sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Napostelutarjotin



 Entisestä työpaikastani minulle on jäänyt todella hyviä ystäviä ja meillä onkin aika ajoin aina illanistujaisia. Vaikka näemme suht harvoin, meidän jutut jatkuu aina edellisestä ja naurua ei koskaan puutu. Tiedättkö kuinka mahtavaa on, kun joka kerta peiliin katsoessa meikit ovat levinneet silmäkulmista pelkästä nauramisesta! Meidän pikkujoulut on yksi perinne ja myös se on tullut perinteeksi, että ne on aina vasta monen kuukauden päästä kun normaalisti niitä juhlitaan. Niin myös tänä vuonna vietimme "pikkujouluja" vasta tänä viikonloppuna helmikuussa. Yleensä meillä on nyyttäri meininki ja jokainen tuo jotain. Itse tein tällä kertaa napostelutarjottimen, mihin keräsin erilaisia hyviä

Napostelutarjotin 

kylmäsavustettua lohta
manchegojuustoa
lakkahilloa
savupaprikachilijuustoa
passion hedelmää
poron sisäfilettä


Siemennäkkäri:
 4 dl kaurahiutaleita
2 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1½ dl pellavansiemeniä
1 tl suolaa
4 dl kiehuvaa vettä
1 dl öljyä
sormisuolaa


Leipätikut:
15 g hiivaa
1½ dl vettä
2 rkl öljyä
2 tl suolaa
rosmariinia
timjamia
5 dl vehnäjauhoja
voita
sormisuolaa


Maustetut pähkinät:
pähkinäsekoitusta
hunajaa
suolaa 


Majoneesipohja:
2 keltuaista
1 tl sinappia
suolaa 
valkopippuria
1½ rkl sitruunamehua
 dl öljyä

Valkosipulinen:
valkosipulia
kurkkusalaattia 

Inkivääri-savupaprika:
inkivääriä
savupaprikamaustetta   

 Valmista siemennäkkäri:
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää kiehuva vesi ja öljy.
Laita uunipellille leivinpaperi ja levitä seos sen päälle tasaiseksi, ohueksi levyksi.
Ripottele pinnalle hieman sormisuolaa.
Itse leikkasin valmiiksi pizzaleikkurilla levystä sopivan kokoisia palasia, mitkä oli helppo valmiista näkkäristä halkaista.
Paista uunin keskitasolla noin 35-40 minuuttia.
Anna jäähtyä.


Valmista leipätikut:
Lämmitä vettä kädenlämpöiseksi mikrossa.
Liota hiiva veteen.
Sekoita joukkoon öljy, suola ja hienonnetut yrtit.
Lisää jauhot ja vaivaa noin 10 minuuttia, kunnes taikina on kimmoisaa.
Kohota taikinaa tunti liinan alla.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kauli taikinasta noin 0,5 sentin paksuinen levy.
Leikkaa levystä noin sormen paksuisia soiroja.
Pyöritä soiroja kierteeksi.
Voitele tikut sulatetulla voilla, ripottele päälle sormisuolaa ja anna vielä hetki kohota.
Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes ovat saaneet väriä ja ovat rapeita.
Anna jäähtyä.


Valmista majoneesit:
 Sekoita majoneesipohjan keltuaiset ja mausteet kierrevatkaimella hyvin sekaisin.
Ala lisäämään öljyä sekaan aluksi muutamalla tipalla ja voimakkaasti sekoittaen. 

Jatka öljyn kaatamista sekaan ohuena nauhana edelleen sekoittaen, niin että majoneesi paksunee.
Jaa majoneesi pohja kahteen osaan.
Mausta toinen osa valkosipulilla ja kurkkusalaatilla.
Mausta toinen osa raastetulla inkiväärillä ja savupaprika mausteella. 

Kaada pähkinät kuivalle, kuumalle pannulle ja lisää joukkoon hunajaa ja suolaa.
Paista pähkinöitä vähän aikaan, mutta varo etteivät pala.
Kaada valmiit leivinpaperin päälle ja erottele niitä vähän etteivät tarttuisi hirveästi toisiinsa. 

Paista poron sisäfile kuumalla pannulla rasvassa, riippuen kuinka kypsää lihaa haluat paista kauemmin. Itse paistoin noin pari minuuttia puoli ja jätin vielä hetkeksi kuumalle pannulle, lihasta tuli kypsää. Tietysti lihan paksuus määrittää paljon paistoaikaa.

Asettele tarjottimelle tai leikkuulaudalle tarjolle lohi, siemennäkkäri, poro jonka päälle voi lisätä inkivääri-savupaprika majoneesia, leipätikut ja viereen valkosipulinen majoneesi, savupaprikachilijuusto, manchego juusto lakkahillon kanssa, lohkotut passionhedelmät ja kulhoon pähkinät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti