Kotipizzassa sai ennen pitsatikkuja, joita oli aina saatava! Nykyään niitä ei valitettavasti enää erikseen saa ja niinpä nyt kun tehtiin itse kotona pitsaa, oli taikinaa jätettävä sen verran yli että näitä herkkuja pääsi taas syömään! Tikkujen kaveriksi tein tällä kertaa valkosipuli- ja chilidipin!
Ohjeen löysin tikkuihin esimerkiksi Makun sivuilta!
Pitsatikut ja dipit
pitsataikinaa
öljyä
pitsamaustetta
suolaa
parmesaanijuustoa
Majoneesipohja:
2 keltuaista
1 tl sinappia
suolaa
valkopippuria
1½ rkl sitruunamehua
3½ dl öljyä
Aioliin:
½ majoneesipohjasta
1 valkosipulinkynsi
valkosipulimaustetta
pippurisekoitusta
Chilimajoneesiin:
½ majoneesipohjasta
1-2 chiliä
chilimaustetta
pippurisekoitusta
Pitsataikinan ohje löytyy edellisestä postauksesta nimellä itse tehtya pitsaa!
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kauli taikina ohueksi.
Sekoita öljyn sekaan kuivat mausteet ja levitä se siveltimellä taikinan päälle.
Raasta päälle parmesaanijuustoa.
Leikkaa taikinasta noin 2-3cm levyisiä soiroja ja ala kierittämään sitä rullalla niin, että mauste-öljy ja juusto jää taikinan sisään.
Nosta pötköt uunipellille leivinpaperin päälle ja paista noin 10 minuuttia.
Tarkastele että tikut saavat vähän väriä, mutta eivät pääse paistumaan liian koviksi.
Sekoita majoneesipohjan keltuaiset ja mausteet kierrevatkaimella hyvin sekaisin.
Ala lisäämään öljyä sekaan aluksi muutamalla tipalla ja voimakkaasti sekoittaen.
Jatka öljyn kaatamista sekaan ohuena nauhana edelleen sekoittaen, niin että majoneesi paksunee.
Jaa majoneesipohja kahteen osaan.
Valmista toisesta puolesta aiolia lisäämällä sekaan pieneksi pilkotut valkosipulinkynnet ja mausteet. Toiseen puoleen lisää pilkotut chilit ja mausteet.
Maista kumpaakin majoneesia ja lisää mausteita, jos on tarvetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti