Subwaysta saa ihania erilaisia keksejä ja sieltä ruokaa hakiessani, aina kuolailen cookieita lasin läpi, niitä kuitenkaan harvemmin ottamatta. Edellis kerralla päätin, että aion koittaa näitä kotona ja nyt pari kertaa niitä tehtyäni sain niistä vihdoin sen näköisiä kuin kuuluukin. Alkuperäinen ohje oli Kinuskikissan, jota hiukan muuttamalla sain kekseistä oikeanlaisia ja tietysti täytteitä muokkaamalla omanlaiseksi. Jo aiempana kerroin kaapissa kummittelevasta Nutella purkista, mitä sain myös näihin hukutettua.
Cookiet
Taikina:
175 g voita
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl fariinisokeria
1 ½ tl vaniljauutetta tai -sokeria
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
175 g voita
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl fariinisokeria
1 ½ tl vaniljauutetta tai -sokeria
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
Lisäksi:
kaakaojauhe
tumma suklaa
valkosuklaa
suolapähkinöitä
nutellaa
Sulata taikinan voi kattilassa.
Sekoita joukkoon sokerit, vanilja ja kananmuna.
Sekoita taikinan kuivat aineet sekaisin ja sekoita ne taikinaan.
Jaa taikina kahteen osaan.
Paloittele suklaat ja suolapähkinät pieniksi paloiksi.
Sekoita toiseen taikinan osaan kaakaojauhetta, tumman suklaan paloja, suolapähkinöitä ja Nutellaa. Toiseen osaan valkosuklaan paloja ja pähkinöitä.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Tee taikinoista pieniä palloja leivinpaperin päälle pellille ja painele niitä hiukan littaisemmiksi. Itselläni taikinasta tuli 18 vaaleaa ja 18 tummaa keksiä.
Paista uunin keskitasolla noin 8 minuuttia.
Laita valmiit keksit jäähtymään ritilän päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti