lauantai 27. toukokuuta 2017

Täytetyt paprikat


Täytetyt paprikat on mahtava terveellinen iltapala! Täytteeksi sopii melkein mikä vain, mutta meillä yleensä laitetaan perinteistä jauhelihaa ja riisiä. Näin myös tällä kertaa, pienellä twistillä.

Täytetyt paprikat

4 paprikaa
400 g jauhelihaa
1 sipuli
100 g pala fetaa
200 g riisiä
1 prk tomaattimurskaa
juustoraaste
basilikaa

Leikkaa paprikoista kannet pois ja tyhjennä sen sisusta siemenistä. Pese vielä kunnolla ja halutessa paprikat voi laittaa muutamaksi minuutiksi mikroon, jotta ne pehmenevät. 
Laita koverretut paprikat sopivan kokoiseen uunin kestävään vuokaan.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Keitä riisi kypsäksi.
Kuori ja pilko sipuli pieneksi. 
Kuullota sipulia pannulla hetken aikaa ja lisää sekaan jauheliha.
Paista niin, että jauheliha on kypsää.
Lisää pannulle tomaattimurska ja anna hetken aikaa kiehua.
Paloittele fetaa sopivan kokoisiksi paloiksi.
Sekoita jauheliha-tomaattimurska, riisi ja feta yhteen.
Täytä koverretut paprikat täytteellä ja ripottele päälle juustoraastetta.
Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. 





keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Karamellisoitu possu sämpylät

Tein aikasemmin yhdelle illalliselle karamellisoitua possua ja höyrysämpylöitä, joista löytyykin jo aikasempaa reseptit blogistani. Tällä kertaa molempia teki mieli, joten suunnittelin niistä uuden yhteisen reseptin. Sämpylän sisään possun kaveriksi pääsi itsetehtyä chilimajoneesia, antamaan hiukan tulisuutta ja coleslawta plus tomaattia, antamaan sämpylään raikkautta. 
Majoneesin ohjeeseen nappasin apua K-ruoka sivuilta ja coleslaw-kaalisalaatti sai ideansa Arlan sivuilta.  
Karamellisoitu possu sämpylät

Höyrysämpylät:
Ohjeet ja raaka-aineet löytyvät blogista nimellä aasialaiset höyrysämpylät 

Karamellisoitu possu:
Ohjeet ja raaka-aineet löytyvät blogista nimellä karamellisoitua possua

Coleslaw:
200 g valkokaalia
1 porkkana
100 g ranskankermaa
½ dl majoneesia
1 tl sinappia
½ tl suolaa
mustapippuria

Chilimajoneesi:
2 keltuaista
1 tl sinappia
suolaa 
valkopippuria
1 ½ rkl sitruunamehua
3 ½ dl öljyä
2 chiliä
chilimaustetta
paprikamaustetta

Lisäksi:
tomaattia

Tee karamellisoitu possu ja höyrysämpylät ohjeiden mukaisesti.

Poista kaalista uloimmat lehdet ja suikaloi se ohuiksi suikaleiksi.
Kuori ja raasta porkkana.
Sekoita kaikki coleslaw-kaalisalaatin ainekset sekaisin kulhossa ja laita jääkaappiin maustumaan.

Sekoita majoneesin keltuaiset ja muut mausteet paitsi chilejä, kierrevatkaimella hyvin sekaisin.
Ala lisäämään öljyä sekaan aluksi muutamalla tipalla ja voimakkaasti sekoittaen. 
Jatka öljyn kaatamista sekaan ohuena nauhana edelleen sekoittaen, niin että majoneesi paksunee.
Pilko chilit hyvin pieneksi ja lisää majoneesin joukkoon.
Maista valmista majoneesia ja mausta lisää, jos näin tarvitsee.
 Halkaise valmiit sämpylät kahtia, niin että kuitenkin kansi jää vielä pohjaan kiinni yhdestä kulmasta. 
Pilko tomaatit ja täytä niillä ja muilla täytteillä sämpylät.
Nauti!


keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Nautaa risotolla ja sienikastikkeella

Risotto! Myös lukeutuu yksiin omiin suosikeihini! Siihen yhdistettynä sienikastike ja makunautinto on taattu. Kylkeen lihaa, kanaa tai kalaa. Kaikki sopii!
Tällä kertaa herkuteltiin naudan sisäpaistin kanssa.
Joskus on kiva santsata kunnolla ruokaan ihan arkenakin ja herkutella rauhassa viinilasin kanssa työpäivän päätteeksi.
Risoton alkuperäinen perusohje löytyy Makun sivuilta, sienikastikkeelle nappasin ohjeen K-ruoka sivuilta ja Snellmannin sivuilta löytyi hyvä ohje naudan sisäpaistin kypsentämiseen.


Nautaa risotolla ja sienikastikkeella

naudan sisäpaisti

Risotto:
1 sipuli
2 kpl valkosipulinkynttä
10 dl kasvislientä
3 rkl oliiviöljyä
400 g risottoriisiä
 suolaa
 mustapippuria
1 dl kuivaa valkoviiniä
50 g voita
100 g parmesaanijuustoa
2 rkl tuoretta timjamia


Sienikastike:
200 g herkkusieniä
1 sipuli
1 rkl voita
1 tlk kuohukermaa
suolaa
mustapippuria


Ota paisti noin tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön.
Laita uuni lämpiämään 125 asteeseen.
Työnnä paistomittari paksuimpaan kohtaan ja paista niin, että mittari näyttää 60°C. Niin liha on vielä punertavaa ja mehevää. Täysin kypsää saat, jos paistat 70°C.
Ota valmis liha uunista ja anna levätä vielä noin 15 minuuttia folioon käärittynä.


Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet hyvin pieneksi silpuksi.
Kuumenna kasvisliemi kattilassa kuumaksi.
Kuullota sipulit kattilassa voissa ja lisää joukkoon riisi, kuullota vielä niin kauan, että riisi on läpikuultavaa.
Kaada joukkoon viini ja sekoittele niin kauan kunnes viini on imeytynyt riisiin.
Ala lisäämään kasvislientä kauha kerrallaan riisin joukkoon ja sekoittele aina välillä.
Lisää kasvislientä aina lisää edellisen kauhallisen imeydyttyä riisiin.
Jatka kunnes riisi on kypsää.
Lisää sekaan lopuksi voi, raastettu parmesaani ja tuoretta timjamia.


Puhdista ja paloittele sienet.
Paista sieniä pannulla ilman rasvaa, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.
Lisää pannulle voi ja hienonnettu sipuli. Anna kuullottua.
Kaada joukkoon kerma ja keitä vähän aikaa.
Mausta mausteilla ja maista maku.


Kaada lautasen pohjalle sienikastiketta.
Nosta keskelle hiukan valmista risottoa.
Leikkaa paistista ohkaisia siivuja ja nosta pari kappaletta niitä risoton päälle.
Koristele timjamilla ja nauti viinin kanssa!






Broilerpastaa aurakastikkeella

Pasta on yhtä herkkuani ja siitä saa tehtyä montaa erilaista ruokaa. Aurajuustosta tykkään jos sitä ei ole liikaa, mutta aurajuustokastikkeeseen mihin sitä saa laittaa runsaalla kädellä, rakastuin entisessä työpaikassani.
Tällä kertaa pastan ja kastikkeen seuraksi valittiin broilerin rintafilettä, mutta tähän toimii myös erittäin hyvin esimerkiksi lohimedaljongit. Taas yksi nopea, helppo, mutta älyttömän herkullinen resepti!
Broilerpastaa aurakastikkeella

hunajamarinoitua broilerin rintafilettä
pinaatti -tuorepastaa

Aurakastike:
2 rkl voita
½ sipuli
4 dl ruokakermaa
1 pss Aura murua
mustapippuria
suolaa 

Valmista broilerin rintafileet pannulla tai uunissa kypsiksi ja leikkaa ne vaakasuunnassa paloiksi. Valmista tuorepasta keittämällä pari minuuttia tai kunnes pasta on kypsää.

Lämmitä kattilassa ja pannulla voi sulaksi ja kuullota siinä sipuli.
Lisää joukkoon ruokakerma ja aurajuusto.
Lämmitä niin kauan että aurajuusto on sulanut kerman joukkoon.
Lisää mausteet ja maista maku.
Kastike saa olla aika paksua, mutta jos se jää liian löysäksi voit pienessä kulhossa sekoittaa vettä ja jauhoja tasaiseksi tahnaksi ja lisätä sen kastikkeen joukkoon. Lämmittele kastiketta vielä sen jälkeen niin, että tahna liukenee joukkoon ja kastike paksuuntuu.

Kaada valmis kastike pastan joukkoon ja sekoittele niin, että sitä on joka pastassa.
Nauti broileri palojen kanssa.




tiistai 2. toukokuuta 2017

Britakakku

Britakakkua en ennen ollut tehnyt tai muistaakseni ole koskaan syönytkään. Mieleeni tuli kuitenkin, että se voisi olla hyvä "kesän tai kevään aloituskakku" ja sopi hyvin mökkiteemaan, missä viikonloppu vietettiin.
Olihan kakku hyvää, mutta mielestäni ainakin omasta pohjasta tuli hiukan kovan tuntuinen. Ehkä sitä olisi pitänyt vatkata enemmän ja saada siihen kuohkeutta. Täytyy seuraavalla kerralla kokeilla!
Alkuperäisen ohjeen nappasin K-ruoka -sivuilta, mutta mansikat käytin ihan niillään ja lisäksi laitoin vadelmia.


Britakakku

Pohja:
150 g voita
1 ½ dl sokeria
4 kananmunan keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl maitoa


Marenki:
4 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria


Lisäksi:
5 dl vispikermaa
vaniljasokeria
mansikoita
vadelmia
sitruunamelissa


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja uunipellin päälle leivinpaperi.
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmunan keltuaiset yksitellen joukkoon koko aika sekoittaen. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään, lisää niitä ja maitoa vuorotellen taikinaan. Levitä taikina uunipellille.


Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeria vähitellen mukaan kokoaika sekoittaen, kunnes seos on kiiltävää ja jäykkää. Levitä marenkiseos pohjan päälle pellille ja paista uunissa 20-25 minuuttia, kunnes pinta on vaaleanruskea.


Anna pohjan jäähtyä hyvin ja leikkaa sitten terävällä veitsellä puoliksi.


Vaahdota kerma ja lisää vaniljasokeri joukkoon.
Viipaloi mansikoita hieman pienemmiksi paloiksi.


Aseta pohja tarjoilualustalle ja lisää puolet kermavaahdosta. Ripottele puolet mansikan paloista ja vadelmista. Asettele toinen pohjan puolisko päälle ja lisää päällimmäiseksi loput kermavaahdosta ja marjoista. Koristele sitruunamelissan lehdillä.