tiistai 2. toukokuuta 2017

Britakakku

Britakakkua en ennen ollut tehnyt tai muistaakseni ole koskaan syönytkään. Mieleeni tuli kuitenkin, että se voisi olla hyvä "kesän tai kevään aloituskakku" ja sopi hyvin mökkiteemaan, missä viikonloppu vietettiin.
Olihan kakku hyvää, mutta mielestäni ainakin omasta pohjasta tuli hiukan kovan tuntuinen. Ehkä sitä olisi pitänyt vatkata enemmän ja saada siihen kuohkeutta. Täytyy seuraavalla kerralla kokeilla!
Alkuperäisen ohjeen nappasin K-ruoka -sivuilta, mutta mansikat käytin ihan niillään ja lisäksi laitoin vadelmia.


Britakakku

Pohja:
150 g voita
1 ½ dl sokeria
4 kananmunan keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl maitoa


Marenki:
4 kananmunan valkuaista
2 dl sokeria


Lisäksi:
5 dl vispikermaa
vaniljasokeria
mansikoita
vadelmia
sitruunamelissa


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja uunipellin päälle leivinpaperi.
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmunan keltuaiset yksitellen joukkoon koko aika sekoittaen. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään, lisää niitä ja maitoa vuorotellen taikinaan. Levitä taikina uunipellille.


Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeria vähitellen mukaan kokoaika sekoittaen, kunnes seos on kiiltävää ja jäykkää. Levitä marenkiseos pohjan päälle pellille ja paista uunissa 20-25 minuuttia, kunnes pinta on vaaleanruskea.


Anna pohjan jäähtyä hyvin ja leikkaa sitten terävällä veitsellä puoliksi.


Vaahdota kerma ja lisää vaniljasokeri joukkoon.
Viipaloi mansikoita hieman pienemmiksi paloiksi.


Aseta pohja tarjoilualustalle ja lisää puolet kermavaahdosta. Ripottele puolet mansikan paloista ja vadelmista. Asettele toinen pohjan puolisko päälle ja lisää päällimmäiseksi loput kermavaahdosta ja marjoista. Koristele sitruunamelissan lehdillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti