä kiinni ja näin kasassa.
Paista sipulia uunissa noin 15 minuuttia, kunnes kukka on hieman avautunut ja reunat käpristynyt.
Voit vielä avata ja muotoilla kukkaa hieman, kun se on vielä kuuma.
Anna jäähtyä.

Ota 20cm irtopohjavuuan reunat ja aseta ne tarjoilualustalle.
Leikkaa saaristolaisleipä noin 0,5sentin paksuisiksi siivuiksi.
Asettele leivän palat reunojen sisälle tiiviisti niin, että siitä tulee ensimmäinen kerros.
Kostuta leivät maidolla, varsinkin reunoja.
Laita valmis täyte pursotinpussiin ja pursota sitä alimman leipäkerroksen päälle