maanantai 16. joulukuuta 2019

Sitruuna-marenki piiras

Nämäkin alunperin suunnittelin Halloween illalliselle, mutta päätyivät pöytään vasta myöhemmin. Sitruuna piiras on sellainen mitä en ikinä valitsisi esimerkiksi kahvilassa, mutta välillä tulee itse kokeiltua ja aina tulee yllätettyä itsensä kuinka hyvää se onkaan ♡
Ohje on suurimmaksi osaksi napattu Kinuskikissa sivuilta, muutamalla pienellä omalla twistillä muutettuna. 


Sitruuna-marenki piiras 

Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
170 g voita
1 keltuainen
2 rkl vettä 

Täyte:
2 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja 
1 dl lemon curdia
1 1/2 dl vettä
4 keltuaista
50 g voita 

Marenki:
5 valkuaista 
1 1/4 dl sokeria

Lisäksi:
Sitruunamelissaa tai minttua
sitruunan kuorta

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 
Sekoita pohjan jauhot ja sokeri. 
Nypi voi sekaan. 
Sekoita keltuainen ja vesi joukkoon. 
Voitele pienet piirakkavuuat ja painele taikina pohjille ja reunoille. 
Paista pohjia uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes ovat saaneet vähän pintaan väriä. 

Yhdistä kattilassa täytteen sokeri ja perunajauho. 
Sekoita joukkoon vesi ja lemon curdi. 
Lisää vielä keltuaiset ja voi.
Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. 
Levitä täyte hieman jäähtyneiden pohjien päälle. 

Vatkaa marengin valkuaiset kovaksi vaahdoksi. 
Lisää sokeria pienissä erissä koko ajan vatkaten. 
Kun marenki on kovaa ja kiiltävää, se on valmista. 
Laita marenki pursotin pussiin ja pursota pieniä kekoja piirasten päälle.
Paahda pintaa tohottimella.

Koristele mintun- tai sitruunamelissan lehdillä ja sitruunan kuorella. 

perjantai 6. joulukuuta 2019

Suklaa fondant, aurajuusto ja päärynät

Meidän yksi Halloween jälkiruuista (piti) näyttää tältä. En edes muista mistä tähän sain idean, mutta tiesin heti että tämä tulee olemaan hyvää! Päärynän ja aurajuuston yhdistelmä on taivaallinen ja suklaa sopii mukaan täydellisesti! Vähän erilainen jälkiruoka, eikä pelkästään makeaa. Sopisi mielestäni myös hyvin tähän itsenäisyyspäivän pöytään. Itse istun tällä hetkellä kotona korituolissa yksin täysin hiljaisuudessa, kohta lähden äidin herkkujen ääreen katsomaan illan linnanjuhlia, juomaan glögiä ja kasaamaan palapelejä. Hyvää itsenäisyyspäivää♡


Suklaa fondant, aurajuusto ja päärynät

1 aurajuusto
4 päärynää 
0,5 l punaista mehua tai punaviiniä
0,5 dl sokeria 
200 g tummaa suklaata
200 g voita
200 g tomusokeria
3 kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
0,5 dl appelsiinimehua tai likööriä
mintun lehtiä

Vatkaa voi ja tomusokeri vaahdoksi. 
Vatkaa joukkoon kananmunat yksitellen. 
Sulata suklaa joko mikrossa tai vesihauteessa. 
Lisää voi-sokeri seokseen vehnäjauhot ja kaakaojauhe, sekoita tasaiseksi. 
Sekoita joukkoon myös sula suklaa ja viimeiseksi appelsiinimehu tai likööri. 
Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. 
Voitele muffinipellin kolot ja jaa taikina niihin. 
Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. 
Kokeile sormella kypsyyttä. 
Taikina saa jäädä sisältä löysäksi. 
Anna fondanttien jäähtyä. 

Kaada kattilaan mehu tai punaviini ja sokeri. 
Lämmitä kiehuvaksi. 
Kuori päärynät mutta jätä kanta paikoilleen. 
Nosta päärynät mehu/punaviini-sokeri seokseen ja anna kiehua hiljalleen. 
Keitä niin kauan, että päärynät hieman pehmenevät ja saavat väriä itseensä. 
Anna jäähtyä liemessä. 

Nosta suklaa fondantit tarjoilualustalle. 
Ripottele aurajuustoa kaikkien päälle pieni keollinen. 
Nosta jäähtyneet päärynät fondanttien keskelle. 
Koristele mintun lehdillä. 
Laita tarjoiluun pieni veitsi mukaan, jolla saa leikata päärynästä paloja samalla kun nostaa fondantin omalle lautaselleen. 


keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Serkkutapaamisen buffet

Miehen puolelta järjestetään aina vuosittain serkkutapaaminen ja tällä kertaa ehdotin tätä meille vietettäväksi. Monet serkuista, puolisoista ja lapsista ei ollut päässyt meillä vielä käymään ja meillä riittää tilaa isommallekin porukalle. Niinpä serkut suostuivat ideaan ja tottakai sain laittaa pöydän koreaksi ♡


Lihapullapasta

0,5 pkt spaghettia 
2 valkosipulinkynsi
0,5 nippu persiljaa
2 dl vaalean leivänmurua
2 kg naudan jauhelihaa
2 kananmuna
suola
mustapippuri
parmesan juusto 

Kastike:
3 prk tomaattimurskaa
valkosipulia
öljyä
1 nippu basilikaa
2 dl Coca Colaa
mustapippuria
suolaa
pizzamaustetta

Pilko 2 valkosipulinkynttä ja persilja pieneksi. 
Lisää valkosipuli, persilja, leivänmuru ja mausteet jauhelihan sekaan. 
Sekoita tasaiseksi. 
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. 
Lisää kananmuna seoksen sekaan ja sekoita tasaiseksi. 
Pyörittele massa noin 3cm halkaisijan pulliksi. 
Laita lihapullat uunipellille leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasolla noin 10-15min tai kunnes ovat juuri kypsiä. Älä paista liikaa, ettei pullat kuivu.

Keitä spagetti paketin ohjeen mukaan kypsäksi. 
Älä keitä liikaa, ettei pastasta tule liian mössöä. 

Pilko valkosipulin kynnet ja laita ne kuumalle paistinpannulle öljyn kanssa. 
Kaada tomaattimurskat sekaan pannulle ja lämmitä hetken aikaa liedellä.
Lisää joukkoon Coca Cola ja anna seoksen porista hiljalleen ja hiukan nesteiden haihtua.
Lisää vielä joukkoon mausteita ja pilkottua basilikaa. 
Maista maku ja lisää tarvittaessa.
Lisää joukkoon lihapullat ja keitä noin 10-15 minuuttia, että kastikkeen maku tarttuu lihapulliin. 

Laita tarjoilu alustalle ensimmäisenä spagetti. 
Lisää päälle lihapullakastike.
Raasta päälle vielä parmesan juustoa ja laita loppu vierelle, että vieraat saa itse raastaa halutessaan lisää. 
Koristele basilika lehdillä. 


Focaccia leipä ja aioli

½ pkt tuorehiivaa
3½ dl vettä
3 rkl oliiviöljyä
1½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
5 dl vehnäjauhoja
n. 2 dl durumvehnäjauhoja
timjamia

Pinnalle:
4 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
(kirsikkatomaatteja)
gourmet- tai merisuolaa

Aioli:
oliiviöljyä
persiljaa
valkosipulia
mustapippuria
sitruunamehua
valmista majoneesia

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
Sekoita joukkoon öljy, suola ja hunaja.
Lisää jauhoja vähän kerrallaan koko ajan taikinaa vaivaten.
Muista jättää taikina löysähköksi.
Anna taikinan kohota noin 30 minuuttia.
Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
Levitä leivinpaperi joko vuokaan tai uunipellin päälle.
Kaada taikina paperin päälle ja anna kohota siinä vielä noin 30 minuuttia.
Levitä öljy leivän päälle ja sirottele pippuri ja suola.
Kirsikkatomaatteja laitattaessa halkaise tomaatit ja painele ne leivän pintaan.
Paista leipää uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia.

Lisää kulhoon aiolin öljy, persilja, valkosipuli ja mausteet.
Sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella.
Lisää valmis majoneesi ja sekoita tasaiseksi.


Tomaatti-mozzarella salaatti

7 tomaattia
7 ps mozzarellaa
öljyä
2 valkosipulin kynttä
suola
mustapippuri
basilika

Leikkaa tomaatti lohkoiksi.
Pilko valkosipulit ja sekoita ne öljyn ja mausteiden kanssa. 
Lisää tarjoilualustalle osa tomaateista. 
Revi tomaattien päälle osa mozzarellaa. 
Lisää loput tomaateista päälle ja revi loput mozzarellat. 
Valuta päälle öljy-valkosipuli kastiketta. 
Koristele basilikalla. 


Bataatti-avokado-rapu suupalat

1-2 bataattia
öljyä 
3 avokadoa
korianteria
3 rkl sitruunan mehua
suola
mustapippuri 
1 pkt jättikatkarapuja
0,5 dl sitruunamehua
1 dl öljyä
1 chili
1 valkosipulinkynsi
0,5 nippu persiljaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 
Kuori bataatit ja leikkaa kuorijalla siitä ohkasia pyöreitä siivuja. 
Sivele bataattien pintaan hieman öljyä.
Paista uunin keskitasolla, kunnes saavat vähän väriä ja pehmenevät. 
Mausta pienellä suolalla. 

Kuori avokadot ja ota sisältä liha tehosekoittimeen. 
Lisää joukkoon muutama ruokalusikallinen vettä ja sitruunanmehu. 
Soseuta tasaiseksi tahnaksi ja lisää vielä joukkoon korianteria, suolaa ja pippuria. 
Sekoita vielä kertaalleen. 

Sulata katkaravut. 
Lämmitä pannulla pieni määrä öljyä. 
Lisää joukkoon sitruunanmehu, pilkottu valkosipulinkynsi, revitty persilja ja pilkottu chili.
Lisää joukkoon sulanneet katkaravut. 
Paista niin, että rapuihin tulee hieman väriä ja saavat makua. 
Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla. 

Nosta jäähtyneet bataatti lastut tarjoilualustalle. 
Lisää päälle valmista avokado tahnaa. 
Nosta päälle yksi jättikatkarapu ja lusikoi pannulta lientä rapujen päälle. 

Koristele vielä halutessasi korianterilla.


Sinisimpukat

2-3 pakettia pakaste sinisimpukoita
3 valkosipulinkynttä 
2 chili
0,5 dl kalakastiketta
2 limetin mehu

Ota simpukat ajoissa sulamaan huoneenlämpöön. 
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. 
Pilko valkosipulit ja chilit pieneksi. 
Sekoita kalakastikkeen ja limen mehun kanssa sekaisin. 
Irrota simpukoista toinen kuori ja varmista että liha on irti myös toisesta kuoresta. 
Laita simpukan puolikkaat lihan kanssa leivinpaperin päälle uunipellille
Jaa kuoriin lihan päälle kastike. 
Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. 
Tarjoa kuorista. 

Pitsa

Pitsapohja:
50 g hiivaa
4 dl vettä
1 tl suolaa
1 dl voita
10 dl vehnäjauhoja

Tomaattikastike:
2 prk tomaattimurskaa
valkosipulia
öljyä
basilikaa
1 dl Coca Colaa
mustapippuria
suolaa
pizzamaustetta

Päälle:
parmesan juustoa 
ilmakuivattua kinkkua
kirsikkatomaatteja
rucolaa

Lämmitä pohjan vesi kädenlämpöiseksi mikrossa ja liota siihen hiiva.
Sekoita joukkoon muut ainekset ja vaivaa taikinaa niin, että siitä tulee kimmoisaa.
Anna kohota liinan alla noin kaksinkertaiseksi.
Laita leivinpaperi uunipellin päälle ja levitä paperin päälle pieni määrä öljyä.
Kaada kohonneesta taikinasta puolet uunipellille leivinpaperin päälle.
Älä käytä kaulinta, vaan painele pitsasta halutun muotoinen.

Kuullota valkosipulia ja vähän basilikaa pannulla öljyssä.
Lisää tomaattimurska sekaan ja anna kiehua hiljalleen niin kauan että nesteet haihtuvat.
Lisää joukkoon coca cola ja anna vielä hetken aikaa kiehua.
Kastike on valmista, kun on hieman paksuuntunut ja mitä on helpompi lisätä pitsan päälle.
Lisää vielä mausteita ja basilikaa.

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
Jaa tomaattikastike pitsapohjien päälle.
Lisää tomaattikastikkeen päälle hieman parmesan juustoa. 
Paista uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä ja juusto hiukan sulanut.
Lisää pohjan päälle loput täytteet ja lisää halutessasi juustoa. 

maanantai 11. marraskuuta 2019

Halloween juustokakkuset

 Meillä vietettiin Halloweenia mökkeilemällä ja suunnittelin meille Halloween pelin, jonka jälkeen syötiin monen ruokalajin illallinen (näistä postausta myöhemmin). Päivästä loppuu aina tunnit kesken hyvässä seurassa ja niin kävi tälläkin kertaa, joten jälkiruoka jäi sillä kertaa syömättä. Näitä siis tehtiin myöhemmin ja sai otettua kuvat ja maisteltua rauhassa. Ohjeesta sain viisi puoliympyrän muotoista kakusta silikoni vuualla♡


Halloween juustokakkuset

Juustokakku:
8 liivatetta
2,5 dl flora vanilla
1 rs vanilja tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
250 g vadelmia
puolikkaan sitruunan mehu
70 g Digestive keksi
35 g voita

Päälle:
200 g valkosuklaata
punaista elintarvike väriä
1,5 dl vettä
3/4 dl sokeria

Laita kakkujen liivatteet likoomaan kylmään veteen. 
Vatkaa flora vanilla vaahdoksi. 
Vatkaa vaahdon sekaan myös tuorejuusto ja sokeri. 
Soseuta vadelmat toiseen kulhoon ja lisää joukkoon sitruunan mehu. 
Lämmitä noin 3 rkl vettä pienessä kulhossa kuumaksi. 
Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liota ne kuumaan veteen. 
Sekoita puolet liivate-vedestä tuorejuusto seokseen ja puolet vadelma seokseen. 
Nostele vuorotellen seoksia puoliympyrän muotoisiin vuokiin, kunnes ne täyttyvät.
Murusta keksit pieneksi muruksi. 
Sulata voi mikrossa ja sekoita se keksien joukkoon. 
Painele keksi-voi seos juustokakkusten päällimmäiseksi. 
Nosta jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi tai mielellään yön yli. 

Kuumenna päälle tuleva vesi ja sokeri kattilassa, kunnes sokeri on liuennut.
Anna seoksen kiehua muutamia minuutteja, kunnes seos alkaa reunoilta hiukan kellertää. 
Kaada seos leivinpaperin päälle ja anna jähmettyä. 
Riko jähmettynyt laatta pienemmiksi paloiksi. 
HOX! Keittämisessä kannattaa olla todella tarkkana ja puhutaan muutamista sekunneista, kun seos muuttuu todella keltaiseksi tai on vielä kirkasta mutta jähmettyy.

Seuraavana päivänä käännä vuoka ylösalaisin ja painele juustokakkuset pois vuuasta niin, että keksipohja jää alimmaiseksi. 
Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. 
Nosta kakkuset ritilän päälle ja laita alle lautanen tai leivinpaperi. 
Valuta sula suklaa kakkusten päälle niin, että se peittyy päältä kokonaan.
Painele sokeri koristeita kakkusten päälle ja valuta punaista elintarvike väriä. 
Nosta tarjolle. 

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Tacovuoka

Yksi blogini suosituimpia reseptejä on jo pitkään ollut tacopelti. Nyt laitankin pellin edeltäjän tacovuuan! Tämä oli meilläkin yksi suosituimpia, ennen kuin löysimme tacopellin. Välillä vieläkin vaihtelun vuoksi teemme tätä ja suosittelemme maistamaan ♡


Tacovuoka

400 g jauhelihaa 
2 tomaattia
1 tlk ananasta
1 prk valkosipuli tuorejuusto
1 sipuli
tacomaustetta
1 dl vettä
tacosipsejä 
1 dl juustoraastetta

Pilko sipuli pieneksi ja kuullota sitä hetki kuumalla paistinpannulla. 
Lisää joukkoon jauheliha ja paista se kypsäksi. 
Mausta taco mausteella.
Lisää pannulle vesi ja tuorejuusto, lämmitä niin että tuorejuusto sulaa ja seos on tasainen. 
Lisää pannulle ananas palat ja lämmitä hetki.
Pilko tomaatti pieniksi paloiksi ja lisää myös pannulle. 
Anna hetken aikaa seoksen porista pannulla.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 
Lisää tacosipsejä vuuan pohjalle, niin että pohja peittyy. 
Kaada täyte sipsien päälle. 
Lisää lopuksi vielä päälle sipsejä ja juustoraastetta.
Nosta vuoka uuniin ja paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia ja että juusto sulaa. 

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Geisha-vadelmajuustokakku

Geisha-juustokakkua on näkynyt vähän siellä sun täällä ja kun aloin miettimään minkä juustokakun, pitkästä aikaa, tekisin kahvi vieraille, tuli se mieleeni. Kohokohtien sivuilta löysin aivan upean näköisen geisha-kakun ja siinä kaverina oltiin käytetty vadelmaa, mitä söpöjä pieniä tuoreita löytyikin meidän jääkaapista. Niinpä lähdin toteuttamaan tästä omaa versiotani, siitä ohje seuraavana olkaa hyvä ♡


Geisha-vadelmajuustokakku

Pohja:
70 g voita
150 g domino keksejä

Geishatäyte:
1 prk flora vanillaa
2 prk maustamatonta tuorejuustoa
200 g geisha suklaata
3 rkl kaakaojauhetta
3 liivatelehteä
0,5 dl tomusokeria
vaniljasokeria

Vadelmatäyte:
1 prk flora vanillaa
2 prk vadelma tuorejuustoa
200 g vadelmia 
5 liivatetta
0,5 dl tomusokeria
vaniljasokeria

Päälle:
geisha suklaita
valkosuklaata
vadelmia
nonparelleja
valkosuklaa palloja 
kukkia
elintarvike kulta hilettä

Pinnota 20cm irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperi. 
Sulata pohjan voi mikrossa. 
Murskaa keksit muruksi ja sekoita sula voi niiden sekaan. 
Painele pohja leivinpaperin päälle tasaiseksi.
Nosta pohja jääkaappiin täytteen teon ajaksi. 

Laita molempien täytteiden liivatteet likoomaan kylmään veteen. 
Sulata geisha suklaa mikrossa tai vesihauteessa. 
Vaahdota molempien täytteiden flora vanilla ja jaa sen jälkeen kahtia. 
Sekoita toiseen puoleen maustamattomat tuorejuustot, kaakaojauhe, vaniljasokeri ja tomusokeri. 
Sekoita sen jälkeen varovasti hieman jäähtynyt sulatettu geisha suklaa sekaan. 
Lämmitä 2rkl vettä mikrossa kuumaksi.
Liota 2 pehmennyttä liivatetta veteen ja valuta tämä ohuena nauhana täytteen joukkoon kokoajan sekoittaen. 
Kaada täyte pohjan päälle ja nosta takaisin jääkaappiin. 

Ota toinen puoli vaahdotetusta flora vanillasta ja sekoita sen joukkoon vadelma tuorejuusto. 
Sekoita joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri.
Jos käytät jäisiä vadelmia, sulata ne mikrossa. 
Murskaa vadelmat haarulla soseeksi ja sekoita täytteen joukkoon. 
Lämmitä taas mikrossa 2rkl vettä kuumaksi. 
Liota loput liivatteet kuumaan veteen ja valuta ohuena nauhana täytteen joukkoon kokoajan sekoittaen. 
Kaada täyte hieman hyytyneen geisha-täytteen päälle ja nosta takaisin jääkaappiin. 
Anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai mielellään seuraavaan päivään. 

Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. 
Ota leivinpaperi ja valuta sulanutta valkosuklaata ristiin rastiin. 
Kääri leivinpaperi rullalle ja sido esimerkiksi klemmarilla. 
Nosta jääkaappiin ja anna jäähtyä muotoonsa. 
Koristele haluamallasi tavalla tekemälläsi valkosuklaalla ja muilla koristeiksi varatuilla. 


perjantai 13. syyskuuta 2019

Lettukakku

 Voi sanoa että kesä on jo mennyt ja ihana syksy on alkanut. Tämä kakku mielletään aika helposti kesän kakuksi, niin teen minäkin ja meillä tätä kesällä nautiskeltiinkin. Mutta miksei voisi tehdä syksylläkin? Hyvin mielestäni! Niinpä tässä ohje siihen, jos ei muuten niin laittakaa korjuun ensi vuoden kesälle kun saa taas tuoreita mansikoita ♡


Lettukakku

Lettutaikina:
6 dl maitoa
1/2 tl suolaa
2 kananmunaa 
3 dl vehnäjauhoja 
2 rkl sulaa voita
voita paistamiseen

Väliin:
1 prk vanilla kermavaahtoa
1 prk maustamaton tuorejuusto
tuoreita mansikoita
(mansikkahilloa) 
koristeeksi syötäviä kukkasia

Sekoita lettutaikinan kaikki ainekset sekaisin ja anna seistä noin 15-30 minuuttia.
Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja sulata siinä nokare voita. 
Paista letut valmiiksi ja lisää aina lettujen välissä pannulle voita jos tarve vaatii. 
Anna jäähtyä. 

Vispaa vanilla kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. 
Laita yksi lettu alimmaiseksi ja lisää muutama lusikallinen kermavaahtoa ja muutama viipaloitu mansikka. 
Jatka pinoamista niin kauan kun lettuja riittää tai kunnes on tarpeeksi korkea kakku. 
Halutessasi voit lisätä väliin myös kermavaahdon alle hiukan mansikkahilloa. 
Koristele syötävillä kukilla. 


torstai 5. syyskuuta 2019

Liha-peruna lautanen

Meillä vietittiin sukulaisten kanssa maalaustalkoot, maalattiin ikkunan pokia, ovia ja parveketta. Talkoiden jälkeen laitettiin sauna päälle ja aloin valmistaa meille tarjotinta, johon kokosin lihoja, perunaa, kasviksia ja leipää. Tarjotin oli aika kukkurallaan ruokaa, mutta kolmelle naiselle ja kolmelle miehelle se upposi nopeasti ♡


Liha-peruna lautanen

3 esipaistettua patonkia
3-4 tomaattia 
uusia porkkanoita 
parsaa
3 kokonaista valkosipulia
1 kg broilerin rintafileitä 
1 kg perunoita
noin 1,5 kg naudan ulkofilettä
voita 
mustapippuria 
grillimaustetta
suolaa
öljyä
rosmariinia
2 chiliä
balsamico

Punaviinikastike:
voita 
1 sipuli
2 tl sokeria
tuoretta timjamia
2 dl lihalientä
3 dl punaviiniä
(maizenaa tarvittaessa)

Leikkaa naudan ulkofileestä kalvot pois ja nosta syvään astiaan. 
Sulata 50g voita ja sekoita joukkoon paloitellut chilit, balsamicoa, rosmariinia, suolaa ja mustapippuria. 
Kaada seos ulkofileen astiaan ja hiero lihan pintaan. 
Anna maustua yön yli jääkaapissa. 
Nosta seuraavana päivänä liha tuntia ennen kypsennystä huoneenlämpöön. 
Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. 
Nosta liha uunipellille leivinpaperin päälle ja laita paksuimpaan kohtaan mittari. 
Paista kunnes mittari näyttää 60 astetta, silloin se on kypsää mutta vielä punertavaa. 
Laita valmis liha folioon ja anna vetäytyä hetken. 
Leikkaa ohueksi siivuksi. 

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 
Paista patongit kypsiksi, mutta niin että ne jäävät vielä pehmeiksi. 
Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja sulata siinä nokare voita. 
Leikkaa patongit sopivan kokoisiksi viipaleiksi ja paista molemmin puolin pari minuuttia, että pinta saa väriä ja rapeutta. 

Leikkaa tomaatit puoliksi ja ripottele pinnalle grillimaustetta ja mustapippuria. 
Sulata voita kuumalla paistinpannulla ja paista siinä porkkanoita ja parsaa niin, että ne saavat väriä. 
Leikkaa valkosipulista toinen pää pois, vähän yli puolen välin. 
Kaada pari ruokalusikallista öljyä valkosipulien päälle. 
Nosta valkosipulit leivinpaperin päälle pellille ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Nosta sen jälkeen kaikki porkkanat, parsat ja tomaatit samalla pellille ja paista kunnes kaikissa on hieman väriä, näyttävät kypsiltä ja ovat pehmenneet.

Paista kananfileet pakkauksen ohjeen mukaan pannulla tai uunissa. 

Keitä perunoita, kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä. 
Leikkaa perunat neljään tai kuuteen osaan. 
Hiero perunoihin öljyä, grillimaustetta ja suolaa. 
Kaada perunat leivinpaperin päälle pellille ja paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä ja saaneet väriä pintaan.

Sulata kastikkeen voi kattilassa. 
Pilko sipuli paloiksi ja kuullota sitä timjamin oksien kanssa hetki kattilassa sulatetussa voissa. 
Kaada sekaan lihaliemi ja punaviini. 
Lisää sokeri. 
Anna kastikkeen kiehua ja keitä sitä kokoon.
Siivilöi kastike ja maista maku. 
Jos kastike on löysää, sekoita pari ruokalusikallista maizenaa veteen ja lisää se kastikkeeseen. 
Anna vielä hetken kiehua. 

Nosta kaikki kerralla tarjolle.