torstai 1. joulukuuta 2016

Lohituulihatut

Näitä maistoin ensimmäisen kerran 7 vuotta sitten ja se oli rakkautta ensipuraisulla! Siitä lähtien näitä on näkynyt monissa juhlissa, mitä meidän porukalla on vietetty. Joskus omatekoisena, joskus ystävien tekeminä. Joskus tulee pitkiä taukoja, kun lohituulihattuja ei pääse maistamaan, mutta sen pitkän tauon jälkeen taas yllättyy kuinka hyviä ne olivatkaan! Täytteestä taas voi tehdä omia variaatioita, niin suolaista kun makeaa. Mistä itse kukin tykkääkin.. Sanoisin että taikinasta tulee, omien hattujen koosta riippuen, noin 20-30 hattua. 


Lohituulihatut

Hatut:
100 g voita
3 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
½ tl leivinjauhetta

Täyte:
savu- tai kylmäsavulohta
yrttituorejuustoa
tilliä
mustapippuria
sitruunan mehua

Laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen. Hattujen tekeminen alkaa lämmittämällä kattilassa voi ja vesi, niin että voi sulaa veden joukkoon ja tämän jälkeen seoksen saa antaa kunnolla kiehahtaa. Kattila pois liedeltä ja lisää jauhot joukkoon. Sekoita tasaiseksi paksuksi taikinaksi. Vatkaa vatkaimella kananmunat taikinan joukkoon yksitellen ja lopuksi lisää leivinjauhe. Vatkaa hetken aikaa, niin että taikinasta tulee tasainen. Taikinasta voi pursottaa pursottimella leivinpaperin päälle pieniä nyyttejä tai vaihtoehtoisesti nostella kahdella lusikalla palloja (ota huomioon että hatut melkein kaksinkertaistuu uunissa). Paista uunin keskitasolla noin 25 minuuttia, omien hattujen koon mukaan ja tarkastele että saavat vähän väriä, mutteivat pääse palamaan. Älä kuitenkaan availe uuniluukkua, koska hatut ovat herkkiä lässähtämään.

Tee täyte sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin ja maistele ainesten ja mausteiden määrää mikä on itselle mieluisin. Jätä muutamia tillin oksia sivuun, jos haluat laittaa niitä koristeeksi.

Halkaise hatut terävällä puukolla keskeltä halki ja nostele täytettä lusikalla tai pursota pussilla hatun sisään. Koristele ylimääräisillä tillin oksilla ja nauti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti