Toisena juhannus päivänä oli hiukan sateisempaa, mutta se ei meidän grillailuja haitannut. Niinpä ruuaksi valmistui vartaita, ihanilla uusilla perunoilla ja raikkaalla coleslawilla! Vartaisiin tein ensimmäistä kertaa marinadin ja sopi mielestäni erittäin hyvin! Siihen apua hain Lilyn blogista nimeltä Ripaus elämäämme.
Grillivartaat, uudet perunat ja coleslaw
Vartaisiin:
kirsikkatomaatteja
maissia
makkaraa
sipulia
halloumia
Leikkaa terävällä puukolla maissit kolmeen osaan.
Pilko myös makkarat ja halloumit pienempiin paloihin.
Leikkaa sipuli kahdeksaan osaan ja erottele paloista puolet kerroksista erikseen.
Pujota aineksia vartaisiin.
Marinadi:
2 dl BBQ -kastiketta
2 dl BBQ -kastiketta
0,5 dl sweet chili -kastiketta
4 rkl Coca Colaa
1 rkl soijaa
1-2 rkl tomaattipyrettä
3 hienonnettua valkosipulin kynttä
1 hienonnettu sipuli
rakuunaa
timjamia
loraus öljyä
loraus vettä
Alkuperäisessä ohjeessa marinadia oli kypsennetty pannulla, mutta itse tein lyhyemmän kaavan mukaan eli sekoitin ainekset ja valelin vartaat "raa'alla" aineilla.
Grillaa vartaita niin, että raaka-aineet saavat väriä.
Lisää makua halutessa, marinadia voi vielä valella vartaisiin grillatessa.
Coleslaw:
200 g valkokaalia
1 porkkana
100 g ranskankermaa
½ dl majoneesia
1 tl sinappia
½ tl suolaa
mustapippuria
Poista kaalista uloimmat lehdet ja suikaloi se ohuiksi suikaleiksi.
Kuori ja raasta porkkana.
Sekoita kaikki coleslaw-kaalisalaatin ainekset sekaisin kulhossa ja laita jääkaappiin maustumaan.
Lisäksi:
uudet perunat
voita
Keitä perunat kypsiksi ja nauti voin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti