maanantai 5. joulukuuta 2016

Omena-kinuski maljat

Meidän tyttöjen pikkujouluissa yleensä mennään nyyttärimeiningillä, eli kaikki tekee tai ostaa jotain pientä syötävää. Itse mietin, että tänä vuonna haluan tehdä jotain makeaa ja näin kuvia erilaisista laseihin kootuista jälkkäreistä. Aloin hahmottelemaan ideaa päässäni ja yhdistelemään jouluisia makuja. Niin syntyi omena-kinuski malja, joissa maistuu konjakkiset omenat, pehmeä vanilja, kinuski ja rouskuva keksi! Ja lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, loistava jälkiruoka pikkujouluihin tai vaikka joulu pöytään! Jos haluaa tarjoilla lapsille samaa, voi heiltä jättää konjakin omenoista pois. Tästä satsista riitti 8 hengelle. Itse tein kaiken valmiiksi edellisenä päivänä, kokosin vain kaikki kerroksiksi laseihin vähän ennen tarjoilua. 
 
 
Omena-kinuski maljat 

Omenat:
4 kirpeähköä omenaa
1 dl fariinisokeria
½ dl konjakkia
2 dl omenamehua
1 sitruunan kuori
1 rkl kanelia
3 rkl paistamiseen voita

Kinuski:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Vaniljavaahto:
2 prk vaniljarahkaa
2 prk vaniljatuorejuustoa

Lisäksi:
Wilhelmina tai perinteisiä joulukeksejä

Kuori ja pilko omenat pieniksi paloiksi. Sekoita fariinisokeri, konjakki, mehu, sitruunan kuori ja kaneli keskenään, laita omenat seokseen maustumaan pariksi tunniksi. Sekoittele aina välillä, että maku pääsee kaikkiin omenan palasiin.
 

Valmista kinuski. Kuumenna kattilassa kuohukerma ja fariinisokeri, niin että sekoittuvat ja seos paksuuntuu. Kinuskin saa aluksi kuumentaa kiehuvaksi, mutta sen jälkeen pienentää lämpöä ja antaa kiehua hiljalleen noin 15 minuutin ajan. Kinuskin saa antaa jäähtyä, itse pidin yön jääkaapissa jolloin siitä tulee sopivan paksua. Jos haluaa tarjota kuumana, kannattaa muistaa Kinuskikissan vesilasitesti. Laita siis kylmää vettä lasiin ja tiputa pieni pisara kinuskia. Jos kinuski pysyy koossa, eikä ala liueta veteen, on se valmista.

Vaniljavaahdossa sekoita rahka ja tuorejuusto tasaiseksi seokseksi. Voit myös halutessa käyttää esimerkiksi vanilja- tai tavallista vispikermaa.

Kuumenna pannu ja sulata siinä voi. Lisää marinoidut omenat esimerkiksi haarukalla nostellen, että ylimääräinen liemi jää kippaan. Paista omenia niin että pehmenevät hiukan ja lopuksi kaada loppu marinadi vielä päälle. Anna hetken seisoa pienellä lämmöllä liedellä.

Kokoa maljat vasta vähän ennen tarjoilua. Lasin pohjalle omenan palasia, keksimurua ja kinuskia. Päälle vaniljavaahtoa ja päällimmäiseksi taas omenia, keksimurua ja kinuskia. Halutessaan maljat voi koristella esimerkiksi kanelitangoilla ja kuivatuilla tähtianiksilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti