Tänä vuonna ilmoitin lähimmäisilleni, että en aio ostaa mitään joululahjoja. Sen sijaan panostan enemmän ruokiin ja yhdessäoloon. Minun suunnittelu vastuulle jäi meidän perheelle iltapala, joista enemmän ohjeita myöhemmin. Siskoni valmistaa pöytään saaristolaisleipää, lisäksi meillä on karjalanpiirakoita (joista myös ohjetta myöhemmin), mutta mieleni teki myös vaaleaa leipää. Semmoista sitten piti väsätä eräänä iltana valmiiksi ja kaksin kappalein! Alkuperäinen ohje on otettu Valion sivuilta.
Vaalea leipä 1kpl
7 dl vehnäjauhoja
2½ tl kuivahiivaa
3 dl lämmintä vettä
2 tl suolaa
1½ tl sokeria
2 rkl oliiviöljyä
1 kananmuna
1 rkl vettä
Sekoita ohjeen kuivat aineet keskenään. Kaada kädenlämpöinen vesi isoon astiaan ja sekoita joukkoon kuivat aineet erissä. Lopuksi lisää sekaan öljy. Vaivaa taikina huolella ja anna nousta liinan alla noin 1 tunti. Lisää jauhoja ja vaivaa vielä 5-10 minuuttia. Tee taikinasta pyöreä leipä ja anna nousta vielä liinan alla pellillä noin 30 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen.
Sekoita kananmuna ja vesi astiassa, tee leipään terävällä veitsellä syvät viillot ristiin ja voitele se hyvin muna-vesi seoksella. Paista leipää uunissa noin 30 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti