Tein itse hot dogeja viime kerralla mökki reissullamme, mutta silloin kuvat jäivät ottamatta. Nyt äiti oli tulossa meille viettämään perjantai iltaa ja halusin väsätä meille jotain hyvää syömistä. Jostain mieleeni juolahti nämä sämpylät ja vihdoin saisin niistä myös kunnolliset kuvat otettua. Väliinhän voi laittaa mitä itse haluaa, mutta tässä esimerkkeinä kolme erilaista täytettä. Sämpylöihin hyväksi havaitun ohjeen löysin Ranteita myöjen taikinasa blogista ja siitä tulee 10-12 kappaletta!
Hot dogit
Sämpylät:
3½ dl maitoa
2 tl kuivahiivaa
1 ½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
50 g voita
noin 9 dl vehnäjauhoja
kananmuna
Täytteet:
nakkeja
kuivattu sipuli
sinappinen kurkkusalaatti
kurkkumajoneesi
hampurilaismajoneesi
pulled pork
rucolan versoja
bbq -kastike
silmusalaatti
halloum
aioli
Coleslaw:
200 g valkokaalia
1 porkkana
100 g ranskankermaa
½ dl majoneesia
1 tl sinappia
½ tl suolaa
mustapippuria
Guacamole:
4 avokadoa
2-3 tomaattia
½ sipuli
mustapippuria
suolaa
½ sitruunan mehu
Lämmitä sämpylöiden maito hiukan kädenlämpöä lämpimämmäksi.
Sekoita joukkoon kuivahiiva, suola, hunaja ja sulatettu voi.
Lisää jauhoja vähän kerrallaan koko aika kädellä tai yleiskoneella vaivaten.
Leivo taikinasta 10-12 kpl pitkulaisia sämpylöitä uunipellille leivinpaperin päälle.
Kohota liinan alla 1 tunti.
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Voitele kohonneet sämpylät kananmunalla ja paista uunissa noin 10 minuuttia.
Valmista coleslaw: Poista kaalista uloimmat lehdet ja suikaloi se ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja raasta porkkana. Sekoita kaikki coleslaw-kaalisalaatin ainekset sekaisin kulhossa ja anna maustua hetken aikaa esimerkiksi jääkaapissa.
Valmista guacamole: Kuori ja pilko avokadot mahdollisimman pieneksi paloiksi ja laita palat kippaan missä ne on helppo muussata haarukalla soseeksi. Leikkaa myös tomaatit ja sipuli pieneksi silpuksi ja lisää ne avokadon joukkoon. Lisää myös mausteet ja sitruunan mehu. Sekoita tasaiseksi ja anna maustua esimerkiksi jääkaapissa.
Paista tai keitä nakit lämpimiksi.
Paista pulled pork uunissa ohjeiden mukaan ja revi kahdella haarukalla tarjolle.
Leikkaa halloum juusto sopivan kokoisiksi siivuiksi ja paista pannulla niin, että pinta saa väriä.
Hyvät makukombo esimerkit:
1. Nakki, kuivattu sipuli, kurkkusalaatti, kurkku- ja hampurilaismajoneesi
2. Pulled pork, coleslaw, rucolan versot ja bbq kastike
3. Silmusalaatti, nakki, guacamole, halloum ja aioli (HOX! jättämällä nakin pois saat mahtavan kasvisversion!)