maanantai 21. marraskuuta 2016

Lehtitaikina leipäsiä

Tästä reseptistä sain vinkkiä työpaikalta ja alkuperäinen ohje on Yhteishyvän sivuilta! Itse olen tykännyt käyttää majoneesin sijaan tuorejuustoa ja meetvurstin sijaan pepperonia. Tällä kertaa kuitenkin kaapista ei löytynyt pepperonia tai meetvurstia, joten väliin laitettiin tavallista kinkkua. Täytyy silti sanoa, että sillä pepperonilla nämä ovat ehdottomasti parhaita! Näin myös ohjeen kirjoitin pepperonilla. Väliin voi silti laittaa ihan omien mieltymysten mukaan, mitä haluaa ja keksii. Ollaan testattu myös esimerkiksi lohitahnaa, mikä toimi myös loistavasti! Leipäset ovat myös erittäin helppo ja nopea tehdä, joten jos haet vaikka juhliin jotain nopeaa laitettavaa tai leffa iltaan hyvää naposteltavaa, kannattaa tätä miettiä hyvänä vaihtoehtona.
Lehtitaikina leipäsiä

lehtitaikina levyjä
pepperonia
valkosipulituorejuustoa
rucolaa

Laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen. Leikkaa taikinasta halutun kokoisia ja näköisiä paloja, voit esimerkiksi painaa snapsi lasilla pyöreitä paloja tai helpommalla pääset jos leikkaat taikinan vain neliöiksi. Jos käytät kaupan valmis taikina pohjia, itse olen leikannut siitä neliöitä ja yhdestä levystä tulee 8 pientä leipästä. Laita palaset uunipellille ja paista uunin keskitasolla noin 10minuuttia.

Leipäset kohoaa uunissa ja ne on helppo terävällä puukolla leikata kahtia, kun ovat valmiit. Pohjalle voi levittää tuorejuustoa, laittaa päälle pari rucolan lehteä ja päälle pari pepperonin siivua. Toinen puolisko kanneksi ja saa alkaa napsia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti