tiistai 31. lokakuuta 2017

Focaccia leipä ja aioli

Jos joku teistä on käynyt Parillassa syömässä, tietää sieltä saavan alkupalaksi tomaattista focaccia leipää, aiolia ja oliiveja. Tätä himoitessani tarvitsi kotona valmistaa itselle leipä ja aiolia. Ja voi kuinka hyvää se taas olikaan! Leipä tietysti hieman erosi Parillan leivästä, mutta taikinaan hyvin olisi voinut vielä lisätä tomaattipyrettä! Puoleen leivästä päälle laitoin perinteisen focaccian tyyliin kirsikantomaatin puolikkaita ja jätin valkosipulin päälle laitettavasta öljystä pois, koska kuitenkin lisänä oli dipattavana valkosipulista aiolia. Leivän päällehän voi melkein mitä vain laittaa omien makumieltymysten mukaan, esimerkiksi fetaa, ilmakuivattua kinkkua, aurinkokuivattua tomaattia, sipulia, jne.
Leivän tein Myllyn Parhaan sivuilta napatulla ohjeella.
Itse tein taikinan noin 30 x 20 cm uunivuokaan, jos teet pellillisen kannattaa ohje kaksinkertaistaa.



Focaccia leipä ja aioli

½ pkt tuorehiivaa
3½ dl vettä
3 rkl oliiviöljyä
1½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
5 dl vehnäjauhoja
n. 2 dl durumvehnäjauhoja
timjamia

Pinnalle:
4 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
(kirsikkatomaatteja)
gourmet- tai merisuolaa

Aioli:
oliiviöljyä
persiljaa
valkosipulia
mustapippuria
sitruunamehua
valmista majoneesia

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
Sekoita joukkoon öljy, suola ja hunaja.
Lisää jauhoja vähän kerrallaan koko ajan taikinaa vaivaten.
Muista jättää taikina löysähköksi.
Anna taikinan kohota noin 30 minuuttia.
Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
Levitä leivinpaperi joko vuokaan tai uunipellin päälle.
Kaada taikina paperin päälle ja anna kohota siinä vielä noin 30 minuuttia.
Levitä öljy leivän päälle ja sirottele pippuri ja suola.
Kirsikkatomaatteja laitattaessa halkaise tomaatit ja painele ne leivän pintaan.
Paista leipää uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia.

Lisää kulhoon aiolin öljy, persilja, valkosipuli ja mausteet.
Sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella.
Lisää valmis majoneesi ja sekoita tasaiseksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti