maanantai 8. tammikuuta 2018

Daim-juustokakku

Näin kyseisestä kakusta kuvaa Annin uunissa sivuilla jo vähän aikaa sitten ja laitoinkin sen silloin talteen itselleni puhelimeen (puhelimestani löytyy siis sivukaupalla netistä otettuja reseptejä, joita haluan jossain vaiheessa kokeilla), ja nyt tuli tilaisuus tätä testata kun kutsuin tytöt meille kahvittelemaan. Itselläni kävi kuitenkin pieni moka, kun olin jo työpäivän päälle häärännyt keittiössä kuusi tuntia.. Kakku oli viimeinen leivottavani ja kun sen olin saanut uuniin, aloin siivoamaan pöytiä. Olin kotiin tullessa purkanut kauppakassista kaikki kuivat tuotteet ruokapöydälle ja suurin osa oli käyttämisen jälkeen päässyt kaappiin, mutta mantelijauho pussi siinä vielä komeili aivan käyttämättömänä. Ihmettelin pussia ja mietin mihin sitä kuului, kunnes tuli mieleen että sitä oli uunissa olevan kakun pohjan ohjeessa. Eli kakun pohjaan tulee siis mantelijauhoa, itse käytin sen tilalla jotain muuta, mitä en siis saa mieleeni mitä siihen olen laittanut (ehkä tomusokeria, maissitärkkelystä, vehnäjauhoa, jotain muuta jauhomaista se joka tapauksessa oli), mutta hyvin toimi silläkin! Mantelijauholla tehtäessä resepti on gluteeniton, mutta pohjan voi tehdä myös esimerkiksi tavallisista digestive kekseistä.


Daim-juustokakku

Pohja:
2 rkl voita
2 dl mantelijauhoa
1 rkl fariinisokeria
30 g daimia

Täyte:
600 g tuorejuustoa
1,5 dl fariinisokeria
2 rkl maizenaa
4 kananmunaa
150 g ranskankermaa
1 rkl sitruunamehua
200 g daimia

Salted Caramel:
1 dl fariinisokeria
2 tl vettä
1,5 dl kuohukermaa
sormisuolaa

Laita leivinpaperi irtopohjavuoan (20cm) pohjalle ja reunoille.
Sulata pohjan voi kattilassa ja lisää sekaan mantelijauho, sokeri ja murskattu Daimrouhe.
Lämmitä ja sekoita aineksia kattilassa miedolla lämmöllä niin kauan, että suklaa on hieman sulanut ja tuoksu on kinuskimainen.
Painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin.

Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen.
Vatkaa täytteen tuorejuusto, fariinisokeri ja maizena keskenään.
Lisää kananmunat yksi kerrallaan koko aika vatkaten.
Lisää seokseen ranskankerma ja sitruunanmehu.
Vatkaa seosta vielä hetki.
Kääntele sekaan Daimrouhe.
Ota vuoka jääkaapista ja kaada massa pohjan päälle.
Paista kakkua uunin keskitasolla noin 1,5 tuntia.
Avaa uunin luukku raolleen, käännä lämmöt pois ja anna kakun olla vielä jälkilämmöllä uunissa noin tunti.
Anna kakun jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä sen jälkeen jääkaappiin yöksi tai muutamaksi tunniksi.
Itse jätin hieman Daimia yli ja ripottelin kakun pintaan muutaman palasen rouhetta.

Mittaa kinuskin vesi ja fariinisokeri kattilaan.
Lämmitä kunnes sokeri sulaa.
Lisää kuohukerma sekaan pikkuhiljaa koko aika sekoittaen.
Keitä kinuskia 15-20 minuuttia koko ajan sekoitellen.
Kinuskia voi testata kylmään vesilasiin, jos sinne pudotettu kinuskitippa pitää muotonsa, on se valmista.
Lisää kuuman kinuskin joukkoon vielä vähän sormisuolaa.
Anna jäähtyä hiukan ja tarjoile kakun kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti