tiistai 31. lokakuuta 2017

Kana-vihanneskeitto

Talvi lähestyy ja ilmat viilenee, joten mikä sen parempaa ruokaa kuin lämmin keitto! Tällä kertaa se syntyi kanasta ja vihanneksista! Värikäs keitto myös piristää tätä harmaata aikaa!


Kana-vihanneskeitto

 500 g broilerin pippurimaustettua rintafileitä
½ kesäkurpitsa
1 paprika
5 porkkanaa
1 rs Kotimaista Juureskuutio
3 perunaa
vettä
2 kanaliemikuutiota
persiljaa

Lisää 5 litran kattilaan noin 2-3 litraa vettä.
Laita kattila liedelle kiehumaan ja lisää liemikuutiot.
Anna kuutioiden liota veteen.
Kuori porkkanat ja perunat.
Pilko kaikki kasvikset sopivan kokoisiksi paloiksi ja lisää veteen.
Anna kiehua hiljalleen.
Kypsennä broileri pakkauksen ohjeiden mukaan.
Pilko rintafileet pienemmäksi paloiksi ja lisää keittoon.
Anna vielä hetki kiehua.
Varmista perunoiden kypsyys haarukalla.
Lisää valmiiseen keittoon silputtu persilja.
Maista liemi ja lisää halutessasi mausteita.


Focaccia leipä ja aioli

Jos joku teistä on käynyt Parillassa syömässä, tietää sieltä saavan alkupalaksi tomaattista focaccia leipää, aiolia ja oliiveja. Tätä himoitessani tarvitsi kotona valmistaa itselle leipä ja aiolia. Ja voi kuinka hyvää se taas olikaan! Leipä tietysti hieman erosi Parillan leivästä, mutta taikinaan hyvin olisi voinut vielä lisätä tomaattipyrettä! Puoleen leivästä päälle laitoin perinteisen focaccian tyyliin kirsikantomaatin puolikkaita ja jätin valkosipulin päälle laitettavasta öljystä pois, koska kuitenkin lisänä oli dipattavana valkosipulista aiolia. Leivän päällehän voi melkein mitä vain laittaa omien makumieltymysten mukaan, esimerkiksi fetaa, ilmakuivattua kinkkua, aurinkokuivattua tomaattia, sipulia, jne.
Leivän tein Myllyn Parhaan sivuilta napatulla ohjeella.
Itse tein taikinan noin 30 x 20 cm uunivuokaan, jos teet pellillisen kannattaa ohje kaksinkertaistaa.



Focaccia leipä ja aioli

½ pkt tuorehiivaa
3½ dl vettä
3 rkl oliiviöljyä
1½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
5 dl vehnäjauhoja
n. 2 dl durumvehnäjauhoja
timjamia

Pinnalle:
4 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
(kirsikkatomaatteja)
gourmet- tai merisuolaa

Aioli:
oliiviöljyä
persiljaa
valkosipulia
mustapippuria
sitruunamehua
valmista majoneesia

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
Sekoita joukkoon öljy, suola ja hunaja.
Lisää jauhoja vähän kerrallaan koko ajan taikinaa vaivaten.
Muista jättää taikina löysähköksi.
Anna taikinan kohota noin 30 minuuttia.
Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
Levitä leivinpaperi joko vuokaan tai uunipellin päälle.
Kaada taikina paperin päälle ja anna kohota siinä vielä noin 30 minuuttia.
Levitä öljy leivän päälle ja sirottele pippuri ja suola.
Kirsikkatomaatteja laitattaessa halkaise tomaatit ja painele ne leivän pintaan.
Paista leipää uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia.

Lisää kulhoon aiolin öljy, persilja, valkosipuli ja mausteet.
Sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella.
Lisää valmis majoneesi ja sekoita tasaiseksi.




maanantai 30. lokakuuta 2017

Pita karitsalla ja halloumilla

Pitan väliin voi laittaa mitä tahansa, mistä itse pitää. 
Useinmiten sieltä löytyy kebabbia mistä en itse niin välitä ja tällä kertaa omiin pitoihin laitettiin muun muassa karitsan jauhelihasta tehtyjä pihvejä ja halloumia.
Pitaleipien ohje on kotoisin Myllyn Paras sivuilta!

 

Pita karitsalla ja halloumilla

Leipä:
2½ dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
5 dl durum vehnäjauhoja 
 
Karitsapihvit:
400 g karitsa jauhelihaa
minttua
rosmariinia
suola
pippuri
 
Tsatsiki:
noin 400 g turkkilaista jogurttia
1/2 vihreää kurkkua
oman maun mukaan valkosipulia
1 sitruunan mehu
suolaa
pippuria
 
Lisäksi:
salaattia
kurkkua
tomaattia
avokadoa
halloumia
lime
 
Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen.
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. 
Lisää suola, öljy ja jauhot.
Alusta hyvin taikinaksi.
Anna kohota liinan alla taikina kaksinkertaiseksi.
Jaa kohonnut taikina 6-8 pullaan ja kauli ne mataliksi leiviksi.
Anna leipien kohota vielä 30 minuuttia liinan alla.
Paista uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.
Leivät kohoavat uunissa kupliksi.

Raasta kurkku ja anna sen valuttaa siivilän läpi ylimääräiset nesteet. Voit painella kurkkuraastetta hiukan, jotta nestettä valuisi.
Lisää kurkun päälle suola.
 Leikkaa valkosipulit pieneksi ja lisää ne jogurtin joukkoon pippurin ja sitruunamehun kanssa. Lisää lopuksi kurkkuraaste ja sekoita tasaiseksi. 
Nosta tsatsiki kylmään maustumaan. 
 
Mausta jauheliha mausteilla ja muotoile siitä pihvejä.
Paista pannulla kuumassa öljyssä.
 
Halkaise pitat terävällä puukolla kahtia ja täytä täytteillä.

Porkkanakakku kuppikakut

Porkkanakakku toimii aina ja mitä enemmän täytettä, sen parempaa! 
Tällä kertaa kakusta tuli monta pientä kakkua eli kuppikakkuja. 
Päälle hieman pähkinämurua ja itse tehtyä kinuskia. 
Porkkanakakun ohje on napattu K-ruoka sivuilta!
 

Porkkanakakku kuppikakut

5-7 porkkanaa 
3 kananmunaa 
3 dl sokeria 
1 ½ dl öljyä 
3 ½ dl vehnäjauhoja 
2 tl kanelia 
1 tl soodaa 
1 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:
50 g huoneenlämpöistä voita
1 rs maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Kinuski:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

Lisäksi:
muffinssivuokia
pähkinärouhetta 

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Kuori ja raasta porkkanat.
Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää öljy ja porkkanaraaste muna-sokeri vaahtoon.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon.
Laita paperiset muffinssivuoat muffinipellin koloihin.
Lisää taikinaa jokaiseen vuokaan, mutta älä kuitenkaan ihan täyteen.
Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, mutta muista kuitenkin tarkkailla ettei pohja pala ja tarkastele kypsyyttä hammastikulla.
Anna valmiiden pohjien jäähtyä.

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään tasaiseksi tahnaksi.
Pursota kuppikakkujen päälle.

Laita kaikki kinuskin ainekset kattilaan ja kuumenna niin, että koostumus paksuuntuu. 
Valmista kinuskia voi testata lasilla missä on kylmää vettä. Tiputa pieni tippa kinuskia lasiin ja jos tippa pysyy koossa, on kinuski valmista.
Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä. 

Ripottele kuorrutteen päälle pähkinärouhetta ja valuta hieman kinuskia.
 

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Aikuisten halloween

Halloween kolkuttelee ovella ja viime vuonna järjestin aiheeseen liittyvät juhlat ystävilleni. Jos teistä joku on järjestämässä halloween pippaloita tänä vuonna, tässä teille muutama vinkki tarjoiluun! Tänäkin vuonna meinasin muutaman halloween aiheisen tarjottavan tekaista, mutta niistä myöhemmin..



Tarjolla juhlissa oli:

Ruuat:
ilmakuivatulla kinkulla päällystetty pääkallo
patonkia
tuc keksejä
erilaisia juustoja
salaattipedillä kylmäsavustetulla lohella päällystetty käsi
lihapulla-nakki-kirsikkatomaatti tikkuja
hautakivi voileipäkakku
verisiä nakkisormia
vihreää matosalaattia
aivo red velvet-kakku
guacamolea oksentava kurpitsa

Juomat:
ruiskuissa vadelma Poplea ja chili likööriä
keltainen booli jääkädellä
sangriaa
fisua
salmiakkikossua


 Ilmakuivattukinkku pääkallo

muovinen pääkallo
kelmua
ilmakuivattuakinkkua
maustettua tuorejuustoa
(pääkallon silmät)
patonkia
tuc -keksejä
edam juustoa
sinihomejuustoa
chili-paprika juustoa
brie juustoa
pippurijuustoa


Vuoraa pääkallo kelmulla joka puolelta.
Itse lisäsin silmän näköiset superpallot kuumaliimalla silmä kuoppiin, mutta eivät ole pakolliset. Lisäsin nämä vasta kun olin kallon kelmuttanut, joten ne sai myös näppärästi vielä irti myöhemmin.
Levitä ohut kerros tuorejuustoa kelmun päälle ja lisää siihen päälle ilmakuivattua kinkkua. Käy vuorotellen juuston ja kinkun kanssa kallo läpi, niin että vain silmät, suu ja nenä jäävät näkyviin.
Laita kallo tarjoilualustalle.
Vieraat voivat repiä kinkkua kallon pinnasta oman leivän tai muun ruuan kylkeen.
Laita tarjolle viereen patonkia, tuc -keksejä ja erilaisia juustoja.




Lohella päällystetty käsi


muovinen tekokäsi
kelmua
kylmäsavustettua lohta
salaattia

Kelmuta käsi samaan tyyliin kallon kanssa kokonaan kelmulla.
Asettele lohi kelmutetun käden päälle.
Nosta valmis lohikäsi salaattipedille lautaselle.
Lohta voi repiä samaan tyyliin kallokinkun tapaan käden pinnasta.

Lihapulla-nakki-kirsikkatomaatti tikkuja

lihapullia
nakkeja
kirsikkatomaatteja
hammastikkuja

Valmista lihapullat.
Leikkaa nakeista pienempiä paloja ja puolita kirsikkatomaatit.
Asettele kaikkia kolmea yhdet palat aina yhteen hammastikkuun ja laita tarjolle.


Hautakivi voileipäkakku

voileipäkakku (itse käytin Kinuskikissan ohjetta texmex-voileipäkakusta)
maustamatonta tuorejuustoa
ranskankermaa
majoneesia
ruohosipulituorejuustoa
mustaa elintarvikeväriä
hernettä

Tee haluttu voileipäkakku ohjeen mukaan päivää ennen koristelua ja säilytä jääkaapissa.
Sekoita ranskankerma ja majoneesi yhteen ja jaa seos kahteen osaan.
Lisään toiseen puoliskoon maustamaton tuorejuusto ja toiseen ruohosipulituorejuusto.
Lisää pienissä määrin mustaa elintarvikeväriä puoliskoon missä on maustamaton tuorejuusto. Sekoita varovasti ja ei haittaa vaikka seoksesta ei tulisi tasavärinen vaan saakin jäädä hiukan kirjavaksi.
Lisää mustalla värillä värjätty tuorejuusto kakun pintaan ja ruohosipulituorejuusto kakun reunoille. Reunojen pinta ei tarvitse olla tasainen.
Lisää reunoille lisäksi herneenversoja, nurmikkoa kuvastamaan.
Maalaa vielä kakun pintaan joku hautakiven tekstiä tai päivämäärää kuvastava kirjoitus mustalla elintarvikevärillä.

Verisiä nakkisormia

nakkeja
manteleita
ketsuppia

Leikkaa nakkeihin sormien nivel kohdat ja lämmitä niitä hiukan esimerkiksi mikrossa.
Asettele mantelit kynsiksi ja laita lautaselle tarjolle.
Levitä ketsuppia sinne tänne nakkien sekaan "vereksi".

Vihreää matosalaattia

spagettia, nuudelia tai muuta pastaa
vihreää elintarvikeväriä
ohkaisia kinkkusuikaleita
halutessaan lisäksi tomaattia, kurkkua, salaattia
maustettu kermaviili

Keitä pasta kypsäksi ja lisää veteen vihreää elintarvikeväriä.
Sekoita kypsä vihreäksi värjätty pasta ja kinkkusuikaleet sekaisin keskenään.
Pilko halutessasi joukkoon muita salaatin aineksia.
Mausta kermaviili halutuilla mausteilla (esimerkiksi grillimauste, pippuri) ja sekoita muiden aineiden joukkoon.


Aivokakku

red velvet -kakku
ihonväristä sokerimassaa
mansikkahilloa


Red velvet kakkuun ohjeen löydät aikasempaa jo täältä!
Tällä kertaa tee mahdollisesti kakku jo kuperaan vuokaan.
Jos sopivaa vuokaa ei löydy, voi kakusta tehdä myös tavallisen pyöreän ja muotoilla veitsellä lopuksi siitä oikean muotoisen.
Itse laitoin yhden kerroksen kreemitäytettä väliin ja loput sivelin kakun pintaan.
Kaiverra keskelle pituussuunnissa pieni lovi.
Pyörittele sokerimassasta tankoja, joita erilailla kiemurrellen asettelet kakun pintaan.
Muista asetella tangot niin ettei ne "ylitä" keskellä menevää lovea.
Itselläni massa loppui kesken, mutta tässä tapauksessa se ei haitannut koska yhtä kohtaa pystyi vähän rikkomaan niin että näyttäisi aivojen menneen rikki.
Lopuksi sivele pintaan mansikkahilloa.
Aivan mahtavat kuvalliset ohjeet löytyy Herkkusuun -sivuilta, kannattaa tsekata!





Oksentava kurpitsa

kurpitsa (plus kynttilä)
guacamolea
tacosipsejä
salsakastiketta

Leikkaa kurpitsan "hattu" pois ja tyhjennä sisusta.
Piirrä tussilla kurpitsan kylkeen halutun näköiset kasvot ja kaiverra ne veitsellä.
Itse kaiversin myös hattuun pienen kolon sisäpuolelle johon laitoin led -kynttilän vilkkumaan.
Guacamoleen ohjeen löydät blogistani jo aikaisempaa täältä!
Laita valmis kurpitsa tarjottimelle toiseen päähän tarjotinta kulmaan.
Lisää guacamole tarjottimelle ns. tulemaan kurpitsan suusta.
Lisää reunoille tacosipsit ja pienessä kulhossa salsa kastike.


Ruiskuissa Pople vadelmaa ja chili likööriä.


Keltaisen boolin voi valmistella esimerkiksi kelkasta.
Lisää joukkoon appelsiinin paloja ja kumihanskalla jäädytetty käsijääpala.


Mukeihin punaista sangriaa appelsiinilohkon ja jääpalojen kanssa.
Reunat sivelin ennen juomaa sitruunalla ja pyörittelin mustassa sokerissa.


Lisäksi tarjolla oli fisua ja salmiakkikossua, jota sai vieraat kaataa itse pulloista snapsilaseihin.


sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Mustikka-valkosuklaapiirakka


Mustikkapiirakka rahkaan tehtynä on jo monen vuoden takaa tuttu meidän perheessä ja kyseinen ohje on lainattu isosiskolta. Piirakkaa tehdessäni ja syödessä tuleekin aina sisko mieleen ja se miten minun pienenä ollessani aina käytiin koko perheen voimin siskon tykönä kylässä ja useimmin pöydässä odotti kyseinen piirakka! Itse tuunasin ohjetta sen verran, että kotona lojuva ylijäämä valkosuklaa piti saada upotettua johonkin joten laitoin sen täytteeseen pieninä hippuina. Piirakasta tulikin niin hyvää, että töissä ollessani mieheni lähetti viestiä ettei pysty lopettamaan piirakan syöntiä.. oli minullekin silti pieni pala vielä jätetty odottamaan!

Mustikka-valkosuklaapiirakka

150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhe
1 dl kaurahiutaleita

1 prk rahkaa
1 dl kuohukermaa
1 tl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g mustikoita
noin 150 g valkosuklaata

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Vaahdota voi ja sokeri.
Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi.
Yhdistä pohjan kuivat aineet keskenään.
Sekoita kuivat aineet voi-sokeri-muna seokseen.
Voitele piirakkavuoka.
Painele pohjataikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita rahka ja kerma tasaiseksi.
Lisää sokeri ja vaniljasokeri.
Leikkaa valkosuklaa puukolla pieneksi hipuksi ja lisää kerma-rahkaan.
Lisää mustikat seokseen varovasti sekoitellen.

Kaada täyte pohjan päälle ja paista uunissa keskitasolla noin 20-30 minuuttia.
Tarkastele pohjan kypsyyttä.
Anna vetäytyä hetki ennen leikkuuta, että täyte ehtii hyytyä.


lauantai 7. lokakuuta 2017

Butter chicken, basmatiriisi ja naan-leipä

Kävin nepalilaisessa ensimmäistä kertaa vähän aikaa sitten ja siitä asti olen haaveillut butter chickenistä uudelleen ja varsinkin siitä naan-leivästä! Vapaa päivä oli hyvä pyhittää ruoan teolle ja yhtenä ruokalajina valmistui näitä herkkuja!
Alkuperäisen ohjeen kanaan löysin K-ruoka sivuilta ja naan-leipä sai alkunsa Avaruusasema blogista.


Butter chicken, basmatiriisi ja naan-leipä

Butter chicken:
1 kg broilerin fileepihvejä
2-3 rkl voita
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 tl inkivääritahnaa
2 tl garam masala -mausteseosta
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 prk paseerattua tomaattia
3 rkl tomaattipyreetä
1/2-1 chili
3/4 tl suolaa
ripaus sokeria
1 prk ruokakermaa

basmatiriisiä

Naan-leipä:
50 g voita
1 dl maustamatonta jogurttia
1 dl maitoa
10 g tuorehiivaa
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja

Paista broilerin pihvit joko pannulla tai uunissa kypsiksi.
Hienonna sipulit pieneksi ja kuullota niitä pannulla voissa.
Lisää sipulien sekaan inkivääritahna, garam masala ja juustokumina.
Kääntele seosta hetki.
Lisää joukkoon paseerattu tomaatti ja pyre, chili ja mausteet.
Sekoita tasaiseksi ja kuumenna kiehumispisteeseen.
Laikkaa broilerin pihvit sopivan kokoisiksi paloiksi ja lisää pannulle kastikkeen joukkoon.
Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä kannen alla noin 15-20 minuuttia.
Lisää lopuksi joukkoon vielä kerma ja kiehauta.

Keitä riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan.
HOX! Tarjoillessa riisistä voi helposti tehdä esimerkiksi kupin avulla eri muotoisia kasoja. Tuovat hauskan lisän tarjoiluun!

Laita uuni kuumenemaan 275 asteiseksi tai niin lämpimälle kuin uunin saa.
Sekoita leivän jogurtti ja maito tasaiseksi seokseksi.
Lämmitä kädenlämpöiseksi ja lisää sekaan hiiva.
Lisää sokeri ja suola.
Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi mutta älä kuitenkaan vaivaa.
Sulata puolet voista mikrossa sulaksi ja sekoita taikinan joukkoon.
Anna taikinan kohota mielellään tunti.
Laita pelti uuniin jo valmiiksi, niin että se kuumenee.
On tärkeää että paistoalusta on myös kuuma kun leipiä aletaan paistamaan.
Jaa kohonnut taikina kuuteen osaan ja kauli niistä noin 2-3 millin paksuisia soikioita.
Paista kuumalla alustalla uunin yläosassa noin 5-8 minuuttia, niin että saavat vähän väriä mutta omasta mielestäni saavat jäädä sitkoisiksi.
Voitele valmiit leivät vielä voisulalla.