sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Nutellabrownie-juustokakkupalat

Kaapissa huusi Nutella purkki nimeään, joka oli jäänyt makeista paahtoleipärullista jäljelle. Jotain siitä oli keksittävä ja hetken nettiä selaillessani päädyin brownie-juustokakkupalasiin joihin sain brownie taikinaan ja juustokakkupäälliseen upotettua Nutellaa! "Valitettavasti" Nutellaa vielä jäi purkin pohjalle, eli luultavasti täytyy vielä jotain keksiä Nutella aiheella..
Nutellabrownie-juustokakkupalat 

Brownie:
110 g voita
50 g tummaa suklaata
1 dl Nutellaa
2 1/3 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

Juustokakku:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
1/2 tl vaniljasokeria
1 dl Nutellaa 

Sulata brownien voi mikrossa tai kattilassa.
Pilko suklaa pieneksi ja sulata kuuman voin joukkoon.
Sekoita myös Nutella joukkoon tasaiseksi seokseksi.
Vaahdota sokerit ja kanamunat vaahdoksi.
Sekoita suklaa-voi seos sokeri-muna seokseen.
Siivilöi jauhot ja suola joukkoon ja kääntele tasaiseksi.
Voitele sopivan kokoinen vuoka (itse käytin neliötä irtopohjavuokaa).
Kaada brownie taikina vuokaan.

Laita uuni kuumenemaan 175asteeseen.
Sekoita juustokakun ainekset sekaisin, Nutellaa lukuunottamatta.
Jaa taikina kahteen osaan ja sekoita toiseen Nutella.
Jaa juustokakku taikinat brownie pohjan päälle.
Vedä esimerkiksi veitsen päällä vaalean ja tumman taikinan päältä niin, että pintaan syntyy marmori kuviointi.
Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.
Kokeile hammastikulla kypsyyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti