maanantai 8. tammikuuta 2018

Mini mustikkapannarit

Selailin Annin uunissa blogia ja löysin sieltä aivan ihanan näköisen reseptin mustikkaisista mini pannukakuista! Itselläni ei ole minimuffinivuokaa, mutta onnistuivat myös mielestäni hyvin tavallisessa vuoassa! Mustikat pystyy korvaamaan myös muulla marjalla tai vaikka suklaalla, oman mieltymyksen mukaan. Olivat myös niin nopea ja helppo tehdä, että olisivat mainioita esimerkiksi aamupala- tai brunssi pöytään!


Mini mustikkapannarit

3,5 dl vehnäjauhoja
½ rkl leivinjauhetta
1,5 rkl sokeria
ripaus suolaa
3 dl maitoa
1 kananmunaa
½ rkl vaniljauutetta
2 rkl sulatettua voita
mustikoita
vaahterasiirappia

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vatkaa maito, kananmunat ja vanilja kevyesti keskenään.
Sekoita kuivat aineet joukkoon.
Voitele muffinivuoan kolot voilla.
Jaa taikina koloihin (itse laitoin noin ruokalusikallisen taikinaa yhteen koloon ja taikina riitti kahteen pellilliseen).
Tiputa muutamia mustikoita taikinan päälle.
Paista uunin keskitasolla noin 10-12 minuuttia.
Anna pannareiden hetki jäähtyä ja kumoa ne pois pelliltä, voit käyttää esimerkiksi pientä veistä apuna jos tarpeellista.
Tarjoa vaahterasiirapin kanssa, mihin pannareita voi dipata.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti