torstai 3. tammikuuta 2019

Tupareiden illallinen

Meidän kotia on remontoitu siitä päivästä alkaen kun muutettiin tänne, eli vähän ennen juhannuksesta saakka ja vihdoin kaikki alkaa olemaan valmista! Pientä remonttia vielä löytyy ja ulkoa ei olla vielä keritty aloittamaan mitään, mutta nämä saavat odottaa kunnes ainakin kevät saapuu, pieni hengähdystauko väliin. Näinpä meillä on nyt jo parit tuparitkin järjestetty! Ensimmäisenä kutsuttiin minun muutamia sukulaisiani, äitiä, tätiä, enoa, pari serkkua ja heidän kumppaninsa. Yhteensä meitä oli 10 aikuista ja yksi lapsi ja olisin varmasti päässyt helpommalla laittamalla tarjolle buffet tyylisen kattauksen, mutta päädyin kuitenkin pöytään tarjoiluun, kylläkin helpommalla tavalla. Eli siis alkuun tein tapaksia, joista innoitteeni sain Porin Andalucia ravintolasta (josta suuret suosittelut ja oma suosikki alkuruokani sieltä ♥️) ja paneroitujen katkarapujen ohjeen nappasin Muista syödä välillä -blogista. Pääruokana äitini toivomaa hampurilaista ja ranskalaisia, loppuun kissanminttu-suklaajuustokakkua (johon ideaa Pullahiiren sivuilta) sekä paljon blogeissa vilahdellutta joulusangriaa.



 Paahdetut pähkinät 

1 pss cashew-pähkinöitä
2 rkl voita
2 rkl hunajaa
ripaus suolaa

Lämmitä pannu kuumaksi ja sulata siinä voi.
Lisää joukkoon pähkinät ja hunaja.
Sekoittele kokoajan ja anna hetken paahtua.
Varo kuitenkin ettei pähkinät pala.
Lisää lopuksi joukkoon suolaa ja sekoita.
Anna jäähtyä talouspaperin päällä.

Lisäksi

paholaisenhilloa
majoneesia

Lisää molempia samaan kippaan, toinen toiseen reunaan ja toinen toiseen.


Paneroidut jättikatkaravunpyrstöt

1 pkt pakastettuja jättikatkaravunpyrstöjä noin 20 kpl
1 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
2 rkl chilikastiketta
paprikamaustetta
½ tlk olutta
1 dl korppujauhoja
½ dl kookoshiutaleita
öljyä

Poista sulaneista katkaravuista tarvittaessa suolet pois ja myös hännät voi ottaa pois, niin halutessa mutta voi myös jättää.
Sekoita vehnäjauho, mausteet ja chilikastike sekaisin.
Lisää olut sekaan koko aika sekoittaen.
Sekoita toiseen astiaan korppujauhot ja kookoshiutaleet sekaisin.
Dippaa ravunpyrstöjä ensin olut-jauhoseoksessa ja sitten korppujauhoissa.
Kun kaikki ravut on kuorrutettu, lämmitä pannu kuumaksi ja kaada siihen tarpeeksi öljyä.
Paista niin että pinnasta tulee rapea.
Nosta hetkeksi talouspaperin päälle ja tarjoa.



Juusto-leikkele tarjotin

1 manchego juusto
ilmakuivattua kinkkua
chorizo makkaraa
rosmariini

Leikkaa manchego viipaleiksi ja nosta tarjolle.
Lisää ilmakuivattu kinkku ja chorizo viereen.
Koristele rosmariinilla.


Itse tehtyä hampurilaista, ranskalaisia ja chili majoneesia

Hampurilaiset 12kpl:
Sämpylät:
5 dl vettä
1 dl maitoa
2/3 hiivaa
 2 rkl siirappia
2 dl durumjauhoja
 9 dl vehnäjauhoja
 2 dl ruisjauhoja
50 g pehmeää voita
1 rkl suolaa
kananmunan valkuainen
 tilkka vettä
pellavansiemeniä
seesaminsiemeniä

Väliin:
1200 g jauhelihaa
1 sipuli
tacomaustetta
suola
pippuri
1 pkt pekonia
3 pkt mozzarellaa
rucolaa
6 tomaattia
ketsuppi
+ pesto:
1 ruukku basilikaa
1 dl pinjansiemeniä
150 g parmesaania
2 dl öljyä
suola
mustapippuria

Lisäksi:
24 perunaa
öljyä
suolaa
grillimaustetta
valmis majoneesia
1 chili
chilimaustetta
mustapipppuria

Aloita sämpylöistä: sekoita vesi ja maito keskenään ja lämmitä kädenlämpöiseksi mikrossa. Sekoita siihen hiiva ja anna liota joukkoon.
Lisää joukkoon siirappi 2dl durum jauhoja ja 2 dl vehnäjauhoja.
Anna seistä puoli tuntia liinan alla.
Lisää loput jauhot vähitellen yleiskoneella vatkaten.
Vatkaa noin 10 minuuttia.
Lisää suola ja vaivaa vielä 5 minuuttia, jätä taikina kuitenkin vielä suht löysäksi.
Lisää joukkoon pehmeä voi ja sekoita se vielä tasaiseksi.
Laita taikina yön yli jääkaappiin.
Jaa taikina seuraavana päivänä 12 osaan ja muotoile sämpylän muotoisiksi.
Nosta sämpylät leivinpaperin päälle pellille ja anna kohota liinan alla vielä tunti.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kunnes sämpylät ovat kohonneet, voitele ne kananmuna-vedellä ja lisää päälle siemeniä.
Paista sämpylöitä uunin keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes tuntuvat kypsiltä ja ovat saaneet pintaan hieman väriä.

Laita peston basilika, siemenet, parmesaani ja öljy tehosekoittimeen.
Sekoita tasaiseksi ja lisää suola ja mustapippuri.
Tarkasta maku.

Silppua sipuli ja sekoita se tacomausteen, suolan ja pippurin kanssa jauhelihan joukkoon.
Sekoita tasaiseksi ja muotoile massasta 12 samankokoista pihviä.
Lämmitä pannu kuumaksi ja sulata siinä pieni määrä voita tai lämmitä öljyä.
Paista pihvejä molemmilta puolilta muutaman minuutin niin, että saavat väriä pintaan.
Älä paista pihvejä liian kauan, ettei ne kuivahda. 
Yleinen ohje on, että pihvit ovat valmiit kun nesteet tulee pintaan.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
 Pese perunat hyvin ja paloittele ne tikuiksi.
Nosta tikut kippaan ja lorauta sekaan hieman öljyä.
Sekoittele hyvin ja lisää tikut sitten leivinpaperin päälle pellille.
Paista uunin keskitasolla, kunnes perunat ovat valmiit.
Lisää joukkoon suolaa ja muita haluttuja mausteita.

Pilko chili hyvin pieneksi ja lisää se majoneesin joukkoon.
Lisää myös chilimauste ja mustapippuri ja sekoita tasaiseksi.

Paista pekonit rapeiksi ja leikkaa tomaatit siivuiksi.
Aloita kasaaminen.
Leikkaa sämpylät kahtia ja ota alapuoli.
Laita sämpylän puoliskolle hieman ketsuppia ja päälle rucolaa.
Nosta sitten päälle kypsä pihvi ja pekoni.
Revi mozzarellaa ja laita sen päälle muutama siivu tomaattia.
Päällimmäiseksi valuta pestoa ja nosta hattu.
Laita vielä hammastikku hampurilaisen läpi, että se pysyy paremmin kasassa.
Jaa valmiit ranskalaiset 12 osaan ja laita tarjolle hampurilaisten viereen chilimajoneesin kanssa. 


 
 
 Kissanminttu-suklaa juustokakku

Pohja:
120 g voita
1/2 dl kahvia
2 1/2 dl tomusokeria
2 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Suklaatäyte:
4 dl vispikermaa
2 liivatelehteä
200 g maitosuklaata
 200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl kaakaojauhetta
3/4 dl tomusokeria
2 rkl kahvia

Kissanminttu-täyte:

4 dl vispikermaa
4 liivatelehteä
  200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kissanminttu likööriä
3/4 dl tomusokeria


Lisäksi:
kaakaojauhetta
pitsimuotti 

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sulata pohjan voi ja sekoita sen joukkoon kuuma kahvi.
Lisää tomusokeri, kaakaojauhe, vaniljasokeri ja kananmunat joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe toisessa kipassa keskenään ja sitten pohjan muiden ainesten joukkoon.
Pingota leivinpaperi 24cm irtopohjavuoan pohjalle ja levitä pohjan massa sen päälle.
Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.
Kokeile hammastikku tekniikalla pohjan kypsyyttä ja kun se on valmis, anna jäähtyä kunnolla.

Vispaa täytteiden vispikermat vaahdoksi ja sekoita niihin molempien tuorejuustot.
Jaa täyte kahteen osaan.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Sulata suklaatäytteen suklaa joko vesihauteessa tai mikrossa varovasti ja anna hetken jäähtyä.
Sekoita käsisekoittimella suklaa toiseen puoliskoon vispi-tuorejuustoon.
Sekoita myös tomusokeri ja kaakaojauhe joukkoon.
Purista kahdesta liivatteesta ylimääräinen vesi pois ja liota ne kuumaan kahviin.
Kaada liivate-kahvi ohuena nauhana täytteen joukkoon koko aika sekoittaen.
Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään.

Sekoita toiseen vispi-tuorejuustoon tomusokeri sekaan.
Lisää kissanminttu kattilaan ja lämmitä kiehuvaksi.
Anna kiehua vähän aikaa.
Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liota ne kuumaan kissanminttuun.
Kaada kissanminttu ohuena nauhana täytteen joukkoon koko aika sekoittaen.
Ota kakku jääkaapista ja kaada toinen täyte toisen täytteen päälle ja nosta takaisin jääkaappiin, yön yli jähmettymään.

Ota seuraavana päivänä kakku jääkaapista.
Laita pitsi muotti kakun päälle (itse käytin pitsi liinaa, jonka hyvin kevyesti laitoin kakun päälle) ja sirottele siivilän läpi kaakojauhetta.
Nosta muotti varovasti kakun päältä pois ja laita tarjolle.
 
 Joulusangria  

2 plo Tuike Rosé Glögi
5 tlk Somersby Blackberry
appelsiinia
omenaa
päärynää
jäisiä karpaloita
rosmariinia

Kaada tarjoilukulhoon molempien pullojen ja kaikkien tölkkien sisukset.
Sekoittele varovasti sekaisin.
Pilko appelsiinit, omenat ja päärynät lohkoiksi.
Lisää hedelmä palat, karpalot ja rosmariini oksat sekaan.
Maista maku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti