keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Suklaa-appelsiini juustokakku

 Tähän ohjeeseen sain apua blogista nimeltä Emmin kakut.





Suklaa-appelsiini juustokakku


Pohja:
125 g voita
75 g suklaata
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
appelsiinimehua

Suklaatäyte:
3 liivatetta
200 g suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl tomusokeria
2 dl Flora Vanilla
appelsiinikuorta

Appelsiinikiille:
2 dl appelsiinimehua
3 liivatetta

Laita uuni lämpeämään noin 175 asteeseen. Lämmitä kattilassa voi ja suklaa, niin että sulavat ja sekoita tasaiseksi. Lisää seokseen sokerit ja suola. Vatkaa munat yksitellen joukkoon ja lopuksi lisää vehnäjauhot. Kaada taikina 20 cm vuokaan, jossa on leivinpaperi pohjalla. Paista uunissa noin 15min, kokeile kypsyyttä hammastikulla. Anna valmiin pohjan jäähtyä ja kostuta appelsiinimehulla.

Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja yhdistä tuorejuusto ja tomusokeri joukkoon. Sulata suklaa, anna sen jäähtyä hieman ja lisää varovasti vatkaimella vatkaten vaahdon joukkoon. Raasta oman maun mukaan appelsiininkuorta täytteen joukkoon. Purista appelsiinista mehua pieneen kulhoon noin 3 rkl verran ja kuumenna sitä mikrossa. Purista liivatteista ylimääräiset vedet pois ja sulata ne kuuman appelsiinimehun joukkoon. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon, samalla vatkaten. Kaada valmis täyte pohjan päälle ja tasoita nuolijalla tasaiseksi. Nosta jääkaappiin hyytymään.

Laita kiilteen liivatteet kylmään veteen likoamaan hetkeksi ja lämmitä appelsiinimehu. Liota pehmenneet liivatteet mehun joukkoon ja kaada se hiukan  hyytyneen täytteen päälle. Nosta jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi, mielellään yön yli.

Koristele haluamallasi tavalla, itse käytin veriappelsiinia, sitruunaa ja sulatettua suklaata.

 

tiistai 24. tammikuuta 2017

Guacamole

Guacamole tulikin aikaisemmin jo esille postauksessa cocktailpalat, mutta halusin tehdä vielä oman postauksen sille koska se vaan yksinkertaisesti on niin hyvää! Jos mietitte että olette maistaneet kaupan valmista guacamolea ettekä siitä tykänneet, voin kertoa: oma tekemä on kymmenen kertaa parempaa! Ja ihan senkin takia, että se on niin helppo tehdä, kannattaa sitä testata! Itse laitoin Halloween juhliini tarjolle tacosipsien kanssa ja guacamole oli loppu ennen kuin sipsit!
Guacamole

4 avokadoa
2-3 tomaattia
½ sipuli
mustapippuria
suolaa
½ sitruunan mehu

Kuori ja pilko avokadot mahdollisimman pieneksi paloiksi ja laita palat kippaan missä ne on helppo muussata haarukalla soseeksi. Leikkaa myös tomaatit ja sipuli pieneksi silpuksi ja lisää ne avokadon joukkoon. Lisää myös mausteet ja sitruunan mehu. Sekoita tasaiseksi. Nauti esimerkiksi tortillan, ruis- tai tacosipsien kanssa!


Sushia

Siskoni asustelee toisella paikkakunnalla, mutta käy tosi usein luonani ja meille on tullut tavaksi melkein joka kerta syödä sushia! Käymme yleensä Porin Isokarhussa sijaitsevassa sushi buffetissa nimeltään Sakura Sushi & China wok. Siellä saa syödä niin paljon kun jaksaa ja vaihtoehtoja on useita! Tällä kertaa siskoni päätti itse kokeilla tehdä erilaisia kokeiluja ja niin samalaisia kun olemmekin ruuan suhteen, sortteja tuli paljon! Siskoni toimi pääkokkina, mutta hänen luvallaan sain tehdä myös tästä postauksen.

Erittäin hyvät ohjeet löytyivät esimerkiksi Kodinkuvalehden sivuilta, jossa myös havainnollistavat kuvat! Kannattaa kurkata!
Perus raaka-aineita tarvitaan:
noin ½ pkt sushiriisiä
10 kpl merilevää
wasabia
soijaa
sushimatto

Maki

Aikaisemmista postauksista löytyy Maki sushin ohje nimellä Tonnikala sushi ja sieltä löytyy myös esimerkiksi sushiriisin keittämiseen ohje. Tällä kertaa täytteenä meillä oli tonnikalaa, avokadoa, porkkanaa ja joissakin katkaravun pyrstöjä!
Temaki

merilevää
porkkanaa
lehtikaalia
kurkkua
lohta tai tonnikalaa
sushiriisiä
paprikaa
avokadoa

Leikkaa porkkana, kurkku, paprika ja avokado ohkasiksi tikuiksi. Leikkaa levä arkki puoliksi ja painele sushiriisiä kostetulla kädellä arkin vasemmalle puolelle, niin että se peittää puolet arkista. Lisää kasvikset hieman vinottain riisin päälle ja päällimmäiseksi lisää lohta tai tonnikalaa. Rullaa arkki pieneksi tuutiksi, niin että täytteet jäävät nätisti arkin sisään.

Nigiri kuvassa vasemmalla ja oikealla olevat. Keskellä Uramaki.
Nigiri

Kalaversio:
sushi riisiä
tuoretta lohta
majoneesia
ruohosipulia

Kasvisversio:
sushi riisiä
4 munan japanilainen munakas
merilevää
1/4 tl suolaa
1 ½ rkl sokeria
öljyä

Kalaversio: Kasta kädet vedellä ja ota sushi riisiä sen verran käsiisi, että saat pyöriteltyä niistä kauniin pienen vähän soikean muotoisen pallon. Leikkaa lohesta sopivan kokoisia paloja, jotka voit asetella riisipallon päälle. Pienellä kaasupullolla eli ns. tohottimella voi tehdä loheen pinnan tai jos kotoa ei löydy tohotinta (tai niin kuin meillä kävi ja kaasu loppui kesken), voi pintaa paistaa myös pienesti pannulla. Lohen alle voi hiukan laittaa halutessaan wasabia. Päälle pursotettiin muutama viiva majoneesia ja koristeeksi ruohosipulia. 

Kasvisversio: Tee samalla lailla pieniä palloja riisistä, kuin kalaversiossakin. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa ja lisää suola ja sokeri joukkoon. Kuumenna öljy pannussa ja kaada ohut kerros munakasta. Kun munakas on hyytynyt, rullaa se rullalle ja jätä pannun toiseen reunaan. Kaada uusi ohut kerros munakasta ja yritä nostaa valmista munakasrullaa sen päälle niin, että saat uuden hyytyneen munakkaan rullattua ensimmäisen ympärille. Nosta valmis rulla leikkuulaudalle ja leikkaa siitä paloja, jotka on helppo nostaa riisipallojen päälle, noin 1,5cm paksuisia siivuja. Leikkaa merilevästä ohkaisia nauhoja ja kiepauta sushin ympäri. Jos levä ei tunnu tarttuvan, kastele sormenpäätä hiukan veteen ja sipaise tarttumiskohtaa. Vesi toimii hyvänä liimana.

Gunkan

sushiriisiä
merilevää
tonnikalaa tai maissia

Pyörittele sushiriisistä pieniä hieman soikean muotoisia palloja. Leikkaa merilevä arkista ohkaisia noin 3cm paksuisia suikaleita ja kiedo se riisipallon ympärille. Lisää haluttu täyte esimerkiksi tonnikala tai maissi riisin päälle. Erilaiset tahnat sopivat myös erinomaisesti! Koristeeksi voi halutessaan ripotella päälle vaikka siemeniä tai kevätsipulia. 


Uramaki

sushiriisiä
merilevää
siemeniä tai mätiä
jättikatkaravun pyrstöjä
majoneesia
paprikaa
avokadoa

Levitä bambumaton päälle tuorekelmu, ettei riisi jää kiinni mattoon. Painele kostetuin sormin riisiä ohut kerros kelmun päälle. Leikkaa leväarkki puoliksi ja nosta se riisin päälle keskelle. Leikkaa paprika ja avokado ohkaisiksi tikuiksi. Levitä majoneesi arkin keskelle ja nosta katkaravun pyrstöt, paprika ja avokado sen päälle. Rullaa bambumaton avulla rullaksi ja anna vetäytyä hetki kelmun sisässä. Nosta valmis rulla leikkuulaudalle ja leikkaa suupalan kokoisiksi paloiksi. Koristele siemenillä ja/tai mädillä.



maanantai 9. tammikuuta 2017

Kuppikakut

Sain ystävältäni joskus synttärilahjaksi keittiöpyyhkeen, missä oli suklaamuffinien ohje. Sitä pohjaa olen käyttänyt melkein poikkeuksetta, kun olen tehnyt kuppikakkuja. Se on nopea, helppo ja siitä saa tehtyä erilaisia variaatioita helposti. Tällä kertaa jaoin pohjan kolmeen eri osaan ja sain niistä aikaiseksi kinuski-pähkinä, pätkis ja banaani-kaakao kuppikakkuja. Lisään tähän samaan postaukseen alkuperäisen ohjeen ja lisäksi miten sitä muuntelin näiden kuppikakkujen mukaan! Ohjeesta tulee noin 24 kuppikakkua, itse tein siis yhden satsin ja jaoin sen kolmeen osaan eli jokaista makua tuli noin 8 kappaletta. Kannattaa huomata, että ohjeet ovat kuitenkin kirjoitettu tuolla 24 kappaleen määrällä!
Alkuperäinen suklaamuffini ohje

6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniliinisokeria
4 rkl kaakaota
½ tl suolaa
3 dl sokeria
200 g rouhittua suklaata
4 kananmunaa
2 dl ruokaöljyä
2 dl maitoa

Kuorrute:
2 prk mascarponea
1 prk Flora vanilla vaahtoutuvaa vaniliinikastiketta

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet ja rouhittu suklaa keskenään. Lisää munat, öljy ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Laita paperiset muffinivuoat muffinipellin koloihin. Jaa taikina vuokiin ja paista uunissa noin 13-15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vatkaa vaniliinikastike vaahdoksi ja lisää joukkoon mascarpone. Laita kuorrute pursotuspussiin ja pursota tyllan läpi muffinin päälle. Koristele haluamallasi tavalla! 
Kinuski-pähkinä kuppikakut

6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniliinisokeria
½ tl suolaa
3 dl sokeria
4 kananmunaa
2 dl ruokaöljyä
2 dl maitoa
40 g mantelirouhetta

Kuorrute:
2 prk mascarponea
1 prk Flora vanilla vaahtoutuvaa vaniliinikastiketta
kinuskia
suolapähkinöitä

Tee ohje saman lailla kun yllä, mutta jätä kaakao ja suklaarouhe ohjeesta pois ja lisää niiden sijaan mantelirouhetta taikinaan. Valmiiseen kuppikakkuun voi halutessaan kovertaa pienen kolon keskelle ja pursottaa sinne kinuskia.

Suolapähkinöitä voi leikata vähän pienemmiksi ja ripotella ne kuorrutteen päälle. Päällimmäiseksi kinuskia.  


 

Banaani-kaakao kuppikakut

6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniliinisokeria
1 dl kaakaojauhetta
½ tl suolaa
3 dl sokeria
4 kananmunaa
2 dl ruokaöljyä
2 dl maitoa
1 banaani

Kuorrute:
2 prk mascarponea
1 prk Flora vanilla vaahtoutuvaa vaniliinikastiketta
sulatettua suklaata
banaania

Tee alkuperäisen ohjeen mukaan, mutta jätä suklaa pois (halutessaan voi myös lisätä taikinaan, jos haluaa taikinasta suklaisemman). Lisää taikinaan 1 haarukalla muusattu banaani.

Sulata suklaata mikrossa välillä sekoittaen ja anna hetki jäähtyä, muttei kuitenkaan niin että alkaa jämähtää. Valuta sulaa suklaata kuorrutteen päälle ja lopuksi kylkeen viipale banaania. HOX! banaani viipaleiden päälle voi hieman pursottaa esimerkiksi sitruunan mehua, sen pitäisi estää tummumista.



Pätkis kuppikakut

6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniliinisokeria
4 rkl kaakaojauhetta
½ tl suolaa
3 dl sokeria
4 kananmunaa
2 dl ruokaöljyä
2 dl maitoa
½ pss mini Pätkis paloja

Kuorrute:
2 prk mascarponea
1 prk Flora vanilla vaahtoutuvaa vaniliinikastiketta
sinistä tai vihreää elintarvikeväriä
sulaa suklaata
Pätkis paloja

Lisää alkuperäiseen ohjeeseen suklaan sijasta rouhittua Pätkistä ja paina yksi mini Pätkis taikinan keskelle. Peitä Pätkis palaa hieman taikinalla.
Lisää kuorrutteeseen sinistä tai vihreää elintarvikeväriä ja vatkaa se kunnolla. Varo kuitenkin ettei kuorrute juoksetu tai siitä tule liian löysää pursotettavaksi! Sulata suklaata mikrossa välillä sekoittaen ja anna hetki jäähtyä, muttei kuitenkaan niin että alkaa jämähtää. Valuta sulaa suklaata kuorrutteen päälle ja paina vielä koristeeksi yksi mini Pätkis pala.



lauantai 7. tammikuuta 2017

Karjalanpiirakat

Seuraan Facebookissa ryhmää Leivotaan! (mikä on muuten loistava, jos haluaa mitäkin apua tai vinkkejä ruuanlaittoon ja leivontaan, kannattaa liittyä mukaan!) ja siellä tulee aina vähän väliä erilaisia joukkoinnostuksia jostain tietystä ruuasta tai leivonnaisesta. Ennen joulua tosi monet innostui karjalanpiirakoista. Ja minä muiden mukana! Niinpä soitto äidille ja yhteinen ilta kalenteriin. Taikinaa kaulittiin hikipisarat otsalla ja vähän maisteltiin samalla helpotukseksi punaviintä. Piirakat valmiiksi, jonka jälkeen saunomaan ja mikä parasta, iltapalaksi juuri valmistuneita karjalanpiirakoita! Kummatkin, äitini ja minä oltiin viimeksi tehneet piirakoita koulussa, eli äidillä vielä muutama vuosi enemmän aikaa kun minulla. Mutta mielestäni niistä tuli mallikelpoisia! Ja olihan ilta muutenkin onnistunut! Marttojen sivuilta löytyy hyvä video piirakoiden tekemiseen ja varsinkin rypyttämiseen!

Karjalanpiirakat
Taikina:
1½ dl vettä
1 rkl rypsiöljyä
3/4 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja

Täyte:
2 ½ dl vettä
2 dl puuroriisiä
7 ½ dl maitoa
1/2 tl suolaa
1 kananmuna

Voitelu:
sulatettua voita
vettä tai maitoa

Valmista ensin täyte, mielellään jo edellisenä päivänä. Lisää kiehuvaan veteen riisit ja keitä kunnes vesi on imeytynyt. Sekoita puuroa kokoajan, jottei se pala pohjaan. Lisää maitoa pienissä erissä ja kun kaikki maito on lisätty, alenna lämpöä. Anna puuron hautua kannen alla kypsäksi. Sekoittele välillä ja varo palamista. Lisää suola ja anna jäähtyä täysin kylmäksi.

Sekoita kylmään veteen öljy, suola ja jauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi. Meillä taikina jäi hieman kuivaksi ja halkeilevaksi, joten lisäsimme muutaman ruokalusikallisen verran vettä. Kauli valmiista taikinasta noin 0,5cm paksuinen levy, mistä painelet esimerkiksi lasia apuna käyttäen pyöreitä paloja. Laita kelmun alle, jotta ne eivät kuivahda. Ota yksitellen pyöreä taikina ja ala kaulimaan taikinasta niin ohutta kun saat ja soikean muotoista kuorta. Laita myös valmiit kuoret esimerkiksi lautaselle kelmun alle ja ripottele ruisjauhoja jokaisen kuoren väliin.

Kun olet saanut kaikki kuoret kaulittua, voi niitä alkaa täyttämään ja laita samalla uuni kuumenemaan 275 asteeseen. Lisää ensimmäiseksi muna täytteeseen ja sekoita tasaiseksi. Ota yksitellen kuori alustalle ja lisää keskelle noin 1cm verran täytettä. Aloita piirakan rypyttäminen alhaalta. Käännä alareunasta kuori V:n muotoisesti ja nosta alareuna sisäänpäin. Ala etusormilla rypyttämään piirakkaa ylöspäin. Postauksen yläreunasta löytyy linkki Marttojen sivuille, jossa on hyvä video rypyttämisestä! Laita valmiit piirakat uunipellille leivinpaperin päälle.

Paista piirakoita uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia. Tarkkaile kypsyyttä. Meillä toinen satsi jäi muutaman minuutin "yliaikaa" uuniin, mutta mielestäni ne olivat melkein parempia vaikka muutamista kohdista kuori hieman mustui! Sulata voi mikrossa ja lisää sekaan tilkka vettä tai maitoa. Voitele valmiit piirakat seoksella. Anna jäähtyä ja nauti!

 
 

maanantai 2. tammikuuta 2017

Pinaatti-tonnikala lasagne

Tämä kuuluu myös kategoriaan helppoa, nopeaa, terveellistä ja hyvää! Alkuperäinen resepti löytyy Kuntoplussan sivuilta. Itse olen kuitenkin esimerkiksi käyttänyt pakaste pinaattia jolloin pääsee helpommalla, eikä tarvitse ryöpätä. Kalana olen tykännyt käyttää tonnikalaa.


Pinaatti-tonnikala lasagne

2 pkt pakaste pinaattia
200 g raejuustoa
4 lasagne levyä
2 prk tonnikalaa paloina öljyssä
3 kananmunaa
basilikaa
4-5 tomaattia
juustoraastetta
suolaa
pippuria
oreganoa

Laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen. Sulata pakaste pinaatti ja sekoita siihen joukkoon raejuusto. Levitä seos vuoan pohjalle ja sen päälle lasagnelevyt.
 
Valuta tonnikaloista öljyt. Keitä kananmunat ja pilko ne pieneksi. Sekoita tonnikala, kananmunat ja basilika. Levitä seos lasagnelevyjen päälle.
Pilko tomaatit viipaleiksi ja levitä ne tonnikalan päälle. Sirottele myös halutut mausteet tomaattien päälle. Lopuksi päällimmäiseksi juustoraaste ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja lasagne näyttää valmiilta.