lauantai 7. tammikuuta 2017

Karjalanpiirakat

Seuraan Facebookissa ryhmää Leivotaan! (mikä on muuten loistava, jos haluaa mitäkin apua tai vinkkejä ruuanlaittoon ja leivontaan, kannattaa liittyä mukaan!) ja siellä tulee aina vähän väliä erilaisia joukkoinnostuksia jostain tietystä ruuasta tai leivonnaisesta. Ennen joulua tosi monet innostui karjalanpiirakoista. Ja minä muiden mukana! Niinpä soitto äidille ja yhteinen ilta kalenteriin. Taikinaa kaulittiin hikipisarat otsalla ja vähän maisteltiin samalla helpotukseksi punaviintä. Piirakat valmiiksi, jonka jälkeen saunomaan ja mikä parasta, iltapalaksi juuri valmistuneita karjalanpiirakoita! Kummatkin, äitini ja minä oltiin viimeksi tehneet piirakoita koulussa, eli äidillä vielä muutama vuosi enemmän aikaa kun minulla. Mutta mielestäni niistä tuli mallikelpoisia! Ja olihan ilta muutenkin onnistunut! Marttojen sivuilta löytyy hyvä video piirakoiden tekemiseen ja varsinkin rypyttämiseen!

Karjalanpiirakat
Taikina:
1½ dl vettä
1 rkl rypsiöljyä
3/4 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja

Täyte:
2 ½ dl vettä
2 dl puuroriisiä
7 ½ dl maitoa
1/2 tl suolaa
1 kananmuna

Voitelu:
sulatettua voita
vettä tai maitoa

Valmista ensin täyte, mielellään jo edellisenä päivänä. Lisää kiehuvaan veteen riisit ja keitä kunnes vesi on imeytynyt. Sekoita puuroa kokoajan, jottei se pala pohjaan. Lisää maitoa pienissä erissä ja kun kaikki maito on lisätty, alenna lämpöä. Anna puuron hautua kannen alla kypsäksi. Sekoittele välillä ja varo palamista. Lisää suola ja anna jäähtyä täysin kylmäksi.

Sekoita kylmään veteen öljy, suola ja jauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi. Meillä taikina jäi hieman kuivaksi ja halkeilevaksi, joten lisäsimme muutaman ruokalusikallisen verran vettä. Kauli valmiista taikinasta noin 0,5cm paksuinen levy, mistä painelet esimerkiksi lasia apuna käyttäen pyöreitä paloja. Laita kelmun alle, jotta ne eivät kuivahda. Ota yksitellen pyöreä taikina ja ala kaulimaan taikinasta niin ohutta kun saat ja soikean muotoista kuorta. Laita myös valmiit kuoret esimerkiksi lautaselle kelmun alle ja ripottele ruisjauhoja jokaisen kuoren väliin.

Kun olet saanut kaikki kuoret kaulittua, voi niitä alkaa täyttämään ja laita samalla uuni kuumenemaan 275 asteeseen. Lisää ensimmäiseksi muna täytteeseen ja sekoita tasaiseksi. Ota yksitellen kuori alustalle ja lisää keskelle noin 1cm verran täytettä. Aloita piirakan rypyttäminen alhaalta. Käännä alareunasta kuori V:n muotoisesti ja nosta alareuna sisäänpäin. Ala etusormilla rypyttämään piirakkaa ylöspäin. Postauksen yläreunasta löytyy linkki Marttojen sivuille, jossa on hyvä video rypyttämisestä! Laita valmiit piirakat uunipellille leivinpaperin päälle.

Paista piirakoita uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia. Tarkkaile kypsyyttä. Meillä toinen satsi jäi muutaman minuutin "yliaikaa" uuniin, mutta mielestäni ne olivat melkein parempia vaikka muutamista kohdista kuori hieman mustui! Sulata voi mikrossa ja lisää sekaan tilkka vettä tai maitoa. Voitele valmiit piirakat seoksella. Anna jäähtyä ja nauti!

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti