perjantai 12. tammikuuta 2018

Tarteletit

Tätä (ainakin tyylistä) herkkua olen maistanut ensimmäisen kerran monta vuotta sitten pienenä tyttönä, kun oltiin isän tuttavien luona kahvilla. Söin yhden herkun ja kuiskasin isälle, että haluaisin vielä toisen. Isä hiljaa puristi päätään ja jatkoi keskustelua vanhempien kanssa. Ihmettelin suuresti ja tykkäsin herkusta niin kovin, että pyysin sitä vielä monta kertaa uudestaan. Isä töni jalallaan minun jalkoja ja aina puristeli päätään. Lopulta talon emäntä, varmaan meidän touhua vähän aikaa ihmeteltyään, kysyi minulta haluaisinko vielä jotain kahvipöydästä. Vastasin tomerasti että haluaisin vielä toisen samanlaisen herkun kun äsken olin syönyt, jolloin emäntä vastahakoisesti ojensi tarjoiluastiaa minulle. Kotiin mentäessä isä kertoi, että kahvipöydässä oli katettu kaikkia tarjottavia kaikille yksi kappale, josta siis yritti kahvipöydässä minulle viestittää. Enhän itse nuorena voinut tällaista tietää, kun meillä kotona on aina katettu pöytään kaikkea ruokaa ja herkkua niin paljon, että se ei varmastikaan lopu kesken! No nyt löysin tämän kyseisen ohjeen Annin uunissa sivuilta ja saan syödä niin monta tartelettia kuin itse haluan!


Tarteletit

Pohja:
100 g voita
50 g sokeria
150 g vehnäjauhoja

Vaniljakreemi:
4 dl maitoa
0,5 tl vaniljaa myllystä tai vaniljatanko
1 dl sokeria
4 keltuaista
3 rkl maizenaa

Lisäksi:
vadelmia

Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää pikku hiljaa vehnäjauhoja sekoitellen joukkoon.
Taikinasta tulee murumaista, kun se on valmista.
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Voitele muffinipellin kolot ja painele taikina niihin pohjalle ja reunoille, lusikkaa voi käyttää apuna jos tarpeen.
Paista pohjia uunissa keskitasolla noin 10-15 minuuttia.
Ota valmiit pohjat pois uunista ja painele lusikalla reunat ja pohja tasaisiksi.
Anna jäähtyä ja kumoa pelli esimerkiksi leikkuulaudan päälle.
Kopauttele muffinipelliä pohjasta niin, että pohjat tipahtelevat koloista.

Mittaa maito ja vanilja kattilaan ja lämmitä sitä hiljalleen.
Mittaa kulhoon keltuaiset, maizena ja sokeri ja vatkaa sekaisin.
Lisää kiehumispisteessä olevasta maidosta puolet keltuaisseokseen ja vatkaa.
Kaada sitten maito-keltuaisseos siivilän läpi kattilaan, missä on loput maidot.
Jatka seoksen kuumentamista koko aika sekoittaen miedolla lämmöllä.
Kreemi paksuuntuu pikkuhiljaa ja on valmista 84 asteisena.
Anna kreemin jäähtyä.

Jaa valmis jäähtynyt kreemi murutaikina kuppeihin ja painele muutama vadelma päällimmäiseksi.
Voit halutessasi koristella vaikka vielä syötävillä kukkasilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti