Niin kuin moni muukin innostus, myös nämä ovat lähtöisin siskoltani. Hän minua maistatti ensimmäistä kertaa sushia ja sen jälkeen en niistä ole saanut tarpeekseni! Ja tuntuu että mitä enemmän niitä syö, sitä enemmän niitä aina tekee mieli uudestaan ja uudestaan! Olen monia täytteitä kokeillut ja maistellut, mutta ehdottomasti oma lemppari on tonnikala. Lisätäytteinä suosituimmat itsellä on porkkana, kurkku, paistettu kananmuna ja avokado.
Tonnikala sushi
½ pkt sushi riisiä
3 rkl riisiviinietikkaa
2,5 rkl sokeria
2 tl suolaa
5 levämattoja
1-2 prk tonnikala paloina öljyssä
voileipäpikkelsiä
½ kurkkua
1 porkkana
Lisäksi:
soijaa
soijaa
wasabia
sushimatto
Kaada riisi siivilään ja valuta kylmän veden alla niin kauan että vesi ei enää muutu sameaksi. Laita riisit ja vettä kattilaan, kiehauta hetki ja anna sen jälkeen pienellä lämmöllä riisin kypsyä kypsäksi. Valmista riisiviinietikka, sillä aikaa kun riisi kypsyy, sekoittamalla etikka, suola ja sokeri yhteen. Kaada valmiit riisit takaisin siivilään, valuta ylimääräinen vesi pois ja anna riisien jäähtyä hetki. Kaada riisit astiaan, riisiviinietikka niiden päälle ja sekoittele varovasti. Maista vielä maku.
Valuta tonnikalan öljy ja kaada tonnikalat kippaan, mihin sekoitat voileipäpikkelsiä sekaan oman maun mukaan. Kuori porkkana ja viipaloi siitä ja kurkusta hyvin ohkaisia tikkuja.
Aloita sushin tekeminen. Laita levä sushimatolle.
Levitä riisiä levän päälle lusikalla tai sormilla, niin että ala ja yläpuolelle jää hiukan tarttumistilaa. Avuksi kannattaa ottaa kippaan vettä, jossa kastat välillä lusikkaa tai sormia. Riisi on hyvin tarttuvaa ja vesi auttaa levittämistä.
Levitä tonnikalaa noin 2 rkl viivaksi vähän alle puolen välin levää. Tonnikalan päälle/sivuun kurkkua ja porkkanaa muutamat tikut.
Itse tykkään aloittaa sushin kääntämisen ilman mattoa. Käännä ensin alareunasta täytteiden yli mahdollisimman tiiviisti ja rullaa loppuun. Yläkulmaan kannattaa käyttää taas vähän vettä, jotta levä tarttuu paremmin. Sormea voi kastaa vesikipassa ja sen jälkeen levän sisäpuolelta. Käännä rulla loppuun ja lopuksi voi vielä ulkopuoleltakin kastaa tarttumiskohtaa. Nosta rulla leikkuualustalle ja leikkaa terävällä puukolla sopivan paksuisia paloja.
Kaada pieneen kulhoon soijaa ja pursota esimerkiksi lautasen reunalle hiukan wasabia. Kasta sushia hiukan soijaan (itse laitan aina toisen palan lautaselle, kastan toista soijaan ja laitan kastetun lautasella olevan päälle. Näin ylimääräiset soijat valuu alla olevaan sushipalaan), hieraise wasabia sushin toiselle puolelle (kannattaa aloittaa varovasti. Itse laitan wasabia niin vähän, ettei se edes näy sushin pinnalta, mutta silti tuntuu maistuvan!) ja laita suuhun wasabi puoli kielen päälle! Nauti hyvän valkoviinin kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti